Kotimaa

Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

Palvelu varoittaa elintarvikkeista, joihin voi liittyä riskejä. Yksi riski on salmonella, jonka takia on hylätty useita eriä brasilialaista siipikarjanlihaa.

Brasiliasta Eurooppaan tuodussa siipikarjanlihassa on ollut salmonellaa sekä viime vuonna että tänä vuonna, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoo.

Tieto on EU:n komission kuluttajille tarkoittamasta Rasff-järjestelmästä, johon poikkeamia todenneet maat kertovat havaintojaan. Salmonellasta tehtiin alkuvuonna 22 ilmoitusta, joissa lihan lähtömaa oli usein Brasilia.


Suomeen salmonellaa sisältävää siipikarjanlihaa ei ole tullut. Suomi ja Ruotsi ovat salmonellasta vapaita maita, eikä niille siksi tarjota salmonellaa sisältäviä elintarvikkeita, Eviran johtaja Leena Räsänen sanoo.

Muissa EU-maissa on salmonellaa edelleen, eikä laki estä sitä sisältävän ruoka-aineen tuontia. Rasff-järjestelmä kertoo mahdollisesta riskistä, johon voidaan reagoida:
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Jos lihassa on salmonellaa, se voidaan siirtää kuumennettavaksi”, Räsänen kertoo. Kuumennus tuhoaa salmonellan.

Euroopan elintarvikkeista löytyy järjestelmän mukaan muutakin kuin salmonellaa:

Tanska havaitsi homeita italialaisissa luomusmoothieissa, Ranska norovirusta serbialaisissa pakastevadelmissa, Itävalta jyrsijän papanoita ja kiviä itävaltalaisten luomupellavansiementen joukossa.

Suomalaisesta ravintolisästä löytyi Ruotsissa uuselintarviketta, agmatiinisulfaattia. Tiistaina suomalaisfirma ilmoitti vetävänsä Suomessa myynnistä kuusi ravintolisää agmatiinisulfaatin vuoksi.

Agmatiinisulfaatilla ei ole historiaa elintarvikkeena eikä sen turvallisuutta ole arvioitu eläinkokeissa, Evira perusteli takaisinvetoa. Puutteet eivät ole estäneet aineen käyttöä: nettikeskusteluissa voimailijat kertovat, että se tuo lisää tehoa treenaukseen.

Järjestelmä luotiin kuluttajien avuksi. Kyproksella lomaileva britti voisi tarkistaa siitä jo ennen lähtöä, pitääkö Kyproksella varoa jotakin.

Toisaalta järjestelmä näyttää, miten laajalle elintarvikkeet voivat levitä. Seitsemän maata Euroopan eri laidoilta kertoi, että Aasiasta tulleissa pakastetuissa miekkakalaleikkeissä oli elohopeaa.

Ranska raportoi, että raakamaidosta tehdyssä ranskalaisessa camembert-juustossa on salmonellaa. Saman ilmoituksen tekivät myös Saksa, Luxemburg, Ruotsi ja Sveitsi.

Saksa taas raportoi, että italialaisessa ricotta-päärynäkakussa on listeriaa. Tiedon välittivät myös Unkari ja Britannia.

Ulkomailta tuotujen elintarvikkeiden riskit ovat nousseet viime aikoina puheenaiheeksi. Alkuviikolla ilmeni, että Brasiliasta on viety maailmalle pilaantunutta lihaa.

Evira ryhtyi selvittämään Suomen tilannetta. Suomeen on tullut lähes 200 000 kiloa lihaa Brasiliasta tammi–helmikuussa.

Neljä lihanjalostuslaitosta Brasiliassa on asetettu vientikieltoon. Niistä Suomeen tulleen lihan määrä on todennäköisesti pieni.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • elintarvike
  • Salmonella

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    5. 5

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää