Kotimaa

Hiihtolomasään yleisilme on pilvinen

Sää kylmenee hieman, mutta säilyy enimmäkseen pilvisenä ja sateisena. Lumitilanne on heikko Lappia lukuun ottamatta.

Hiihtolomareissulle Suomessa suuntaavien kannattaa varautua lomalla sekä sateisiin että aurinkoon. Ennuste lupaa kylmenevää mutta erittäin epävakaista säätä.

Matalapaineet pyyhkivät aika ajoin yli maan, ja sateita saadaan sekä lumena, räntänä että vetenä.

”Ilma kylmenee, mutta erityisesti etelään voi pyöräyttää matalapaineita, jotka vievät sään välillä plussan puolelle”, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Antti Kokko.

Lomasään yleisilme läpi viikon on pilvinen. ”Sateiden väleissä on aurinkoisia hetkiä”, Kokko kuitenkin lupaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lapissa voi kylmimmillä alueilla olla pitempään aurinkoista.

Lämpötilat pysyvät etelässäkin pääsääntöisesti muutaman asteen pakkasen puolella. Keski-Suomessa pakkasta on viidestä kymmeneen astetta ja Lapissa kymmenestä aina kahteenkymmeneen pakkasasteeseen.

Viikonlopun ajokelit ovat vaihtelevat. Lauantaina eri puolilla maata saattaa tulla lunta tai räntää, mikä huonontaa näkyvyyttä.

Sunnuntaina lunta voi tulla paikoin, kuten Kainuussa, runsaamminkin.

Talvilajeista innostuneet hurraavat uusille lumisateille, sillä lunta on tällä hetkellä koko maassa Lappia lukuun ottamatta poikkeuksellisen vähän.

Lumensyvyydet jäävät yleisesti 20 senttiä, jopa 30 senttiä tavanomaisesta. Lapissa lunta on kutakuinkin normaali määrä eli 50–70 senttiä.

Etelä- ja Länsi-Suomessa lunta on viidestä viiteentoista senttiä. Keski-Suomessa ylletään 10–20 sentin lukemiin ja Itä-Suomessa yli 20 sentin.

Esimerkiksi Pohjois-pohjanmaalla lumensyvyys jää paikoin lähes 40 senttiä normaalia pienemmäksi.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Koulujen talvilomat jakautuvat kolmelle viikolle


  Viikko 8 (20.–24.2.2017): Etelä-Suomi eli Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan koulut sekä Ahvenanmaa.

  Viikko 9 (27.2.–3.3.2017): Väli-Suomi, kuten Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan koulut.

  Viikko 10 (6.–10.3.2017): Itä- ja Pohjois-Suomi, kuten Lappi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    6. 6

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    8. 8

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    9. 9

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    10. 10

      Norjan Mannen-vuori saattaa romahtaa tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    10. 10

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää