Kotimaa

Alamaailman lonkerot ulottuvat yhä syvemmälle suomalaiseen yritystoimintaan – bulvaaneja, rakennusmestareiden lahjontaepäilyjä ja entistä raaempaa väkivaltaa

Keskusrikospoliisi arvioi, että kiristynyt kilpailu alamaailmassa on johtanut väkivallan lisääntymiseen ja raaistumiseen.

Järjestäytyneet rikollisryhmät tehtailevat aiempaa enemmän talousrikoksia, arvioi keskusrikospoliisi.

Krp:n mukaan jengit ovat edelleen mukana myös huumekaupassa ja kiristyksissä, mutta sen ohella talousrikoksia tulee ilmi aiempaa enemmän.

Perinteisten jengien yläpuolella ja rinnalla on myös arvovaltaisia rikollisjohtajia ja rahoittajia, jotka ovat mukana huumekaupan lisäksi talousrikoksissa.

Krp:n havaintojen mukaan järjestäytyneisiin rikollisryhmiin Suomessa kuuluvista ihmisistä yli puolet on tai on ollut eri asemissa suomalaisissa tai virolaisissa yhtiöissä tai yhdistyksissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perinteisesti jengit ovat operoineet rakennusalalla.

”Näyttää siltä, että nyt jengit ovat entistä kiinnostuneempia myös yöelämän hallinnasta. Ravintolabisneksessä käytetään paljon käteistä rahaa, joten verorikoksia on mahdollista tehdä. Lisäksi yöelämässä liikkuu huumeita”, sanoo rikostarkastaja Ari Lahtela keskusrikospoliisista.

Jengiläisten ja muiden rikollisten kanssa toimii yhteistyössä eri alojen asiantuntijoita, joiden tietämystä hyödynnetään rikollisissa bisneksissä. Alamaailman liepeillä toimii esimerkiksi kirjanpitäjiä ja lakimiehiä.

Lisäksi yhteistyökuvioissa pyörii hyvämaineisia yrittäjiä.

HS kertoi tiistaina laajasta talousrikostutkinnassa, joka kohdistuu moottoripyöräjengi Bandidosiin.

Krp epäilee, että jengiläiset ovat lahjoneet muutamia rakennusmestareita, jotta jengiin eri tavoin liittyvät rakennusfirmat ovat päässeet kiinni suuriin rakennusurakoihin. Työmailla epäillään olleen satoja pimeitä työntekijöitä.

Yritykset ovat urakoineet saneerauskohteissa pääosin pääkaupunkiseudulla. Epäillyt rikokset sijoittuvat vuosille 2013–2017.

Juttu kuvaa järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa hyvin, sillä samaan kokonaisuuteen liittyy myös huumerikoksia ja kiristyksiä, jotka tulivat ilmi talousrikostutkinnan aikana.

Juttu linkittyy rakennusalaan, jossa on perinteisesti ollut helppo pyörittää laittomia kuvioita kuittikaupasta erilaiseen korruptioon.

Bandidos-jutussa erityisen mielenkiintoisia ovat lahjontaepäilyt.

Toinen ajankohtainen esimerkki jengien epäillyistä talousrikoksista on tutkinta, joka kohdistui Cannonball-moottoripyöräjengiin.

Syyttäjä nosti marraskuun puolivälissä syytteet noin viidellekymmenelle ihmiselle. Puolet heistä on Cannonballin jäseniä tai jollain tavalla jengiin kytkeytyviä ihmisiä.

Pääepäilty on jengin entinen johtohahmo, joka sai kesällä lähtöpassit Cannonballista.

Cannonball-tutkinta on tyyppiesimerkki toisesta talousrikollisuuden alalajista, jossa myös järjestäytynyt rikollisuus toimii. Vyyhdissä epäillään olleen useita yrityksiä, joihin oli otettu vastuuhenkilöiksi bulvaaneja. Tutkinnan mukaan yritysten avulla oli tehty arvonlisäveropetoksia.

Krp arvioi, että talousrikokset houkuttavat jengejä huumerikoksia pienemmän kiinnijäämisriskin ja helppojen voittojen vuoksi.

Taustalla voi myös vaikuttaa kiristynyt kilpailutilanne Suomen alamaailmassa.

Ulkomaalaisia rikollisryhmiä on tullut markkinoille aiempaa enemmän viemään siivua etenkin huumemarkkinoista. Krp:n mukaan se on voinut kannustaa jengiläisiä etsimään voittoa talous- ja petosrikoksista.

Samaan aikaan perinteiset jengit ovat kasvattaneet jäsenmääriään ja niiden sisällä on ollut ristiriitoja.

Eri viranomaisarvioiden mukaan kiristynyt kilpailu näkyykin jo jengeihin liittyvän väkivaltarikollisuuden lisääntymisenä ja raaistumisena.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • Järjestäytynyt rikollisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sisarusten ikäeron pitäisi olla vähintään kaksi ja puoli vuotta – Liian lyhyet synnytysvälit lisäävät nykyisin terveysriskejä, sanoo professori

    2. 2

      Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

    3. 3

      Hiihtäjät kärvistelevät ilman kahviota ja palveluita Oittaalla – Espoo ei ole vieläkään päästänyt uutta yrittäjää rakennukseen

    4. 4

      Työtön pyörii turhassa byrokratia­rumbassa, mutta työnantajalle aktiivimalli on siunaus – Suomalainen Krista Paulin on kokenut Tanskan mallin sekä työnhakijana että yrittäjänä

      Tilaajille
    5. 5

      Älä turhaan pelkää itkemistä: kunnon itku helpottaa oloa, mutta äkillinen itkuherkkyys voi olla hälytysmerkki

    6. 6

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

      Tilaajille
    7. 7

      Törkyiset kierrätys­astiat tursuavat kaduille ja pusikoihin Helsingin ympäristössä – muovin kierrätyksestä tuli sekasotku

    8. 8

      Rooman valtakunnassa pelattiin epäreiluilla nopilla, jotka pyörivät miten sattui – syy voi löytyä jumalista

    9. 9

      Liian moni on pikavippi­kierteessä, ja pitenevät asuntolainatkin ovat riski

    10. 10

      Puolueet eivät enää tee presidenttiä, ja sukupuolikin on menettänyt merkitystään – Ihanne-ehdokkaassa yhdistyvät yleensä kaksi peruskriteeriä, sanoo professori

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

    3. 3

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    4. 4

      Koulu­matkalla jäätynyt poika havahdutti Kiinassa – ”Jääpojalle” kerättiin satoja­tuhansia euroja, mutta rahojen jakaminen suututti osan lahjoittajista

    5. 5

      Espoo latoi vaatimuslistan länsimetrosta: suorat bussilinjat Helsinkiin osittain takaisin, kaikkien metrojunien pääteasemaksi Matinkylä

    6. 6

      Nils Torvalds kehui Merja Kyllöstä hyväksi koristeeksi, Matti Vanhanen kertoi vitsin – Tässä MTV:n vaalitentin kiusallisimmat hetket giffeinä

    7. 7

      Ismo Leikola tekee historiaa ja esiintyy tänään Conan O’Brienin talk show’ssa – Nyt Leikola kertoo, miten onnistui pääsemään huippusuosittuun ohjelmaan

    8. 8

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    9. 9

      Kahdeksan arkista ja tieteellisesti todistettua keinoa, joilla laihdut ilman pinnistelyä

      Tilaajille
    10. 10

      Yhden miehen firma pysäytti valituksilla satojen miljoonien rakennushankkeet Jätkäsaaressa – nyt Helsinki on keksinyt porsaanreiän, jonka avulla työt voidaan ehkä aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi lihon, vaikka syön surkean vähän, pohtii moni laihduttaja – Ilmiölle on usein selitys, mutta sitä on vaikea hyväksyä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    2. 2

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    3. 3

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    4. 4

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    5. 5

      Asteekkien 500 vuoden takainen joukkotuhon syy selvisi

    6. 6

      Nuori terve mies pidätti aivastusta ja joutui sairaalahoitoon – Suomalais­lääkäri selittää, miksi: ”Aivastusta ei kannata pidättää”

    7. 7

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

      Tilaajille
    8. 8

      Älykäs ja herkkä ihminen kokee muita helpommin yksinäisyyttä – yksinäisyyden tunteen voi päihittää, sanoo asiantuntija ja antaa viisi neuvoa

      Tilaajille
    9. 9

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    10. 10

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Mikael Granlund nautiskeli kuin kebabkioskilla, Antti Raannalta huikea torjuntanäytös jatkoajalla
    3. Varhaiskasvatuksen uudet ruokailusuositukset: Lisää kasviksia ja kalaa, vähemmän punaista lihaa myös päiväkoteihin
    4. Tuloskausi alkaa: Vahva suhdanne piristää yhtiöiden tuloksia ja myös osinkoihin povataan lisäystä
    5. Hiihtäjät kärvistelevät ilman kahviota ja palveluita Oittaalla – Espoo ei ole vieläkään päästänyt uutta yrittäjää rakennukseen
    6. Mikä oli Euroopan vilkkain matkustajasatama vuonna 2017? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    7. Tulivuoren­purkaus ja vyörymä ravistelivat hiihtokeskusta Japanissa – ainakin yksi kuoli ja mahdollisesti 16 loukkaantui
    8. Feministi-kirjailija Simone de Beauvoirin rakkauselämä monen miehen pyörityksessä on nyt ajankohtainen – Yalen yliopisto osti hänen rakkauskirjeensä nuoremmalle rakastajalle vuodelta 1953
    9. Jari Sillanpää sai lähes 24 000 euron sakot metamfetamiinin käyttämisestä ja huumeissa autoilusta Helsingin ydinkeskustassa
    10. Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää Tilaajille
    11. Suomalaiset rakastavat musikaaleja, mutta tekijöiden koulutus on retuperällä – Nyt nimekkäät yliopistot tarttuivat toimeen
    12. Näytä lisää