Kotimaa

Kysely: Lapsiperheelliset innokkaita pyöräilijöitä – talvipyöräily on kovinta pakkaskaupungeissa

Lapset näyttävät saavan aikuiset pyöräilemään. Lapsiperheelliset käyttävät pyörää yllättävän paljon, jopa aikuistalouksia säännöllisemmin.

Tämä selviää Pyöräliiton ja Pyöräilykuntien verkoston Taloustutkimuksella teettämästä kyselytutkimuksesta.

”Usein ajatellaan, että lapset ja niiden roudaaminen on este pyöräilylle. Näyttäisikin siltä, että asia on päin vastoin, eli lapset aktivoivat pyöräilemään”, sanoo Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen.

Hänkin hieman yllättyi tuloksesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lapsiperheiden pyöräilyinnon syyksi Hirvonen arvelee pyörien kehittymistä perheystävällisempään suuntaan: tätä nykyä tarjolla on sähköpyöriä sekä lasten ja tavaroiden kuljetusta helpottavia tavarapyöriä ja perävaunuja.

Esimerkin voima on myös itseään ruokkiva. Kun naapurin lapsiperhe pyöräilee lyhyitä matkoja kodin, päiväkodin, työpaikan ja kaupan väliä, itsekin innostuu.

Lapsiperheissä asuvista 15–79- vuotiaista ilmoittaa edes joskus pyöräilevänsä 88 prosenttia, aikuistalouksista 68 prosenttia. Lapsiperheiden asukkaat myös vastaavat aikuistalouksia useammin pyöräilevänsä vähintään kerran viikossa. Tosin lapsiperheellisiä on myös aikuistalouksissa asuvia enemmän luokassa ”pyöräilee lumettomaan aikaan harvemmin kuin kerran viikossa”.

Kyselystä selviää, että kolme neljästä suomalaisesta liikkuu pyörällä ainakin joskus. Kolmasosa kansasta pyöräilee lumettomaan aikaan vähintään kerran viikossa, talvellakin kymmenen prosenttia käyttää pyörää niin tiuhaan.

Vähiten talvipyöräilijöitä on Etelä-Suomessa, paljon puolestaan perinteisissä pyöräilykaupungeissa Oulussa ja Joensuussa, Hirvonen kertoo.

”Tämä on paradoksi. Usein sanotaan, että mitä sitä pyöräilyä edistämään Suomessa, kun on niin kylmä. Parhaat pyöräilykaupungit ovat kumminkin kylmät ja lumiset.”

Syiksi Hirvonen arvelee pohjoisen kaupunkien pyöräilyväylien hyvän talvikunnossapidon. Toisaalta pohjoisen pyöräilyä lisää sekin, että joukkoliikenne ei ole yhtä jouhevaa kuin pääkaupunkiseudulla.

Vastaavaa kyselyä ei ole tehty aiemmin, joten siitä ei saada suoraan vastausta kysymykseen, onko pyöräilyn suosio viime vuosina lisääntynyt koko Suomessa. Hirvonen arvelee kumminkin, että näin olisi, sillä monesta kaupungista pyöräilyn kasvusta on muita mittauksia.

Huhtikuun lopussa tehdyssä Taloustutkimuksen puhelinhaastattelussa oli 1011 henkilöä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pyöräily
  • Lapsiperhe

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    3. 3

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    7. 7

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    8. 8

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    9. 9

      Putin haukkui Yhdysvaltoja pitkästä aikaa olan takaa, ja sävy muistutti puheita ennen Trumpin valintaa presidentiksi

    10. 10

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    9. 9

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    10. 10

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää