Kotimaa

Poliisi: Tampereen Tesoman henkirikoksesta ja pahoinpitelystä useita uusia vihjeitä

Joulukuussa 2014 tapahtunut murha on edelleen selvittämättä.

Sisä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan saaneensa päivän aikana paljon vihjeitä vuoden 2014 elokuussa tapahtuneesta noin 50-vuotiaan miehen pahoinpitelystä Tampereen Tesomalla.

Osa vihjeistä liittyy Tesoman, Raholan ja Länsi-Tampereen alueella vuosina 2013–2014 liikkuneisiin ja häiriötä aiheuttaneisiin nuorisoryhmiin.

Poliisi julkaisi aiemmin perjantaina kuvan tapahtumiin mahdollisesti liittyvistä nuorista.

Todistajan mukaan nuoret olivat piirittäneet uhrin kadulla, lyöneet tätä ja alkaneet sitten penkoa uhrin taskuja. Pahoinpitelyn todistaja oli saanut teon keskeytymään huutamalla epäillyille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Poliisi tutkii edelleen myös joulukuussa 2014 tapahtunutta murhaa Tesomalla. Vuonna 1974 syntynyt mies löydettiin kuolleena 29. päivä joulukuuta Tesoman valtatien kevyen liikenteen väylältä.

Osa uusista vihjeistä on liittynyt myös kyseiseen murhaan. Osa on poliisille myös täysin uutta tietoa.

Tapauksien tutkinta jatkuu. Sisä-Suomen poliisi toivoo, että tapauksista jotain tietävät kertoisivat tietonsa poliisille.

Tiedot pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 0295 445 317. Yhteyttä voi ottaa myös lähimpään poliisiin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tampere
  • Poliisi
  • Pahoinpitelyt
  • Henkirikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    6. 6

      Presidentti Niinistö armahti kaksi rikoksista tuomittua – toinen ajoi autolla huumepäissään ja toinen pahoinpiteli avopuolisoaan

    7. 7

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    8. 8

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    9. 9

      Asiakas ryhtyi estelemään ravintolaan lounasaikana iskenyttä varasta Sörnäisissä – ”Mitä sä touhuat?” nainen huusi ja varas mätkäisi mennessään

    10. 10

      Työntekijä sairastui kesällä ja halusi lomapäivänsä takaisin, työnantaja kieltäytyi – nyt EU-tuomioistuin ratkaisee, onko menetetty loma korvattava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    10. 10

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää