”Äidin ensisijaisuus lapsen hoitajana on edelleen kyseenalaistamaton” – Suomalaiset työpaikat eivät kannusta miehiä perhevapaille, ja isät hoitelevat töitä jopa kotoa - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

”Äidin ensisijaisuus lapsen hoitajana on edelleen kyseenalaistamaton” – Suomalaiset työpaikat eivät kannusta miehiä perhevapaille, ja isät hoitelevat töitä jopa kotoa

Rajavartiolaitoksella työskentelevä Pietari Vuorensola ei kohdannut ongelmia pitkälle hoitovapaalle jäädessään. Vaikka isien perhevapaisiin suhtaudutaan harvoin suoraan kielteisesti, tuoreen tutkimuksen mukaan kaikkien tilanne ei ole yhtä helppo.

Rajavartiolaitoksen ylitarkastajana työskentelevä Pietari Vuorensola haki tyttärensä Hillan, 2,5 vuotta, yksityisestä perhepäivähoidosta Kirkkonummella. Vuorensola palasi syksyllä töihin lähes vuoden mittaiselta hoitovapaalta, jonka aikana kuopukseen kehittyi läheinen suhde. Kuva: Markus Jokela / HS

Julkaistu: 19.1.2018 2:00, Päivitetty 19.1.2018 10:03

Kun kirkkonummelainen Pietari Vuorensola, 37, pohti vaimonsa kanssa muutama vuosi sitten perheenlisäystä, ajatuksena oli, että molemmat haluavat kuopukseen läheisen suhteen.

Vuorensola oli hoitanut myös opiskeluaikaan syntynyttä esikoistaan kotona yhdeksän kuukautta, mutta keskimmäisen lapsen syntymä ajoittui vaiheeseen, jolloin hän oli siirtymässä työ­elämään.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kotimaa

Luetuimmat

Uusimmat