Sammy Babitzinin elämä päättyi 150 kilometrin tuntinopeudessa, mutta hän ei ollut mustan viikonlopun ainoa uhri – 1970-luvulla autoilu oli yhtä kuolemanpeliä
Viisikymmentä vuotta sitten hurjastelu oli yksilönvapautta ja rattijuopumus ylpeilyn aihe.
Henkilöauton ulosajo Kirkkonummella vuonna 1971. Liikenneonnettomuuksissa kuoli samana vuonna yli 1100 ihmistä. Viime vuonna kuolleita oli 253. Kuva: Matti Tapola / HS
Se oli musta viikonloppu, jonka jälkeisenä maanantaina huhtikuussa 1973 Helsingin Sanomissa julkaistiin lakonisesti otsikoitu lyhyt uutinen: Liikenne vaati kuusi uhria.
Suomen maanteillä oli kuollut viikonlopun aikana ainakin kuusi ihmistä. Yksi heistä oli 24-vuotias laulajatähti Sammy Babitzin. Turmassa Äänekosken Suojoella kuoli kaksi muutakin ihmistä.