Kotimaa

Poliisi vakuuttaa: uusi kuppialkometri ei levitä tauteja – ”Sama riski kuin missä tahansa tilanteessa”

Poliisin uudet alkometrit nopeuttavat ratsioita.

Moni puhallusratsiaan joutuva autoilija on viime syksystä alkaen hönkäissyt pillin sijasta kuppiin. Uudenlaisia seulonta-alkometrejä on Poliisihallituksen arvion mukaan käytössä jo laajasti varsinkin isoimmilla poliisilaitoksilla.

”Autoilijoille tilanne on ollut uusi, kun on totuttu pilliin puhaltamaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan vaikea suoritus, riittää kun puhaltaa kupin suuntaan. Kielteistä palautetta ei ole tullut”, vakuuttaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Jussi Päivänsalo Espoosta.

Jotkut ratsiaan osuneet ovat jälkikäteen pohtineet kuppiin puhaltamisen hygieenisyyttä. Yhtä kuppia kun käytetään samassa alkometrissä koko ratsian ajan.

Voiko kupin kautta saada vaikkapa flunssatartunnan, poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisihallituksesta?
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Ei voi saada, puhallusetäisyys, 10-15 senttiä, on sen verran pitkä, ettei siitä mitkään bakteerit kierrä. Sama riski on missä tahansa tilanteessa, kun ollaan ihmisten kanssa tekemisissä työpaikalla tai perheen kesken.”

Holopaisen mukaan asiaa selvitettiin ja tutkittiin tarkkaan ennen uusien laitteiden käyttöönottoa.

”Ammattilaiset olivat mukana tätä pohtimassa, eikä tartuntavaaraa löydetty. Jos minkä tahansa laitteen kautta tarttuisi tauteja, eihän sen käyttöönotto tulisi kysymykseenkään”, Holopainen korostaa.

Vanhanmallisesta alkometrista poiketen puhaltajan ei tarvitse koskea huulillaan mihinkään puhallustilanteessa.

Vaikka kuppia ei viedä kiinni kasvoihin, tuulisella säällä kuppi on Päivänsalon mukaan vietävä riittävän lähelle, jotta ”tuuli ei ehdi siepata puhallusilmaa”.

Uusi kuppimallin alkometri otettiin käyttöön, koska sen laskettiin nopeuttavan ratsiaa sekä tulevan edullisemmaksi kuin vanha alkometri, jossa vaihdetaan pilli jokaisen puhalluksen jälkeen.

Päivänsalo arvioi massapuhallutusten uuden laitteen myötä helpottuneen ja jonkin verran nopeutuneenkin.

”Poliisit ovat kiitelleet sitä, että he pystyvät tarkkailemaan paremmin ympäristöään, kun ei tarvitse enää keskittyä pillien vaihtamiseen. Liikenteen valvontatehtävä on selvästi helpottunut.”

Isossa puhallusratsiassa 99 prosenttia tuloksista on negatiivisia. Holopainen korostaa, että nopea tieto siitä, onko hengitysilmassa alkoholia vai ei, riittää siinä vaiheessa.

Tarkka tulos mitataan rattijuopumuksesta epäillyltä tarkkuusalkometrillä joko poliisiautossa tai asemalla. Verikoe tarvitaan, jos puhallutusta ei saada tehtyä tai jos epäillään veressä olevan muuta kuin alkoholia.

Poliisilaitokset hankkivat uusia alkometrejä sitä mukaa, kun niiden omat budjetit antavat myöten ja kun vanhoja laitteita poistuu käytöstä.

”Kahden vuoden kuluttua ollaan tilanteessa, ettei pillialkometrejä enää liikenteessä näy”, Holopainen arvioi.

Poliisi puhalluttaa Suomen teillä yli miljoona puhallutusta vuodessa. Muut Pohjoismaat ovat olleet kiinnostuneita uudesta kuppimallin alkometristä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Poliisi
  • alkometri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suora lähetys: HS seuraa länsimetron avajaispäivää – metrojuna lähti liikkeelle kello 5.09, ja junassa oli heti karnevaalitunnelma

    2. 2

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    3. 3

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    4. 4

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    5. 5

      En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

    8. 8

      Jari Mönkkönen vitsaili olevansa pyörä­tuolissa alle viisi­kymppisenä, ja lopulta niin kävi: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy nyt liikuttamaan vain päätään –”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

    9. 9

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    10. 10

      Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    7. 7

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    10. 10

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää