Kotimaa

Äitiyspakkausta viedään nyt kehitysmaihin – tuttujen tarvikkeiden lisäksi mukana muun muassa napanuoran sidontaväline ja kirurgin veitsi

Kehitysyhteistyö­järjestön Finnish Baby Aid Kit -laatikon tarkoitus on vähentää lapsikuolleisuutta, kuten Suomessa äitiyspakkauksen keksimisen aikaan 80 vuotta sitten.

Suomalaisen äitiyspakkauksen kaltaisia laatikoita viedään nyt myös kehitysmaihin, joissa niiden on tarkoitus ehkäistä lapsi- ja äitikuolleisuutta.

Siis samoin kuin Suomessa 1900-luvun alkupuolella, jolloin monet äidit synnyttivät vielä epähygieenisissä oloissa likaisten mattojen päällä ja vauvoja menehtyi bakteeritulehduksiin.

Kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin ja tekstiilejä ja vaatteita valmistuttavan suomalaisyritys Logonetin Finnish Baby Aid Kit -laatikkoa aiotaan jakaa Luoteis-Keniassa ja myös Kakuman pakolaisleirillä.

Äitiyspakkauksen on tarkoitus toimia ”palkintona”, jonka avulla maaseudun köyhiä äitejä saadaan säännölliseen raskauden seurantaan ja synnyttämään klinikalla kotiolojen sijaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Käytännössä laatikolla ei ole tekemistä Kelan jakaman äitiyspakkauksen kanssa. Se kuuluu suomalaiseen sosiaaliturvaan.

”Ideana on viedä maailmalle suomalaista ihmettä, jolla voidaan vaikuttaa lapsikuolleisuuteen. Jos näin on tehty meillä, niin miksei muuallakin”, Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Antturi sanoo.

Keniassa vastasyntyneiden kuolleisuus ei ole juuri laskenut vuoden 1990 jälkeen. Vuonna 2015 maassa kuoli 22 vastasyntynyttä 1 000 synnytystä kohden.

Antturin mukaan alle puolessa synnytyksistä on mukana koulutettu avustaja, ja alle puolet odottavista äideistä saa raskausaikana säännöllistä neuvontaa.

Uskomukset siitä, että vain heikot naiset synnyttävät klinikalla, estävät raskaana olevia naisia hakeutumasta terveydenhuollon piiriin.

Finnish Baby Aid Kit -laatikosta löytyy tuttuja vauvanvaatteita ja hoitotarvikkeita, kuten bodeja, potkuhousuja, pyyhe ja peitto. Vauvanvaatteet on valmistettu Bangladeshissa.

Pakkaus on kuitenkin suunniteltu kehitysmaaolosuhteisiin ja se sisältää esimerkiksi aurinkokennoilla toimivan taskulampun ja vauvan makuualustan, jossa on moskiittoverkko. Vedenpitävää muovilaatikkoa voi käyttää kylpyammeena.

Mukana on myös synnytyksessä tarvittavia steriloituja välineitä, kuten kirurgin veitsi, käsineet ja napanuoran sidontavälineet. Antturin mukaan niitä puuttuu usein paikallisilta synnytysklinikoilta.

”Jokaiselle vauvalle pitäisi saada samat lähtökohdat elämään”, hän sanoo.

Pilottihankkeessa jaetaan aluksi tuhat Finnish Baby Aid Kit -laatikkoa. Jatkossa äitiyspakkauksia on tarkoitus viedä myös muiden maiden kehitysyhteistyöhankkeisiin esimerkiksi Kambodžaan, Ruandaan ja Ugandaan.

Suomen Punaisella Ristillä ei ole vastaavaa äitiyspakkauskonseptia, mutta esimerkiksi hygieniapakkauksia jaetaan osana avustusoperaatioita, kertoo SPR:n kansainvälisten ohjelmien päällikkö Toni Jokinen.

Äitien ja lapsien terveyteen liittyvää työtä on tehty myös esimerkiksi Keniassa, jossa järjestö on kunnostanut synnytysklinikoita ja kouluttanut kätilöitä ja terveysneuvontaa antavia vapaaehtoisia.

Tarkoituksena on ollut saada äitejä terveydenhuollon piiriin ja synnyttämään klinikoilla.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Seksuaalinen ahdistelu parisuhteessa on tabu

    5. 5

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    6. 6

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    9. 9

      Uskontojen tilalle haetaan nyt kokemuksia enkeleistä, energiakivistä ja yksisarvisista – Jaana Kourunen myy asiakkailleen kiviä, joiden parissa hiljennytään ja haetaan voimaa päätöksiin

    10. 10

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää