Kotimaa

Poliisi: Kolme tyttöä joutui seksuaali­rikoksen kohteeksi asunnossa Joensuussa – tutustuivat epäiltyihin miehiin kauppa­keskuksessa

Epäillyt rikokset ovat kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja yksi raiskauksen yritys. Jokaisessa tapauksessa sekä uhrit että epäillyt ovat eri henkilöitä.

Kolme alle 16-vuotiasta tyttöä joutui seksuaalirikoksen kohteeksi saman viikonlopun aikana viime joulukuussa Joensuussa yksityisasunnossa.

Joensuun poliisi tiedotti tapahtumista keskiviikkona. Se on talven ja kevään aikana tutkinut, mitä asunnossa on tapahtunut. Epäillyt rikokset ovat kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja yksi raiskauksen yritys. Jokaisessa tapauksessa sekä uhrit että epäillyt ovat eri henkilöitä.

Poliisin mukaan usean alle 16-vuotiaan nuoren tytön seurue oli ollut viettämässä iltaa asunnossa. Myöhemmin kolme heistä siis on kertonut joutuneensa asunnossa seksuaalirikoksen kohteeksi.

Epäillyt tekijät ovat irakilaisia miehiä, heidän ikänsä ovat 21, 22 ja 25 vuotta. Heistä yksi on vangittu, yksi matkustuskiellossa ja yksi ehti hävitä ulkomaille. Poliisi ei kommentoi, millä statuksella miehet ovat Suomessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Yksi on poistunut maasta, hänet on poissaolevana vangittuna. Hän ehti poistua, ennen kuin poliisi edes otti yhteyttä”, sanoo rikoskomisario Simo Hämäläinen. Miehestä on annettu kansainvälinen etsintäkuulutus ja eurooppalainen pidätysmääräys.

Asia tuli poliisin tietoon muutamiakin reittejä.

”Niin kuin tyypillistä näissä alaikäisiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa, ne eivät heti tule poliisin tietoon, vaan nuoret oireilevat jollakin muulla tavalla teon jälkeen. Osa tuli vanhempien kautta suoraan, osa tuli muita viranomaisverkkoja pitkin eli käytännössä lastensuojeluviranomaisten ja terveydenhuollon kautta.”

Poliisin mukaan tyttöjen seurue on osittain tutustunut rikoksesta epäiltyihin miehiin Joensuun keskustan kauppakeskuksissa syksyn ja alkutalven aikana.

”Halusimme tiedottaa asiasta nyt, koska on nähtävissä Joensuun alueella nyt sellaista ilmiötä, että ulkomaalaistaustaiset nuoret miehet ja alle 16-vuotiaat tytöt hakeutuvat samoihin seurueisiin. Sen yksi ilmenemismuoto poliisille on tämän tyyppiset rikokset”, Hämäläinen sanoo.

Hänen mukaansa tämä joulukuinen kolmen tytön tapaus ei ole ainoa, miksi asiasta voi puhua ilmiönä.

”On tullut näiden kolmen tapauksen lisäksi muitakin ilmoituksia ja tutkintapyyntöjä, joita on selvitetty ja tutkittu. Ne ovat siinä vaiheessa, etten voi niistä tiedottaa”, hän toteaa.

”Ilmiö on viime syksystä lähtien nostanut päätään ja tällä tiedottamisella halutaan kertoa, että poliisi on tällaisen ilmiön nähnyt. Pyritään siihen, että nuoret itse ja vanhemmat puhuisivat näistä asioista ja kävisivät läpi pelisääntöjä.”

Kahden maassa vielä olevan epäillyn miehen esitutkinta valmistuu pian ja ne etenevät syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Seksuaalirikokset
  • Joensuu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    5. 5

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää