Kiinteistökeinottelijat häädettiin Pirkkalasta ja maakaupan hanat aukesivat – ”Malli sopii jokaiseen kuntaan” - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

Kiinteistökeinottelijat häädettiin Pirkkalasta ja maakaupan hanat aukesivat – ”Malli sopii jokaiseen kuntaan”

Pirkkalan menestystarina alkoi, kun kaikki puolueet sopivat periaatteista. Aiemmin kukaan ei myynyt maitaan, kun kaikki pelkäsivät, että naapuri saa maistaan myöhemmin enemmän. Nyt kauppa käy.

Pirkkalassa rakennettiin pientaloja vuonna 2005. Kuvassa Killon asuntoaluetta, jossa vanhan alueen reunaan oli kaavoitettu uusi asuinalue.

Pirkkalassa rakennettiin pientaloja vuonna 2005. Kuvassa Killon asuntoaluetta, jossa vanhan alueen reunaan oli kaavoitettu uusi asuinalue. Kuva: Esko Sala / HS

Julkaistu: 13.5.2017 20:00

Kiinteistökeinottelijat häädettiin pois Pirkkalasta. Näin kuvaa kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen kuntansa uuden maapolitiikan tuloksia. Nyt kauppa käy kuin siimaa – ja nimenomaan kunnan suuntaan.

HS kertoi tänään oululaisesta Janica Karastista, jonka unelmatalo muuttui vankilaksi, kun kaupunki ilmoitti siirtävänsä tien talon juureen ja vievänsä tontista ison palan kahdellakympillä. Isojen kaupunkien maapolitiikka on viime vuosina tiukentunut ja maata hankitaan kunnan haltuun kaikkia maapolitiikan sallimia keinoja käyttäen.

Seuraa uutisia tästä aiheesta