Kotimaa

Hilkka Ahde ja Timo Räty kohtasivat irtisanomiskiistan käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa – Ahde kuvaili irtisanomista ”hirveäksi shokiksi”

Käräjäoikeus tuomitsi Rädyn työsyrjinnästä mutta hovioikeus kumosi tuomion. Nyt asiaan ottaa kantaa korkein oikeus.

Korkein oikeus alkoi maanantaina käsitellä Hilkka Ahteen irtisanomista koskevaa kiistaa suullisessa käsittelyssä. Ahde sanoi ennen istuntoa viestimille toivovansa, että oikeudenkäynnillä olisi laajempi yhteiskunnallinen merkitys työpaikkakiusaamisen esiin nostamiseksi.

Hän kuvaili vuosia kestänyttä oikeusprosessia erittäin raskaaksi.

Oikeudenkäynnissä on kyse siitä, oliko Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitolla AKT:lla laillisen perusteet irtisanoa Ahde aikanaan.

Syyttäjän mukaan Ahde irtisanottiin AKT:n viestintäpäällikön tehtävästä, koska hän oli tehnyt aluehallintovirastolle käsittelypyynnön epäasiallisesta kohtelustaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ahde palasi sittemmin liiton palvelukseen. Hän jäi AKT:n palveluksesta eläkkeelle viime syyskuussa.

Helsingin hovioikeus kumosi syksyllä 2016 AKT:n entisen puheenjohtajan Timo Rädyn sakkotuomion ja vapautti hänet työsyrjintäsyytteestä.

Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut Rädyn maksamaan 20 päiväsakkoa.

Korkein oikeus myönsi valitusluvan kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminiemelle sekä Hilkka Ahteelle. Korkein oikeus käsittelee muun muassa sitä, millainen toiminta katsotaan työsyrjinnäksi.

Syyttäjä vaatii korkeimmassa oikeudessa Rädylle työsyrjinnästä 20 päiväsakon rangaistusta. Hilkka Ahde yhtyy syytteeseen ja vaatii Rädyltä 1 000 euroa kärsimyskorvauksia.

Räty kiistää edelleen syytteen. Hänen mukaansa Ahteen irtisanomisen syynä oli luottamuspula.

Ahde sanoi viestimille osallistuvansa istuntoon hyvillä mielillä.

”Minulle tällä oikeudenkäynnillä ei ole merkitystä. Olen oman asiani jo voittanut kahdessa oikeusasteessa”, Ahde viittasi Timo Rädyn toisessa oikeusprosessissa saamaan pahoinpitelytuomioon.

Ahde kertoi ennen istuntoa toivovansa, että työpaikkakiusaaminen nousisi julkiseen keskusteluun samalla tavalla kuin seksuaalinen ahdistelu. Hän sanoi saaneensa satoja yhteydenottoja ihmisiltä työpaikkakiusaamisesta.

Räty ei kommentoinut oikeudenkäyntiä maanantaiaamuna viestimille.

Istunnossa on kuultu aamupäivän aikana Ahdetta ja Rätyä irtisanomiseen liittyvistä tapahtumista.

Ahde kuvaili kokeneensa irtisanomisen ”hirveänä shokkina”. Hän kertoi, ettei saanut koskaan huonoa palautetta työstään vaan irtisanominen tuli yllätyksenä.

Hän kertoi olleensa irtisanomisen aikaan huonossa kunnossa työpaikkakiusaamisen vuoksi.

”Työpaikkakiusaaminen herättää kiusatussa hirvittäviä häpeän tunteita. En kertonut siitä edes kotona pitkään aikaan”, Ahde sanoi.

Timo Räty kertoi saaneensa AKT:n hallituksen irtisanomiskokouksessa käsityksen, ettei Ahteen irtisanominen johtunut hänen tekemästään käsittelypyynnöstä aluehallintovirastolle. Irtisanominen tapahtui suljetulla lippuäänestyksellä.

Räty perusteli omaa luottamuspulaansa Ahteeseen useilla tapahtumilla vuosien aikana. Hänen mukaansa Ahde oli muun muassa yrittänyt parantaa selän takana omia palkkaetujaan epäluottamusta herättävällä tavalla, laiminlyönyt tehtäviensä hoitoa sekä mustamaalannut Rätyä ja AKT:ta. Räty kertoi myös kuulleensa, että Ahde olisi ollut työtehtävissä päihtyneenä ja pyrkinyt syrjäyttämään Rädyn puheenjohtajan paikalta.

Ahde kiistää monet Rädyn mainitsemat asiat.

Korkein oikeus antaa asiassa ratkaisun myöhemmin tänä vuonna.


Timo Räty saanut jo lainvoimaisen tuomion Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamisesta

Ahteen irtisanomista koskeva asia liittyy laajempaan kokonaisuuteen, jonka yhteydessä Räty on jo lainvoimaisella tuomiolla tuomittu viestintäpäällikkö Ahteen työpaikkakiusaamisesta.

Helsingin hovioikeus määräsi Rädyn helmikuussa 2015 maksamaan 80 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksista ja pahoinpitelystä, jossa oli kyse henkisestä pahoinpitelystä.

Räty tuomittiin myös maksamaan Ahteelle yhteensä 12 000 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Samassa yhteydessä Räty sai tuomion myös sihteerinsä epäasiallisesta kohtelusta.

Työpaikkakiusaaminen huipentui Ahteen saamiin potkuihin maaliskuussa 2012.

Räty ja enemmistö muista AKT:n hallituksen jäsenistä päätti lippuäänestyksessä irtisanoa Ahteen maaliskuussa 2012, kun tämä oli tehnyt aluehallintovirastolle käsittelypyynnön epäasiallisesta kohtelustaan.

Potkujen puolesta äänestäneitä vastaan nostettiin syyte työsyrjinnästä. Rätyä lukuun ottamatta kaikki myönsivät käräjäoikeudessa syytteen ja suostuivat asian ratkaisemiseen syyteneuvottelun avulla. Heille tuomittiin sakot.

Räty kiisti syyllistyneensä rikokseen. Käräjäoikeus tuomitsi hänet sakkoihin, mutta hovioikeuden mukaan potkujen pääasiallisena syynä saattoivat olla muut seikat kuin kääntyminen työsuojeluviranomaisten puoleen. Siksi hovioikeus hylkäsi Rädyn syytteen.

Ahde palasi sittemmin AKT:n palvelukseen. Sen sijaan Räty sai lähteä liitosta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Oikeudenkäynnit
  • Korkein oikeus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Yhtäkkiä hän oli maan suurin” – 28-vuotiaana kuollut Avicii nousi vaivihkaa Ruotsin menestyneimpien artistien joukkoon, mutta hänestä tiedetään poikkeuksellisen vähän

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta, jossa asuit 50 vuotta – Karibialta lapsena saapuneiden kohtelu kuohuttaa Britanniassa

    3. 3

      Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

      Tilaajille
    4. 4

      Harkimo ja Jungner kertovat HS:n yhteishaastattelussa uuden liikkeen tavoitteista: Nettiäänestyksellä voi vaikuttaa kansanedustajan äänestyspäätökseen

    5. 5

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    6. 6

      Kysyimme lukijoilta toteutumatta jääneistä perhehaaveista, ja vastaukset yllättivät – Monen elämä ei tunnu lasten saamiseen tarpeeksi turvalliselta, tulevaisuudesta puhumattakaan

    7. 7

      Jari Sillanpää haluaisi olla Ricky Martin, mutta hän on George Michael – tähden stigma eivät ole huumeet vaan iskelmälaulajuus

    8. 8

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    9. 9

      Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan

    10. 10

      Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Pelikasvattajat tyrmäävät lasten­psykiatri Jari Sinkkosen näkemykset peli­riippuvuudesta: ”On aivan kohtuutonta verrata pelaavaa lasta alkoholistiin”

    6. 6

      Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä astui esiin kauris jouluvalot päässään

    7. 7

      Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

      Tilaajille
    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Saksa huolestui muslimi­maahanmuuttajien juutalais­vastaisuudesta – keskitysleiri­sanoituksista tunnetun hip hop -duon palkitseminen nosti myrskyn

    10. 10

      1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    3. 3

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    10. 10

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Yhtäkkiä hän oli maan suurin” – 28-vuotiaana kuollut Avicii nousi vaivihkaa Ruotsin menestyneimpien artistien joukkoon, mutta hänestä tiedetään poikkeuksellisen vähän
    3. Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan
    4. Tunti sitten
    5. Laulaja Demian Seesjärvi pohti itsemurhaa kunnes muuttui sopraanosta baritoniksi – mitä tapahtuu kuoroille, kun tiukat sukupuolirajat naisten ja miesten välillä madaltuvat?
    6. Espanjalainen rikollisliiga ansaitsi lähes kaksi miljoonaa euroa myymällä vanhoja autonrenkaita – 200 000 hävitettäväksi tarkoitettua rengasta päätyi kehitysmaihin
    7. Lupaava nuori taidemaalari Viljami Heinonen luo painajaismaisia tulevaisuudenvisioita, joiden kuvasto on tuttu uutisista ja kauhuelokuvista
    8. Heti ulos Britanniasta, jossa asuit 50 vuotta – Karibialta lapsena saapuneiden kohtelu kuohuttaa Britanniassa
    9. Jari Sillanpää haluaisi olla Ricky Martin, mutta hän on George Michael – tähden stigma eivät ole huumeet vaan iskelmälaulajuus
    10. Kirkkonummella kolari, STT:n mukaan henkilöauton kuljettaja kuoli
    11. Studiokeskustelu: Mistä Suomen politiikkaa myllertävässä Liike Nytissä on kyse? HS:n toimittajat analysoivat
    12. Nämä näyttelyt Lontoossa kannattaa tänä keväänä ja kesänä nähdä
    13. Näytä lisää