Kotimaa

Käräjäoikeus: Loviisan murhaan syyllistynyt mies oli syyntakeeton – surmasi naisen ja puukotti poliisikoiraa

Henkirikos tapahtui viime elokuussa hevostilalla Loviisan Koskenkylässä.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan Loviisan murhaan syyllistynyt mies oli syyntakeeton.

Oikeuden mukaan vuonna 1988 syntynyt mies syyllistyi muun muassa murhaan, virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja törkeään eläinsuojelurikokseen.

Hänet jätettiin kuitenkin tuomitsematta rangaistukseen syyntakeettomuuden vuoksi. Tuomion mukaan mies on pakkohoidossa.

Henkirikos tapahtui viime elokuussa. Uhri asui yksin hevostilalla Loviisan Koskenkylässä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tuomion mukaan mies surmasi nelikymppisen naisen teräaseella naisen tilan kuistilla. Syytetty oli asunut tilalla aiemmin muttei tuntenut uhriaan.

Oikeudenkäynnissä ei selvinnyt, miksi syytetty oli mennyt uhrin kotitilalle ja mikä oli teon motiivi. Tuomitun mukaan hän ei muista päivästä mitään.

Käräjäoikeuden mukaan on mahdollista, että mies oli mieltänyt olleensa omassa kodissaan.

Murhan jälkeen mies oli siirtänyt uhrin ruumiin piha-alueelle ja peittänyt sen muun muassa matolla. Mies oli myös käyttänyt naisen tietokonetta.

Myöhemmin mies pakeni poliisia uhrin autolla ja takaa-ajon jälkeen jalan metsässä.

Hän vastusti kiinniottoa, ja poliisi joutui käyttämään kiinniotossa poliisikoiraa. Tuomion mukaan koira puri miestä nilkkaan ja mies puukotti koiraa useita kertoja aiheuttaen sille hengenvaaralliset vammat.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • Henkirikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    4. 4

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    5. 5

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    10. 10

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää