Turvapaikkahakemuksissa uusi ilmiö: hakemuksiin ilmestyy valitusvaiheessa tieto kristinuskoon kääntymisestä
Suomesta haettiin viime vuonna turvapaikkaa jo vähemmän kuin ennen vuoden 2015 piikkiä. Myönteisten päätösten osuus on kasvanut osittain siksi, että kielteisestä päätöksestä valittavat kertovat kääntyneensä kristinuskoon.
Maahanmuuttoviraston Helsingin-palvelupisteeseen jonotettiin maaliskuussa 2017. Vuoden mittaan turvapaikkahakemukset vähenivät, ja määrä on yhä vähenemään päin. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut hakija valittaa päätöksestään, valituksen perusteena on hyvin usein kristinuskoon kääntyminen. Asia käy ilmi Maahanmuuttoviraston tuoreesta tilastosta.
”Se on tullut selkeästi ilmiöksi”, sanoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo. Hänen mukaansa virastossa on nyt erityinen henkilö, joka keskittyy uskonnon vaihtajiin ja heidän asioidensa koordinointiin.