Kotimaa |HS seuraa

Malmin nainen kertoi valehdelleensa krp:lle Aarnion syyllisyydestä

Päivän teemana ovat Hollannista Suomeen tuodut hasistynnyrit.

Syyttäjät pääsivät kyselyvuoroon tiistaina, kun Jari Aarnion kuuleminen jatkui Helsingin hovioikeudessa. HS seurasi kuulemista hetki hetkeltä.

Päivän teemana olivat edelleen Hollannista Suomeen vuonna 2011 tuodut tynnyrit. Syyttäjien mukaan Aarnio oli ollut organisoimassa tynnyreiden salakuljetusta eli hän olisi ollut Pasilaan paikantuvia kännyköitä käyttänyt niin sanottu Pasilan mies. Aarnio on kiistänyt tämän jyrkästi.

Aarnion kuuleminen aloitettiin perjantaina. Silloin kysymyksiä ehti esittää Aarnion oma asianajaja Riitta Leppiniemi.

Aarnion mukaan häneen kohdistetut syytteet liittyvät krp:n ja Helsingin huumepoliisin välisiin riitoihin tynnyrijutun tutkinnassa.

Pasilan miestä ei Aarnion mukaan ole olemassakaan. Pasilan miehen puhelimet olivat Helsingin huumepoliisin operaatiopuhelimia, ja niillä on pidetty yhteyttä alamaailman tietolähteisiin, Aarnio sanoo.

Helsingin käräjäoikeudessa Aarnio tuomittiin muun muassa törkeistä huumerikoksista maksimirangaistukseen. Yhteensä Aarnio on tuomittu 13 vuodeksi vankeuteen.



HS seurasi oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä:

Päivä on pulkassa. Kiitos kaikille seurasta!

Palaamme taas asiaan, kun Aarnio-jutussa on kiinnostavia kuulemisia.

Nyt salissa käydään vielä keskustelua tulevista aikatauluista.

Syyttäjän kysymykset on käyty läpi, ainakin julkisessa osiossa esitettävät.

Romanon kuuleminen päättyy, sillä muillakaan ei ole kysymyksiä.

Romano kertoo, että ennen hänen Arnhemin-matkaansa Aarnio oli varoittanut häntä menemästä sinne. Kuulusteluissa hän oli sanonut Aarnion pelänneen, että hänet olisi voitu sotkea johonkin.

Mihin teidät olisi voitu sotkea? syyttäjä kysyy.

No mihinkä luulet? Romano vastaa.

Romano lähti kuitenkin matkaan varoituksista huolimatta.

Romanon mukaan Aarnio ei kertonut hänelle kuopiolaismieheen kohdistuneesta rikostutkinnasta.

Esitutkinnassa Romano oli kertonut saaneensa tiedon Aarniolta. Hän sanoi silloin, että Aarniota oli hermostuttanut kuopiolaismiehen kiinnijääminen ja se, oliko Kuopion poliisin tutkinnassa tullut ilmi Aarnion ja Romanon yhteys.

Nyt syyttäjä kysyy viestiketjusta, jossa puhutaan tiimalasista. Syyttäjä haluaa tietää, mitä tiimalasi tarkoittaa.

Romanolla ei ole mitään käsitystä.

Voisiko se tarkoittaa jotain määrää? syyttäjä kysyy.

Minkälaisen määrän sä tosta saisit? Romano ihmettelee.

Vaikka kahdeksan, syyttäjä vastaa.

Sumpit siemaistu, nyt jatketaan.

Syyttäjä jatkaa Romanon kuulemista.

Nyt pidetään kahvitauko. Jatkan raportointia noin vartin päästä.

Nyt syyttäjä ottaa esille aiemmin käsitellyn tekstarin "turhat Siionin veisut", joka on lähtenyt Romanon kännykästä.

Romano sanoo, että viesti vaikuttaa vieraita eli sen on voinut lähettää joku muu. Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, kuka tämä joku olisi.

Nyt mennään samalla kaavalla: syyttäjä lukee esitutkinnasta Romanon kertomuksia ja Romano sanoo, ettei mikään pidä paikkaansa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    6. 6

      Suvi Uski sai Ruotsin kuninkaallisilta kutsun, koska hänellä on erilainen ratkaisu lapsia uhkaaviin netti­vaaroihin

    7. 7

      Marraskuun viidestoista oli erikoinen päivä, jota odotin yli puoli vuosi­sataa – nyt emme enää kulje kohti vääjäämätöntä tappiota

    8. 8

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    9. 9

      Yhdysvallat on jakautunut niin pahasti kahtia, että Tanssii tähtien kanssa -ohjelmastakin tuli poliittinen taistelutanner

      Tilaajille
    10. 10

      ”Se on ruma ja epäkäytännöllinen”, sanoo pimeydessä vaeltava kansa heijastimista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    5. 5

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    6. 6

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    7. 7

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    8. 8

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    9. 9

      Huuhkajilla on vielä iso panos Kreikka-ottelussa, voitolla voisi tulla todellinen lottopotti EM-kisalohkojen arvonnassa

    10. 10

      Lontoolaisessa luksus­hotellissa kaupiteltiin tällä viikolla ”kultaisia passeja” EU:n varoituksista huolimatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää