Kotimaa    |   Kommentti

Riita tulee tästäkin, mutta eiköhän panna saamelaisten asiat vihdoin tukevammalle tolalle

Suomen poliittiset päättäjät saivat kansainväliseltä tutkijaporukalta kirkkaan viestin: laittakaa saamelaisten oikeudet kuntoon.

Tänään julkis­tettavan selvi­tyksen mukaan Suomella olisi petrat­tavaa esi­merkiksi siinä, kuinka porosaamelaiset otetaan huomioon pohjoisten valtionmaiden käytön suunnittelussa.

Poromiehen pahin painajainen on kaivos, joka revittäisiin tunturiin paliskunnan laitumille. Kansainvälinen tutkijaryhmä on sitä mieltä, että jos tuollainen tapahtuma häämöttää, täytyy saamelaiset kutsua mukaan maankäyttöä koskevaan päätöksentekoon – ja tehdä se nykyistä kattavammin.

Nykyisen muotoiset yhteistyötavat eivät tutkijoiden mukaan riitä: Suomi rikkoo omaa perustuslakiaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ei kuulosta oikeusvaltion meiningiltä.

Saamelaiset ovat ainoa EU:n alueella elävä alkuperäiskansa, ja Suomessa heitä asuu noin 10 000.

Moni heistä tuntee katkeruutta siitä, kuinka Suomi on kohdellut heitä vuosisatojen saatossa ja nykyäänkin. Jopa Saamenmaalla Ylä-Lapissa pohjois-, inarin- tai kolttasaamelainen saa julkista palvelua äidinkielellään vain satunnaisesti.

Pientä väestönosaa piinataan monenlaisella riesalla. Surullista on ulkopuolisenkin seurata, millaista tappelua pohjoisen lehdissä ja keskustelupalstoilla käydään siitä, kuka on saamelainen ja kuka ei. Kukaan ei anna periksi.

Tutkimusraportin mukaan iso syypää sotkuun on valtio, jonka sorvaama laki mahdollistaa saamelaisidentiteetistä monta tulkintaa. Oikeuslaitos joutuu ratkomaan riitoja kelvottomalla työkalulla, joten ­päätöksistä puuttuu järki.

Ja taas leimahtaa poru Facebookin ylälappilaisissa riitelyryhmissä. Ystävistä tulee vihollisia. Pieniin kyliin sotiminen viiltää haavoja, joita ei ehkä ikinä saada parsittua.

Jotta eiköhän laiteta Saamen asiat tukevammalle tolalle. Suomi on viivytellyt kauan, eikä enää pitäisi esiintyä ­epäselvyyttä siitä, että parannettavaa on.

Lopuksi muutama sana kärsivällisyydestä. Sitähän ei nyky­ihmisellä enää ole.

Vaikka Suomi on sotkenut saamelaisten asioita, läpeensä ilkeänä ei valtiota tässäkään kannata pitää. Tilasihan se juuri itselleen 532-sivuisen selvityksen siitä, kuinka sotkua voisi selvittää.

Annetaan päättäjille mahdollisuus. Mutta ei pidätetä hengitystä tuloksia odotellessa.

Koska riita tästäkin tulee.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saamelaiset
  • Perusoikeudet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Suurmoskeijan taru näyttää päättyneen lopullisesti Helsingissä – päättäjät jäävät odottamaan realistisempia suunnitelmia

    7. 7

      Suomalainen opettaja ehdolla ”opetuksen Nobel-palkinnon” saajaksi – keksi menetelmän, joka paransi oppilaiden koetuloksia

    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      Näin Mikko Kärnästä tuli politiikan supertrolli, jonka sanomisista suuttuvat kaikki – ja joka yllättyy itsekin, mihin kaikkeen media tarttuu

    10. 10

      Anneli Auer kuvaili käräjäoikeudessa, miten suhde nuorimpiin lapsiin mureni oikeusprosessin aikana – hakee 2,5 miljoonan euron lisäkorvauksia valtiolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    10. 10

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää