Kotimaa

Aurinko ja pakkanen saapuvat Etelä- ja Keski-Suomeen alkavalla viikolla

Tiistaina ja keskiviikkona pakkasasteita voi olla parikymmentä.

Etelä- ja Keski-Suomeen saadaan alkavalla viikolla aurinkoisia pakkaspäiviä.

”Alkuviikosta virtaa Suomeen aika kylmää ilmamassaa, sää selkenee, ja ilma kuivuu ja kylmenee”, kertoo meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta.

”Luvassa on aurinkoista, talvista säätä, ja varsinkin aamuisin on kylmää. Kylmimmät päivät ovat tiistai ja keskiviikko.”

Kylmeneminen alkaa maanantaina idästä. Aamulla maan itäosassa ja Kainuun suunnalla näyttää selkenevän, ja lämpötila saattaa laskea pariinkymmeneen pakkasasteeseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Iltaa kohti pilvet väistyvät myös maan etelä- ja keskiosissa ja lämpötila laskee reippaasti. Oulusta pohjoiseen on pilvisempää, joten sinne odotetaan lauhempaa ilmaa.

”Tähän aikaan vuodesta auringon lämmitys tuntuu jo, joten päiväsaikaan lämpötila nousee osittain sen vuoksi. Maanantai-iltana pakkanen alkaa selkeästi kiristyä lännessä, ja tiistaiaamu on selvästi kylmempi.”

Helsingissä mereltä saattaa tulla pilvisyyttä, joten rantakaistaleella ei välttämättä ole niin kylmää. Heti sisämaan puolella pakkanen kiristyy. Rannikolla on kylmä tuuli, joten Saarikallen mukaan sää ei missään tapauksessa tunnu lämpimältä.

Pakkasvaroitus on tiistaina voimassa Etelä-Suomessa, eli odotettavissa on parinkymmenen asteen pakkasia. Myös maan keskiosassa on kylmää.

Keskiviikko jatkuu kylmänä. Korkeapaine jatkuu senkin jälkeen, mutta varmoja ennustuksia on vaikea tehdä.

”Pilvisyys ja ilmavirtauksen suunta vaikuttavat paljon lämpötilaan. Vähitellen on pyrkimystä lauhempaan, mutta selvempi lauhtuminen näyttäisi tulevan siinä tapauksessa, että viikon kuluttua länsivirtaus pääsisi voimistumaan.”

Saarikalle huomauttaa, että talvisäässä aurinkoisuus yleensä liittyy kylmimpiin ilmoihin.

”Jos on kireä pakkanen, on käytännössä aina selkeää. Tilanne muuttuu keväällä auringon säteilyn lisääntymisen myötä. Aurinko alkaa lämmittää niin paljon, että se voittaa tavallaan ulossäteilyn.”

Helsingin Paloheinässä hiihtolenkkiään aloitellutta Mikael Ståhlia tulossa olevat paukkupakkaset eivät haittaa.

”Se on varustekysymys. Kerrospukeutuminen päästää höyryt pois, mutta lämpö pysyy. Tuuli on pahempi kuin kylmyys”, Ståhl kertoo.

Marju Jaatisesta parinkymmenen asteen pakkanen Helsingissä kuulostaa pahalta. Hän on Lapissa tottunut hiihtämään 30 asteen pakkasessa, mutta raaka tuuli lisää kylmyyden tuntua Helsingissä. Hiihtämistä kova pakkanen ei kuitenkaan estä.

”Se on pukeutumis- ja vauhtikysymys. Ei saa tulla hiki. Silloin täytyy ottaa rauhallisemmin.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sää
  • Talvi
  • Pakkanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    3. 3

      Hallitus peruu kiinteistöveron korotuksen – oppositio iloitsee

    4. 4

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    5. 5

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    6. 6

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    7. 7

      Poliisin operaatio Helsingin Kurvissa: sekoilu ja huumekauppa yritetään kitkeä pois – ”Asukkaat tuntevat päiväsaikaan olonsa turvattomaksi”

    8. 8

      Rikossyytteen saanut Kittilän kunnanjohtaja sairauslomalle, vain yksi valtuutettu jättänyt toistaiseksi eronpyynnön

    9. 9

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    10. 10

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    6. 6

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Lasikatto murtui Turussa: Minna Arve valittiin kaupunginjohtajaksi yhden äänen erolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää