Kotimaa

Äitiyspakkausta matkitaan maailmalla, mutta kypärämyssyä ei ymmärretä – ”Olemme yrittäneet selittää, että se on tosi hyvä suoja tuulta vastaan”

Ulkoministeriön mukaan äitiyspakkaus istuu erinomaisesti Suomen brändiin. Vauvapakkausta myyvä Finnish Baby Box on muokannut pakkauksen sisältöä kulttuurierojen mukaan. Eniten ulkomailla ihmetyttävät potkuhousut, kypärämyssy ja kondomit.

Suomalainen idea äitiyspakkauksesta on levinnyt kansainvälisesti laajalle: viimeisimpänä esimerkiksi Skotlantiin, Yhdysvaltojen New Jerseyn osavaltioon, Portugaliin ja Mexico Cityyn.

Yleensä äitiyspakkausta kokeillaan alueellisesti tai suunnattuna suppeammalle, köyhemmän väestönosan kohderyhmälle, kertoo ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman.

”Kokonaisuutta ei ole ajateltu yleensä yhtä kattavasti kuin Suomessa. Kaikilla on kuitenkin esikuvanaan suomalainen äitiyspakkaus.”

Suomessa äitiyspakkauksen saaminen on sidottu siihen, että äiti käy neuvolan tai lääkärin terveystarkastuksessa ennen viidennettä raskauskuukautta. Themanin mukaan joissakin maissa on käytetty samaa täkyä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Poikkeuksena muista Skotlanti on seuraamassa Suomen mallia ja jakamassa omaa äitiyspakkaustaan kaikille syntyville vauvoille ensi kesästä alkaen. Suomalaisilta on kysytty asiassa vinkkejä ja neuvoja.

Suomi ei voi varsinaisesti tehdä äitiyspakkauksesta vientituotetta, sillä äitiyspakkaus on sosiaaliturvaan kuuluva lakisääteinen sosiaalietuus. Suurlähetystöt kuitenkin esittelevät Kelalta tilattuja äitiyspakkausta ahkerasti tapahtumissa ja seminaareissa.

Ulkoministeriö teki kaksi vuotta sitten suunnitelman, miten äitiyspakkausta voi hyödyntää maakuvatyössä.

”Silloin identifioitiin, että äitiyspakkaus on valmis, kiinnostusta herättävä vahvuus, niin kutsuttu matalalla roikkuva hedelmä, jota meidän pitää pystyä hyödyntämään paremmin maakuvatyössä”, Theman kertoo.

Äitiyspakkaus istuu Themanin mukaan erinomaisesti Suomen brändiin, kuten muutkin sosiaaliset ja yhteiskunnalliset innovaatiot. Se näkyy hyvin maailman medioissa – viime vuonna perustulokokeilu nousi tosin Suomea koskevana aiheena esille ylitse muiden.

Hyvää kuvaa luo myös Themanin mielestä se, että äitiyspakkaus otettiin mukaan avustustyöhön Irakin Mosuliin kohdistuneessa EU:n operaatiossa.

Kaupallisesti äitiyspakkauksen brändiä on hyödyntänyt kolmen suomalaisisän perustama Finnish Baby Box -yritys, joka on myynyt itse kokoamaansa vauvapakkausta tähän mennessä 79 eri maahan.

”Isoimmat markkinat ovat Japanissa, Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja muissa Pohjoismaissa”, yrityksen perustajiin kuuluva Heikki Tiittanen kertoo.

Myynti todennäköisesti kasvaa tänä vuonna uuden omistajan lastenvaateyhtiö Reiman nimissä. Sen tuotteita on myös entistä enemmän pakkauksen sisällä.

Vauvapakkauksen idea on Tiittasen mukaan hyvin samankaltainen kuin Suomen äitiyspakkauksen. Sisältöä on kuitenkin muokattu eri ilmasto-olojen mukaan ja niin, että ulkovaatteet ovat varmasti oikeankokoisia vauvalle ensimmäisenä talvena.

Suomen äitiyspakkauksessa ulkohaalarit ovat aina samaa kokoa, joten niiden sopivuus riippuu siitä, mihin aikaan vuodesta vauva on syntynyt.

Vauvapakkauksen sisältötoiveissa näkyy Tiittasen mukaan myös kulttuurieroja. Esimerkiksi Japanissa ei innostuttu kärjestään suljetuista potku- ja puolipotkuhousuista. Myös kypärämyssyä on ollut vaikeaa ymmärtää ulkomailla.

”Olemme yrittäneet taistella tätä vastaan ja selittää, että se on tosi hyvä suoja tuulta vastaan”, Tiittanen kertoo.

Vauvapakkauksessa on tarjolla vaatteiden lisäksi hygieniatarvikkeita, mutta nestemäiset tuotteet, kuten äitiyspakkauksen nänni- ja liukuvoiteet on tullimääräysten takia suljettu pois. Kondomeja on mukana, vaikka joissakin maissa ehkäisyyn liittyvät asiat ovat Tiittasen mukaan tabu.

”Haluamme tuoda tässä näkyviin suomalaista terveydenhuoltosysteemiä ja edelläkävijyyttä siinä, että ehkäisystä puhuminen on ok. Ehkäisystä huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää alkuvaiheessa vauvan syntymän jälkeen”, Tiittanen sanoo.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Äitiyspakkaus
  • Suomi
  • Suomi-kuva
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    3. 3

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    6. 6

      Maastosta löytyi surmattu mies Muuramessa

    7. 7

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    8. 8

      ”He soittavat perheellesi hakatessaan sinua” – EU-maat ovat osallisia siirtolaisten kidutukseen ja hyväksikäyttöön Libyassa, Amnesty syyttää

    9. 9

      Bitcoiniin sijoittavat jo lukiolaisetkin – väiteltyäni syksyn fanaatikkojen kanssa ymmärsin, että huuma on sukua Trump-ilmiölle

    10. 10

      Kiina varautuu jo Pohjois-Korean luhistumiseen – New York Timesin mukaan maiden rajalle suunnitteilla pakolaiskeskuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    4. 4

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    5. 5

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää