Kotimaa

Muistatko vielä, mitä opiskelit? Myös kesken jääneet tutkinnot löytyvät nyt uudesta verkkopalvelusta

Digitaalisessa palvelussa on oppilaitosten sähköisessä muodossa olevat koulutustiedot. Sitä vanhemmat tiedot puuttuvat.

Suomalaisten opinnot löytyvät nyt kootusti yhden kirjautumisen takaa. Opetushallitus on luomassa koulutukselle digitaalista perustietovarantoa.

Uuteen Koski-palveluun on koottu oppilaitosten sähköisessä muodossa olevat opintomerkinnät.


Nyt, palvelun ensimmäisessä vaiheessa, jokainen voi käydä katselemassa sieltä omia opintomerkintöjään: tutkintoja, opintokokonaisuuksia ja suorituksia. Järjestelmään voi kirjautua vahvalla tunnistautumisella, kuten pankkitunnisteilla.

Palvelun rakentaminen jatkuu. Kevään aikana siihen on tulossa toiminto, joka mahdollistaa omien koulutustietojen jakamisen. Jaettavaa linkkiä voi jatkossa hyödyntää esimerkiksi työnhaussa osana ansioluetteloa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Työnantaja voi linkin kautta selvittää, mitä suorituksia on. Tietoon pystyy luottamaan, koska se on tullut viranomaislähteestä”, sanoo projektipäällikkö Joonas Mäkinen Opetushallituksesta.

Tällä hetkellä Koski-palvelussa on merkintä 3,6 miljoonasta ihmisestä, jotka ovat suorittaneet korkeakouluopintoja.

Korkeakoulujen tietoja on keskimäärin vuodesta 1995 alkaen. Kaikkien korkeakoulujen koulutustietoja ei löydy sieltä saakka, mutta osa oppilaitoksista on siirtänyt palveluun sitäkin vanhempia tietoja. Esimerkiksi nykyiseen Aalto-yliopistoon kuuluvien koulujen tietoja pitäisi löytyä 1990-luvun alusta.

Ylioppilastutkintotietoja palvelussa on vuodesta 1990 alkaen. Sieltä löytyvät nyt vähän alle miljoonan ylioppilaan tiedot.

Peruskoulujen, lukioiden ja ammattioppilaitosten tietoja on vain oppilaitoksissa tällä hetkellä opiskelevista ihmisistä. Koski-palvelussa on nyt yli 90 000 peruskoululaista, lukiolaista ja ammattiopiskelijaa. Tiedot täydentyvät tämän kuun aikana.

Oppilaitoksilla ei ole velvollisuutta siirtää palveluun takautuvia tietojaan, mutta osa saattaa siirtää nekin.

”Jos tiedot ovat sähköisessä muodossa, toki otamme vastaan niin vanhoja tietoja kuin vain löytyy”, Mäkinen sanoo.

Hän ei usko, että oppilaitokset ryhtyvät palvelun vuoksi suuressa määrin digitalisoimaan vanhoja paperisia todistuksiaan.

”Tosin emme tiedä, miten tämä palvelu siihen kannustaa. Voihan olla, että syntyy positiivista innostusta tuottaa sinne suoritustietoja vaikka koko koulun olemassaolon ajalta”, Mäkinen sanoo.

Aivan kaikkia koulutustietoja uudesta palvelusta ei kuitenkaan saa. Sinne on siirretty oppilaitosten sähköisessä muodossa olevat tiedot, joten vanhat opintomerkinnät puuttuvat.

Dataa on kuitenkin jo nyt paljon.

Palvelussa on merkinnät myös yksittäisistä opintosuorituksista ja kesken jääneistä opinnoista. Vanhat opinnot, kesken jääneetkin, herättävät nostalgisia muistoja. Ihmiset ovatkin käyneet innokkaasti tarkastelemassa opintomerkintöjään, ottaneet niistä kuvakaappauksia ja jakaneet niitä sosiaalisessa mediassa.

”Viime keskiviikosta kirjautumisia on yli 14 000. Kansalaiset ovat löytäneet hyvin palvelun, ottaneet sen myönteisesti vastaan ja ideoivat, mitä siellä voisi vielä tehdä”, Mäkinen sanoo.

Palvelussa voi myös tulla vastaan kesken jääneitä yliopisto-opintoja. Tällöin opintojen tila on palvelussa ”passiivinen”. Mitä jos näitä opintoja haluaisi jatkaa nyt vuosia myöhemmin?

Jos tutkinnonsuoritusaikaa on vielä jäljellä, pitää ottaa yhteyttä tiedekuntaan ja anoa opiskeluoikeutta takaisin valmistumissuunnitelmalla.

Tämä taas vaatii tutustumista nykyiseen opintotarjontaan ja mahdollisesti muuttuneisiin tutkintovaatimuksiin.

”Ennen vuotta 2005 aloittaneilla tutkinnonsuoritusajan kestoa ei ole rajattu”, muistuttaa Helsingin yliopiston opiskelijarekisteriyksikön päällikkö Sari Zitting.

Tiedekunnan hyväksynnän jälkeen pitää vielä suorittaa uudelleenkirjoittautumismaksu ja tehdä läsnäoloilmoittautuminen. Sitten opintoja voi jatkaa.

Jos tutkinnonsuoritusaika on jo päättynyt, pitää tiedekunnalta anoa jatkoaikaa opinnoille.

Koulutustietopalvelu hyödyttää myös viranomaisia. Sieltä voivat tehdä koulutuskyselyitä viranomaiset, joilla on oikeus saada opintoihin liittyviä tietoja. Sellaisia ovat esimerkiksi te-keskukset, Kela, Tilastokeskus, Maahanmuuttovirasto ja Eläketurvakeskus.

Tähän saakka viranomaiset ovat joutuneet kyselemään tietoja jokaisesta oppilaitoksesta erikseen. Tämä on teettänyt töitä koulutuksen järjestäjille.

”Halutaan vähentää kuormaa koulutuksen järjestäjiltä, että rutiinijuttuja automatisoidaan. Oppilaitoksille jäisi aikaa muuhun, laadukkaampaan tekemiseen”, Mäkinen sanoo.

Korjattu 12.2.2018 klo 14.25: muutettu termi opiskeluoikeus muotoon tutkinnonsuoritusaika.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Opiskelu
  • Korkeakoulut
  • Minna Pölkki
  • Anne Kantola

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkimus: Laihduttajan on turha tuijottaa hiilihydraatteja ja rasvoja – tai edes syyttää geenejä

    2. 2

      Maailmanennätyksen tehnyttä 15-vuotiasta taitoluistelijaa itkettää, kun hän kertoo elämästään – Alina Zagitovasta on rakennettu olympiavoittajaa pikkutytöstä lähtien

    3. 3

      Ugandassa kuolleen suomalaismiehen ruumiinavauksen tehnyt lääkäri HS:lle: Pistojäljet vatsassa ja reidessä kiinnittivät huomioni

    4. 4

      Saara Aallon kolmas kappale on täysiveristä euroviisua kaikessa törkeydessään – tosin UMK-voittaja lienee jo taputeltu

    5. 5

      Yhdysvalloissa tapahtuu nyt jotain, mitä ei ole ennen nähty – Miksi Floridan kouluampuminen oli erilainen kuin muut?

    6. 6

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    7. 7

      Panssarilasin alta löytyy Viron mahtavin aarre, jonka tarina on kuin jännitys­näytelmästä – Piilopaikan tiesi vain pari ihmistä, mutta tieto oli hävitä Siperian vankileireille

    8. 8

      Salaliittoteoriat Floridan kouluampumisesta lähtivät liikkeelle: Aserajoituksia vaativia lukiolaisia väitetään palkatuiksi näyttelijöiksi

    9. 9

      Mikroilmeet paljastavat tunteitamme, vaikka yrittäisimme peittää ne – Toimittaja testasi niihin perustuvaa ”persoonallisuusanalyysia, jota ei voi huijata”

    10. 10

      Ei laihdutus­kuuria eikä kalorien kyttäämistä – Pertti Mustajoki on tutkinut suomalaisten ylipainoa vuosi­kymmeniä ja nyt hän kertoo, miten kilot katoavat helposti ja pysyvästi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    2. 2

      Trumpilta ehdotus kouluampumisten ehkäisemiseksi: Opettajille aseita

    3. 3

      Maailmanennätyksen tehnyttä 15-vuotiasta taitoluistelijaa itkettää, kun hän kertoo elämästään – Alina Zagitovasta on rakennettu olympiavoittajaa pikkutytöstä lähtien

    4. 4

      Yhdysvalloissa tapahtuu nyt jotain, mitä ei ole ennen nähty – Miksi Floridan kouluampuminen oli erilainen kuin muut?

    5. 5

      Maailman yksinäisin puu kaukana eteläisellä Tyynellämerellä kantaa jälkeä hetkestä, jolloin ihminen painoi kädenjälkensä koko planeettaan

    6. 6

      Panssarilasin alta löytyy Viron mahtavin aarre, jonka tarina on kuin jännitys­näytelmästä – Piilopaikan tiesi vain pari ihmistä, mutta tieto oli hävitä Siperian vankileireille

    7. 7

      Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

    8. 8

      Katajanokalle nousseen kerrostalon urakoitsijana suhmuroi outo yrittäjä – konkurssi jätti kymmeniä alihankkijoita puille paljaille

    9. 9

      ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

    10. 10

      ”Suomessa on liikaa hengailupäiväkoteja”, jyrähtää asiantuntija – Dosentti Marjatta Kallialan mielestä päiväkodeissa on pulaa motivaatiosta ja työmoraalista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    2. 2

      Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

    4. 4

      Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

    5. 5

      Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

    6. 6

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    7. 7

      Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

      Tilaajille
    8. 8

      Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

      Tilaajille
    9. 9

      Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

    10. 10

      Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää