Kotimaa

Maahanmuuttaja­taustaisten oppilaiden heikot oppimistulokset hälyttivät – ministeriö esitteli keinoja tilanteen korjaamiseksi

Työryhmä esittää esimerkiksi ammatillisen koulutuksen yleisestä kielitaitovaatimuksesta luopumista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjausryhmä esittää pitkää listaa toimenpiteistä, joilla opetusala voi selvitä maahanmuuttajille järjestettävästä koulutuksesta.

Ohjausryhmä huolestui maahanmuuttajataustaisten oppilaiden ja opiskelijoiden kantaväestöä heikommista oppimistuloksista ja ehdottaa, että asiaa selvitetään vielä tarkemmin tutkimuksilla.

Ohjausryhmän työn taustalla on vuoden 2015 turvapaikanhakijakriisi, jolloin Suomeen tuli 32 400 turvapaikanhakijaa. Heistä alaikäisiä oli 8 500, joista yksin maahan tulleita 3 024. Nämä luvut aiheuttivat heti isot haasteet myös opetusalalle, vaikka suuri osa ei Suomeen jäänytkään. Viime vuonna tuli vielä 5 657 turvapaikanhakijaa lisää.

Kun ministeriö selvitytti turvapaikanhakijoiden koulutustaustaa, ilmeni, että se on melko vaatimatonta. Suurin osa (69 prosenttia) oli suorittanut peruskouluopintoja seitsemästä yhdeksään vuotta. Lukio-opintoja oli noin puolella ja ammatillisia opintoja oli neljällätoista prosentilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Korkeakouluopinnoista sen sijaan ilmoitti 27 prosenttia ja 16 prosenttia ilmoitti myös suorittaneensa tutkinnon. Seitsemällä prosentilla ei ollut koulutustaustaa lainkaan.

Työryhmän keskiviikkona luovuttama toimenpidelista kattaa koulutuksen aina varhaiskasvatuksesta yliopistoon. Tässä niistä muutamia esimerkkejä. Niissä painottuvat suomen ja ruotsin kielen osaamista lisäävät esitykset.

Ohjausryhmä esittää, että valtio tukisi suomen tai ruotsin kielen oppimista jo varhaiskasvatuksessa. Tavoitteena on, että kaikki vieraskieliset lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen vähintään osa-aikaisesti.

Kielikoulutuksen ja ammatillisten opintojen integrointi edistäisi kielen oppimista ja nopeuttaisi koulutuspolkuja. Siksi työryhmä esittää ammatillisen koulutuksen yleisestä kielitaitovaatimuksesta luopumista. Opintojen aikainen kielenopetus, ohjaus ja muu tuki pitäisi kuitenkin samalla varmistaa.

Korkeakouluissa puolestaan suomen ja ruotsin kielen kurssien määrää ehdotetaan lisättäväksi, erityisesti vaativampien kurssien osalta.

”Tutkimukset osoittavat, että kielen oppimisen ja muun oppimisen välillä on selkeä yhteys, ja suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikea päästä kiinni, ellei osaa kieltä. Meidän on jatkossa tuotava kielen oppiminen osaksi kaikkea koulutusta, ennen kaikkea ammatillista koulutusta ja työssäoppimista: kieltä on voitava opiskella samaan aikaan kun opitaan muita taitoja, tai muuten polut koulutukseen ja työelämään venähtävät liian pitkiksi. Tämä vaatii asenteiden ja toimintatapojen muutosta”, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ministeriön tiedotteessa.

Myös maahanmuuton vastuukorkeakoulutoimintaa ehdotetaan kehitettäväksi. Sillä edistetään korkeakoulutaustaisten ja korkeakoulukelpoisten maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden koulutukseen pääsyä.

Työryhmä teki konkreettisia ehdotuksia myös kulttuuristen ristiriitojen ennaltaehkäisemiseksi: Kesäaikana ja vapaa-ajalla maahanmuuttajalapsille ja -nuorille ja kantaväestön lapsille ja nuorille tulisi esimerkiksi järjestää yhteistä maksutonta leiri- ja kerhotoimintaa.

Raportti toteaa lisäksi, että jo aiemmin tehdyt ehdotukset ovat edenneet. Esimerkiksi aikuisten perusopetuksen uudistus etenee, vastuukorkeakoulutoiminta on käynnistynyt ja ammatillisessa koulutuksessa käynnistyy suomen ja ruotsin kielen opintoja ja ammatillisia opintoja integroivia koulutuksia.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Maahanmuutto
  • Koulutus
  • Turvapaikanhakijat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku

    2. 2

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    3. 3

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Näin toimii suomalaistutkijoiden keksimä malaria-ansa –Hyttyskatiska sai muodon Madonnan rintaliiveistä

      Tilaajille
    6. 6

      Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset

    7. 7

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    8. 8

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    9. 9

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    10. 10

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    6. 6

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    7. 7

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    8. 8

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku

    9. 9

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    10. 10

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tuhannet tieteilijät varoittivat ihmiskunnan joukkotuhosta – he esittävät myös tekoja, joita kuka tahansa voi tehdä maailman hyväksi vaikka heti

    11. Näytä lisää