Kotimaa

Poliisi teki kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan kotiin

”Toimittajaan kohdistuva kotietsintä, vieläpä tällaisessa mittaluokassa, on täysin poikkeuksellinen Suomessa”, sanoo HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

Poliisi on tehnyt kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan Laura Halmisen kotiin sunnuntaina illalla. Halminen asuu Helsingin kantakaupungissa kahdestaan kouluikäisen lapsensa kanssa. Halminen on toinen HS:n lauantaina ilmestyneen, puolustusvoimien Viestikoekeskusta käsittelevän artikkelin kirjoittajista.

Kotietsintä alkoi noin kello 18.30 ja päättyi noin kello 22.30. Kotietsinnän aikana poliisi vei Halmiselta tämän oman puhelimen, HS:n puhelimen, Halmisen oman tietokoneen, oman Ipadin ja runsaasti muistitikkuja.

Kotietsinnän perusteeksi poliisi kertoi epäilyn turvallisuussalaisuuden ilmaisemisesta. Poliisilla ei Halmisen mukaan ollut tuomioistuimen päätöstä etsinnän tekemiseksi.

Neljä paikalla ollutta poliisia tutki esimerkiksi Halmisen kirjahyllyn ja tarkisti myös liesituulettimen sisällön. Kotona paikalla olleen lapsen huonetta poliisi ei sen sijaan tutkinut. Yhteensä Halmiselta takavarikoitiin 19 todistuskappaletta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kun Halminen vetosi jonkin poliisia kiinnostavan tallennusvälineen tai paperin olevan lähdesuojan piirissä, poliisi sijoitti tavarat sinetöityihin pusseihin. Lain perusteella määrätty ulkopuolinen etsintävaltuutettu käy nämä tavarat vielä läpi.

”Poliisi käyttäytyi asiallisesti, joskin heillä ei tuntunut olevan kokemusta lähdesuojasta”, Halminen sanoo.


Tapahtumat etenivät kahdessa vaiheessa.

Aiemmin päivällä Halminen kertoo vasaroineensa hallussaan olevan tietokoneen kovalevyä tuhotakseen lopullisesti sen sisältämät tiedot. Tämä aiheutti Halmisen mukaan savua, jonka vuoksi hän kutsui palokunnan paikalle. Palokunnan mukana tuli myös poliisipartio. Poliisipartio kutsui apuvoimia saatuaan selville, kuka Halminen on.

Halmisen työkoneella on lukuisten juttuprojektien materiaalia. Halminen on tietoturvallisuuteen erikoistunut toimittaja, joka on kirjoittanut Helsingin Sanomiin myös esimerkiksi Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä. Hän on ollut töistään myös Bonnier-palkinnon ehdokkaana.

”Halusin koneen tuhoamisella varmistaa lähdesuojan mahdollisimman hyvän toteutumisen”, sanoo Halminen. Halminen uskoo, että tietokone meni täysin korjauskelvottomaksi. HS:n tietojen mukaan koneella ei ole viestintälaki-artikkeliin liittyvää materiaalia.

Halmisen asianajaja Kai Kotiranta ei pidä erikoisena, että Halminen halusi varmistua arkaluonteisen tiedon turvallisuudesta.

Toimittajan tallennusvälineille voi tallentua arkaluonteista tietoa. Lähtökohta on se, että jokainen saa tehdä mitä tahansa omaisuudellaan”, Kotiranta sanoo.

”Toimittajaan kohdistuva kotietsintä, vieläpä tällaisessa mittaluokassa, on täysin poikkeuksellinen Suomessa, joka on profiloitunut lehdistönvapauden kärkimaana. Pidän tapahtunutta lehdistön toimintaedellytysten ja lähdesuojan kannalta hyvin huolestuttavana”, sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

Kauppalehden päätoimittaja ja Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi piti Yle:n haastattelussa harvinaisena kotietsinnän lisäksi myös rikosnimikettä.

”En muista, että tällaista tapausta olisi Suomessa ollut aiemmin”, Ahosniemi sanoi Ylelle.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta vastaava päätoimittaja Riikka Venäläinen piti myös kotietsintää poikkeuksellisena.

”Tuorein käänne on aika raju, tällaista ei länsimaisessa yhteiskunnassa ole totuttu näkemään. On syytä olla huolissaan”, Venäläinen sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsingin Sanomat
  • Poliisi
  • Media
  • Tiedustelulaki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    2. 2

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    3. 3

      Kuka palkkaisi työntekijän 18 tunniksi? HS lähti etsimään työnantajia, joiden avulla aktiivimallin velvoitteen saisi täytettyä

    4. 4

      Pankki­neuvoja käski asunto­lainaa hakeneen radio­juontajan ”takaisin koti­maahansa” – Nordea: ”Asiakas­palvelu­tilanteessa on epäonnistuttu täysin”

    5. 5

      Satu Söderström sanoi menevänsä tanssileirille, kun hän lähti kuvaamaan pornoelokuvaa – nyt ex-pornotähti on seksologi, joka patistaa suomalaisia lopettamaan aristelun sängyssä

      Tilaajille
    6. 6

      Maria Heiskanen on elokuvatähti, josta harva Suomessa tietää mitään – Ja nyt hän lopettaa uransa

    7. 7

      Näyttelijä Aziz Ansariin kohdistetut ahdistelusyytökset ovat saaneet sosiaalisen median kiistelemään: tarkoittaako nainen ”ei” vaikka suostuu suuseksiin?

    8. 8

      Asiantuntijat neuvovat kahdeksan pientä arjen tekoa, jotka parantavat jaksamista huomattavasti – Toimittaja testasi, miten päivittäinen kävelylenkki vaikuttaa hyvinvointiin

      Tilaajille
    9. 9

      Rocktähti Tom Pettyn kuolinsyy oli lääkkeiden yliannostus

    10. 10

      Tiesitkö että suuri osa suomalaisista miehistä näkee saman unen? Toimittaja lähti elämään sen oikeasti päästäkseen painajaisesta eroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    2. 2

      Tiesitkö että suuri osa suomalaisista miehistä näkee saman unen? Toimittaja lähti elämään sen oikeasti päästäkseen painajaisesta eroon

    3. 3

      Pankki­neuvoja käski asunto­lainaa hakeneen radio­juontajan ”takaisin koti­maahansa” – Nordea: ”Asiakas­palvelu­tilanteessa on epäonnistuttu täysin”

    4. 4

      Näyttelijä Aziz Ansariin kohdistetut ahdistelusyytökset ovat saaneet sosiaalisen median kiistelemään: tarkoittaako nainen ”ei” vaikka suostuu suuseksiin?

    5. 5

      Asiantuntijat neuvovat kahdeksan pientä arjen tekoa, jotka parantavat jaksamista huomattavasti – Toimittaja testasi, miten päivittäinen kävelylenkki vaikuttaa hyvinvointiin

      Tilaajille
    6. 6

      Professori Vesa Puttonen Vieraskynä-kirjoituksessa: On aika unohtaa ”koulutusta vastaava työ” – töitä pitää etsiä ja ottaa vastaan myös muilta aloilta

    7. 7

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    8. 8

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    9. 9

      Bodomjärvi jäätyi satumaiseksi peiliparatiisiksi – video näyttää miten leijasurffaajat kiitävät autiolla järvellä

    10. 10

      Tutkijat esittävät nuoruuden ikärajojen siirtämistä biologisin perustein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kymmeniä suomalaisia on noussut ruotsinlaivaan ja kadonnut – Markus Leväniemen viimeiset liikkeet tallentuivat valvontakameraan, mutta kenen kanssa hätääntynyt nuorukainen puhui ennen katoamistaan?

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi lihon, vaikka syön surkean vähän, pohtii moni laihduttaja – Ilmiölle on usein selitys, mutta sitä on vaikea hyväksyä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    3. 3

      Vuonna 1953 sadat ihmiset etsivät murhattua Kyllikki Saarta – yksi heistä oli tappaja, uskoo kokenut rikos­tutkija, joka perehtyi vuosi­kymmeniä salassa pidettyyn tutkinta-aineistoon HS:n kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Kehäradan yllättävä seuraus: Helsinkiläiset nuoret matkustavat maleksimaan lentokentälle – ”En mä oikein tiedä, mitä me täällä tehdään”

    5. 5

      Asteekkien 500 vuoden takainen joukkotuhon syy selvisi

    6. 6

      Nuori terve mies pidätti aivastusta ja joutui sairaalahoitoon – Suomalais­lääkäri selittää, miksi: ”Aivastusta ei kannata pidättää”

    7. 7

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    8. 8

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    9. 9

      Espoolaiset saavat syyttää länsimetron sekasotkusta vain itseään: sitä saa, mistä maksaa

    10. 10

      Toimittaja mittasi untaan kaksi viikkoa, tulos oli ”poikkeava” – Ainaiseen aamuväsymykseen on kaksi konkreettista apua, neuvoo unitutkija

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kuka palkkaisi työntekijän 18 tunniksi? HS lähti etsimään työnantajia, joiden avulla aktiivimallin velvoitteen saisi täytettyä
    3. Tammikuun 20. päivä: Viipurissa on käyty ensimmäinen aseellinen taistelu, ja Sörnäisten tyttö Sylvi-Kyllikki järkyttyy, kun tuttu poika on liittynyt valkokaartiin ja suutelee häntä
    4. Helsingin Matkamessuilla kuulee reissuvinkkejä: tällä hetkellä etenkin kaupunkilomat kiinnostavat matkailijoita
    5. Grundyn kaivoskaupungissa Donald Trump edusti toivoa ja kahmi liki kaikki äänet – Mitä grundylaiset ajattelivat presidentistä vuosi vaalivoiton jälkeen, kun HS:n kirjeenvaihtaja palasi kaupunkiin? Tilaajille
    6. Rocktähti Tom Pettyn kuolinsyy oli lääkkeiden yliannostus
    7. Tunti sitten
    8. Maria Heiskanen on elokuvatähti, josta harva Suomessa tietää mitään – Ja nyt hän lopettaa uransa
    9. Aleksander Barkov huimassa vauhdissa –seuraennätys enää maalin päässä
    10. ”Ulosajon jälkeen sitä miettii vain, kuinka auton saisi takaisin tielle” – rallin mestari Ville Hautamäki huoltaa autoaan silloin kun muut nukkuvat
    11. Tampereella voi saada museossa opastuksen valkoisesta tai punaisesta näkökulmasta – HS kokosi tärpit sisällissodan ratkaisevan kaupungin nähtävyyksiin
    12. Tiesitkö että suuri osa suomalaisista miehistä näkee saman unen? Toimittaja lähti elämään sen oikeasti päästäkseen painajaisesta eroon
    13. Näytä lisää