Ainutlaatuinen tutkimus syrjäytymisestä: Ystävien puute on nuorten mielestä kaiken alku ja juuri – ”Moni sanoo, ettei välitä enää mistään, ei se hyvältä kuulosta”

Ulkopuolelle jääneiden nuorten huonon voinnin syvyys yllätti tutkijat.

Erityisesti poikien osuus syrjäytyneistä on kasvanut viimeisen taloustaantuman jälkeen. Kaksi kolmesta syrjäytyneestä nuoresta on poikia.

Ystävien puute on nuorten itsensä mielestä keskeisin syrjäytymisen syy, selvisi Nuorisotutkimusverkoston tuoreessa tutkimuksessa.

”Syrjäytyminen on nuorten mielestä nimenomaan ystävien puutetta ja sivuun jäämistä sosiaalisesta elämästä. Ulkopuolisuus palkkatyöstä tai opiskelusta on heidän mielestään vähemmän olennaista”, tilastotutkija Sami Myllyniemi kuvaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat