Kotimaa

Mikko Kosonen saarnaa fiksumman Suomen puolesta – ”Yritän estää, ettei Suomelle käy kuten Nokialle”

Sitran yliasiamiehen lempiaihe on uudistumiskyky.

Haukilahden vesitornin huipulta on hyvä näköala Sitran yliasiamiehen Mikko Kososen elämänvaiheisiin.

Jalkojen juuressa on 1960-luvun Iirislahti, jossa oli hänen lapsuudenkotinsa keskellä Espoon maalaiskunnan maaseutua ja josta kulki harvakseltaan busseja Helsinkiin, poikanorssiin. Jos viimeisestä paluubussista myöhästyi, joutui yöpymään isovanhempien luona Helsingissä.

Tuolla horisontissa siintelee nykyisen työpaikan Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston torni – jonka Sitra on tosin myynyt ja muuttanut aukion toiselle laidalle. Tornitalo on Sitran äkkirikastumisen ajan monumentti, mutta enää sen monikerroksinen arkkitehtuuri ei istu toimintatapaan.

Eikä tornin 16. kerroksen saunaakaan enää tarvita. Kosonen on sukupolvea, joka tältä osin muutti suomalaista yrityskulttuuria. Hänkin menee ennemmin lenkille kuin jää istumaan pitkää iltaa sidosryhmien kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vähän lähempänä näkyy muisto jännittävästä elämänvaiheesta: Nokian entinen pääkonttori Keilaniemessä. Kosonen koki läheltä Nokian nousun 1990-luvulla, sillä hän vastasi yhtiön strategisesta suunnittelusta ja toimi johdon neuvonantajana.

”En olisi ikinä uskonut, että Sitrassa voisi avautua ura, joka olisi 1990-luvun Nokiaakin kiinnostavampi”, Kosonen sanoo.

Vesitornissa olemme siksi, että Kosonen on etätyöpäivällä ajattelemassa ja kirjoittamassa. Nykyinen koti häämöttää alhaalla muutaman sadan metrin päässä.

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Sitra on eräänlainen ajatushautomo, joka ajattelemisen lisäksi myös tekee. Lähes 800 miljoonan euron peruspääoman tuotoilla elävä Sitra keskittyy muutamaan yhteiskunnallisesti merkittävään teemaan kerrallaan, joita puretaan erilaisissa konkreettisissa hankkeissa.

Teemoja ovat esimerkiksi kiertotalous tai työn muutos. Tuorein teema on uudistumiskyky, yksi Kososen lempiaiheista. Hänen filosofiansa mukaan organisaatiot eivät kuole siihen, että ne tekevät vääriä asioita, vaan siihen, että ne jatkavat aikanaan oikeina pidettyjen asioiden tekemistä liian pitkään.

Hän näki tämän läheltä Nokian vuosinaan. Yhtiön kulttuuri muuttui ja rapautui 2000-luvulle tultaessa, sisäinen kilpailu ja paineet kasvoivat. Kosonen itsekin uskoi pitkään, että tuoteyritys pystyisi kääntämään itsensä palveluyritykseksi, mutta näin iso ajattelutavan kuperkeikka onnistuu harvalta. Ei onnistunut Nokialtakaan.

”Missioni on se, että yritän estää, ettei Suomelle käy kuten Nokialle. Se jäi oman menestyksensä vangiksi.”

Pitää siis pystyä ajoissa muuttamaan toimintaa, kun maailma ympärillä muuttuu, ja on modernisoitava tapaa, jolla Suomea johdetaan. Se on sanottua vaikeampaa, koska Suomen rakenteet ovat peräisin teolliselta aikakaudelta.

Kosonen nähtiin Smolnassa, kun nykyinen hallitus sorvasi hallitusohjelmaansa keväällä 2015. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) mieltyi moniin Sitran oppeihin, ja niin hallitusohjelmasta tuli strateginen eikä pikkutarkka. Siiloja oli tarkoitus purkaa ja hallituksen toimia enemmän ryhmänä kuin ennen.

Kososen mukaan suunta on ollut oikea, mutta toteutus on nikotellut. Valtionhallinto toimii yhä siiloissa, ja poikkihallinnollisia hankkeita on vaikea viedä eteenpäin. Tähän liittyen Sitra valmistelee virkamiesten johtamiskoulutuksen käynnistämistä.

Kosonen sanoo Sitran saaneen läpi ajattelun, että hallituksen pitää keskittyä muutamaan isoon teemaan ja viedä niitä päättäväisesti läpi. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on yksi esimerkki.

”Puhutaan hallituksen poukkoilusta, mutta tässä maailmassa ei voi eikä edes pidä välttää poukkoilua. Maailma on sotkuinen ja epäselvä, eikä asioita voi suunnitella kerralla valmiiksi, vaan pitää tehdä, korjata ja tarkentaa.”

Kosonen jatkaa ”unelmaduunissaan” Sitrassa siihen asti kunnes täyttää 63 vuotta eli tammikuuhun 2020 asti.

Töiden tekemistä hän haluaa jatkaa sen jälkeenkin eräänlaisena vapaana agenttina. Unelmaura jatkuisi niin, että yksi kolmasosa ajasta kuluisi hallitustyöhön, yksi kolmasosa kirjoittamiseen, sparrailuun ja mentorointiin – ja loppu kolmasosa olisi omaa aikaa.

”Haluaisin lukea, matkustella ja käyttää vielä nykyistäkin enemmän aikaa urheiluun”, sanoo tavoitteellinen triathlonin harrastaja, joka tunnustaa olevansa suorittajaluonne.

Kosonen on tänä talvena hiihtänytkin jo noin 750 kilometriä, pääosin ympyrää eli Oittaan 4,3 kilometrin lenkkiä.

”Isoin tavoite olisi oppia, että elämä on muutakin kuin suorittamista. Että oppisi olemaan hetkessä. Se on minulle myös yhdellä tavalla kauhistus, koska monta kymmentä vuotta on mennyt vähän autopilotilla”, Kosonen sanoo.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

3 nopeaa

Tajuntaa räjäyttäneet kokemukset



1 Tämä ihmisen maailma

”Luin Pekka Kuusen kirjan 1982, kun olin juuri valmistunut kauppakorkeakoulusta. Siitä seurasi hirveä ahdistus, että olen väärällä alalla. Se osaltaan johti minua akateemiselle uralle, josta sitten päädyin Nokialle.”


2 9/11

”Se päivä järisytti omaa turvallisuudentunnetta ja maailmanjärjestystä ja sai ymmärtämään, miten vaarallista on eriarvoistuminen ja ihmisten ajautuminen eri leireihin.”


3 Bob Beamonin pituushyppyennätys

”Urheilu on ollut intohimoni läpi elämän. Meille oli juuri ennen Meksikon olympialaisia 1968 tullut telkkari, ja muistan yhä, millaista oli nähdä jotain niin ylivertaista kuin Beamonin uusi ennätys 890.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkilöjutut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    5. 5

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      ”Ideologisesti” työtön Ossi Nyman aiheutti kohun kieltäytymällä ”typeristä” hommista – mutta entä jos työ on ihmisen oikeus eikä vain pakko?

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    7. 7

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    8. 8

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    9. 9

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    10. 10

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tänään televisiossa: Erinomainen dokumenttielokuva Greenpeace-järjestöstä ei vain hymistele saavutuksista, vaan kertoo myös riidoista
    3. Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”
    4. Japani äänestää tänään, vaali­asetelma kuulostaa supersankari­elokuvalta: Huulipuna­ninja ja uneton ydinturma­mies haastavat Super Marion taifuunin keskellä
    5. Sääli, että niin moni jäi ulos hypetetyn pelimannin keikalta – Blind Boy Paxton soitti ja kertoi hyviä tarinoita Louisianan isovanhemmistaan
    6. Jättikuorolle tehty Affekt on monotoninen monumentti, mutta Leif Segerstam piti kaiken hallinnassaan
    7. Viikon kirjasuosituksissa Arundhati Royn odotettu uutuus, antiikin myyttejä ja 1990-luvun trillerimäinen Venäjä
    8. Ihminen alkaa olla vanhenevaa teknologiaa Eino Santasen runoissa
    9. Eka Kurniawan kertoo sadun ja kreisihuumorin keinoin väkivallan kiroamasta Indonesiasta
    10. Kriitikko lyttäsi, kirja unohtui vuosiksi – Nyt Eka Kurniawan on ensimmäinen suomennettu indonesialaiskirjailija ja maailmanlaajuinen menestystarina
    11. Kiinan työttömyys alimmillaan sitten vuoden 2001 – tavoitteena luoda 15 miljoonaa uutta työpaikkaa vuodessa
    12. Näytä lisää