Kotimaa

Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

Lestadiolaisuudessa ruumis koetaan väliaikaiseksi olotilaksi matkalla taivaaseen. Ehkäisykieltoa saatetaan toteuttaa oman terveydenkin uhalla, sanoo lestadiolaisten verkkokeskusteluista väitöskirjan tehnyt Meri-Anna Hintsala.

Vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvissa on niitäkin, jotka vastustavat liikkeen piirissä vallitsevaa ehkäisyopetusta.

Kun ehkäisy on käytännössä kielletty, tiheät raskaudet ja suurperheen arki koettelevat vanhempien terveyttä ja jaksamista. Se saa pariskunnat pohtimaan myös suhtautumistaan ehkäisyyn.

Pariskunnat tekevät itsenäisiä ratkaisuja omista lähtökohdistaan, ja osa päätyy myös käyttämään ehkäisyä. Näin toteaa pappi, teologian tohtori Meri-Anna Hintsala tuoreessa väitöstutkimuksessaan.

”Vanhoillislestadiolaisten arki on verkkokeskustelujen valossa huomattavasti joustavampaa kuin liikkeen opetukset antavat olettaa”, Hintsala sanoo. Hänen väitöskirjansa vanhoillislestadiolaisten ruumiillisuudesta tarkastettiin vastikään Helsingin yliopistossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hintsala tutki useilla internetfoorumeilla vanhoillislestadiolaisten käymiä verkkokeskusteluja. Ruumiillisuuteen liittyvissä keskusteluissa aiheina olivat pääasiassa ehkäisykielto ja homoseksuaalisuus.

Keskustelu on ollut vilkasta, sillä anonyymit verkkokeskustelut ovat tarjonneet paikan avoimeen keskusteluun. Siihen on ollut suuri tarve, sillä perinteisesti liikkeen piirissä ei ole puhuttu ehkäisykiellosta ja sen tuomista haasteista suoraan.

Vanhoillislestadiolainen liike opettaa, että kaikki lapset ovat tervetulleita ja elämä on pyhää. Käytännössä opetukset tarkoittavat ehkäisystä kieltäytymistä, joten perheet kasvavat suuriksi. Koska lestadiolaisuudessa ruumis koetaan väliaikaiseksi olotilaksi matkalla taivaaseen, ehkäisykieltoa saatetaan toteuttaa oman terveydenkin uhalla.

Verkkokeskusteluissa ehkäisykieltoa sekä puolustetaan että haastetaan voimakkaasti, Hintsala kertoo. Hänen mukaansa kritiikki tulee terveysongelmien seurauksena: ehkäisykielto kyseenalaistetaan, kun kirjoittajat tai heidän läheisensä ovat sairastuneet fyysisesti tai psyykkisesti.

”Tai kun ei enää jaksa. Väsymys ja ahdistus tulevat aineistosta voimakkaasti esiin. Opetus osoittaa oman mielettömyytensä siinä, kun ihminen sairastuu fyysisesti tai psyykkisesti mutta siitä huolimatta ei saisi ehkäistä”, Hintsala sanoo.

Hintsalan mukaan usein oletetaan, että miehet kannattavat ehkäisykieltoa ja naiset kritisoivat sitä. Tutkimuksesta käy ilmi, että ehkäisykeskustelua käyvät sekä naiset että miehet ja molempien joukossa on kritisoijia ja puolustajia.

”Vaikka miehet eivät synnytä tai imetä eivätkä ole raskaana, naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille. Suurissa perheissä naisten synnytykset ja imettämiset pitävät heidät pois työelämästä. Perheen elättämisen vastuu jää miehelle, ja se voi myös olla kuormittavaa”, Hintsala sanoo.

”Pariskunnat ovat väsymyksessään yhdessä. Verkossa on valtavasti me-muodossa kerrottuja tarinoita.”

Hintsala sanoo verkkokeskustelujen olevan hyvin hengellisiä. Myös ehkäisykiellon kritiikkiä perustellaan hengellisellä pohdinnalla.

”Siellä saatetaan kirjoittaa, että Jumala näkee sydämeen asti eikä rankaise minua siitä, että käytän ehkäisyä, koska hän näkee, miten raskas minun elämäntilanteeni on”, Hintsala kertoo.

”Perusteeksi sanotaan myös, että meillä on oikeus ajatella omien lastemme parasta. Opetus ja usko ihmisten elämässä muuttuvat myös siksi, että vanhemmat ajattelevat olemassa olevia lapsiaan.”

Hintsala sanoo, että verkkokeskusteluista saatu vertaistuki rohkaisee ihmisiä tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä myös ehkäisyn suhteen.

Jotkut ehkäisykiellon kritisoijista saattavat irtautua liikkeestä kokonaan, jotkut osittain. Hintsalan mukaan lestadiolaisuus on ollut perinteisesti liike, johon joko kuulutaan tai ei kuuluta.

”Tutkimukseni osoittaa todeksi sen, että välimaastossakin voi hyvin olla. Osa säilyttää joitakin liikkeen perinteitä, kuten suviseuroissa käynnit.”

Lestadiolaiset ovat käyneet verkossa niin voimakasta keskustelua, että Hintsala tuntee keskustelujen muuttaneen myös itse liikettä.

Kymmenisen vuotta sitten liikkeen johtajat suhtautuivat verkkokeskusteluihin tuomitsevasti ja väheksyvästi. Nykyään liikkeen kattojärjestö Rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK) toimii itsekin verkossa. Hintsalan mielestä vastakkainasettelua ei ole enää yhtä paljon kuin ennen.

Ehkäisykieltoon liittyvät verkkokeskustelut ja julkisuus ovat tehneet näkyväksi ehkäisykiellon tuomia haasteita.

”Kun ne eivät näy, ihmiset kantavat yksin taakkojaan. Kun ne näkyvät, niihin osataan suhtautua paremmin. Ihmiset ovat sanoneet, että liikkeen sisällä on huomattavasti enemmän tilaa keskustella myös vaikeista asioista”, Hintsala sanoo.

”Ihmiset pääsevät tekemään omia ratkaisujaan, perustelemaan niitä verkossa ja saamaan niille myös tukea. Se tuo heille selkänojaa elää ratkaisujen kanssa, vaikka yhteisön paine olisi yhä olemassa.”

Fakta

Lestadiolaisuus on ollut esillä


 Vanhoillislestadiolaisuus on Suomen suurin herä­tysliike, johon kuuluu yli 100 000 jäsentä.

 Kymmenen viime vuoden aikana lestadiolaisuudesta on uutisoitu ja keskusteltu runsaasti.

 Liikkeestä on muun muassa tehty tutkimuksia, dokumentteja ja elokuvia sekä kirjoitettu kirjoja ja lehtijuttuja.

 Esillä ovat olleet ehkäisykielto, suurperheiden vanhempien uupuminen ja terveysongelmat ja se, riittääkö vanhempien aika ja huomio suurperheiden kaikille lapsille. Tutkimuksia on tehty myös liikkeen piirissä tapahtuneista lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    3. 3

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    4. 4

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    6. 6

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    9. 9

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    10. 10

      Suomi on tarina miesjoukosta metsässä – mutta miksi iloiset velikullat vaikenivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Miltä tuntuu, kun näkö alkaa yhtäkkiä kadota? Hilma Oksanen, 27, ei näe ihmisten kasvoja eikä voi ajaa autoa – ”Aivan kuin silmälasien keskellä olisi harmaat verhot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää