Kotimaa

Poliisi paljasti Pirkanmaan suurimman huumejutun koskaan – Epäiltyjä 37, huumeiden arvo katukaupassa lähes 3 miljoonaa euroa

Jutussa on vangittu 19 henkilöä.

Sisä-Suomen poliisi ja keskusrikospoliisi kertoivat keskiviikkona paljastamastaan laajasta huumeorganisaatiosta, jossa on lähes 40 henkilöä epäiltynä ja aineen katukauppa-arvo on noin 2,8 miljoonaa euroa.

Kyse on amfetamiinin, ekstaasin ja kokaiinin levityksestä Pirkanmaalle viime vuoden aikana. Poliisin mukaan ryhmän toiminta paljastui syyskuussa, kun se oli tuomassa 20 kilon amfetamiinierää Alankomaista Pirkanmaalle. Poliisi sai erän haltuunsa Helsingin Vuosaaressa, kun salakuljettajaksi epäilty mies luovutti aineen edelleen Suomessa toimineelle rikollisryhmälle.


Tapaus on Pirkanmaan suurin koskaan ja se on myös Suomen mittakaavassa yksi suurimpia. Takavarikkoon on saatu yhdeksän kiloa amfetamiinia, mutta salakuljetetun aineen määrä on poliisin mukaan useita kymmeniä kiloa eli käyttöannoksia satoja tuhansia kertoja. Lisäksi ryhmä on tuonut maahan 5 000 ekstaasitablettia ja 60 grammaa kokaiinia.

Vangittuja on jutussa ollut 19 ja epäiltyjä kaikkiaan kaikkiaan 37 epäiltyä. Poliisi on tutkinut viittä erillistä törkeää huumausainerikosta ja useita epäiltyjä rahanpesurikoksia.


Jo ennen Vuosaaren kiinniottoja ryhmä oli toimittanut 30 kiloa amfetamiinia Pirkanmaalle. Tuosta erästä poliisi sai takavarikoitua yhdeksän kiloa, josta kahdeksan kiloa maastosta Pirkkalassa ja kilon verran Tampereen Lielahdessa sijaitsevan liikekeskuksen vessan kattorakenteesta. Näiden erien yhteenlaskettu katukauppa-arvo olisi ollut katukauppaan jatkettuna noin 2,8 miljoonaa euroa, poliisi arvioi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yksi poliisin seuraama huume-erä liikkui urheilu­kassissa Tampereen ja Helsingin väliä niin, että sitä säilytettiin useiden ihmisten asunnoissa. Tämä myös selittää epäiltyjen isoa määrää.

”Siinä oli tarkoitus häivyttää ainetta nopeasti ja estää se, että viranomaiset pystyisivät jäljittämään sitä. Kun sitä liikuteltiin useassa asunnossa, huumekassiin sekaantui niin monta ihmistä”, sanoo rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisilaitokselta.


Maahantuotu amfetamiini oli 35-prosenttista ja sitä jatkettiin Suomessa 25-prosenttiseksi. Siten myyntikelpoista amfetamiinia oli 70 kiloa.

Luoto arvelee, että ryhmän kiinnijäämisellä on suuri vaikuttavuus Pirkanmaan seudulla, koska suurin osa heistä asuu seudulla. Hänen mukaansa poliisi huomasi jo viime kesänä, että alueella liikkuu paljon tahnamaista amfetamiinia, jollaisesta tässä tapauksessa olikin kyse.

”Tampereella ja Pirkanmaalla on isona kasvukeskuksena iso kysyntä amfetamiinille”, Luoto sanoo.

”Amfetamiinin jäämät Tampereen jätevesissä ovat kasvaneet kovasti, mikä kertoo lisääntyneestä käytöstä. Kysyntää pitää olla, että tänne kannattaa tuoda näin suuria määriä ainetta.”

Tampereella vangittujen 19 ihmisen lisäksi kuusi lähettävän pään epäiltyä on vangittu poissaolevina ja heistä on pidätysmääräys Suomeen luovuttamista varten. Poliisi katsoo, että rikollisryhmiin Suomessa osallistui 23 ja Alankomaissa 14 jäsentä. Suomen päässä vangitut epäillyt ovat HS:n tiedon mukaan pääosin ulkomaalaistaustaisia suomalaisia. He ovat valtaosin miehiä, iältään yli 25-vuotiaita. Osalla heistä on menneisyyttä huumerikollisuudessa.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Jari Räty kertoo, että tutkinnassa ilmeni tarkoitus myös tuoda seudulle viisi kiloa kokaiinia, mutta tämä ei toteutunut.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Huumeet
  • Poliisi
  • Tampere

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Yhtäkkiä hän oli maan suurin” – 28-vuotiaana kuollut Avicii nousi vaivihkaa Ruotsin menestyneimpien artistien joukkoon, mutta hänestä tiedetään poikkeuksellisen vähän

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta, jossa asuit 50 vuotta – Karibialta lapsena saapuneiden kohtelu kuohuttaa Britanniassa

    3. 3

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    4. 4

      Harkimo ja Jungner kertovat HS:n yhteishaastattelussa uuden liikkeen tavoitteista: Nettiäänestyksellä voi vaikuttaa kansanedustajan äänestyspäätökseen

    5. 5

      Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

      Tilaajille
    6. 6

      Kysyimme lukijoilta toteutumatta jääneistä perhehaaveista, ja vastaukset yllättivät – Monen elämä ei tunnu lasten saamiseen tarpeeksi turvalliselta, tulevaisuudesta puhumattakaan

    7. 7

      Jari Sillanpää haluaisi olla Ricky Martin, mutta hän on George Michael – tähden stigma eivät ole huumeet vaan iskelmälaulajuus

    8. 8

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    9. 9

      Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

    10. 10

      Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Pelikasvattajat tyrmäävät lasten­psykiatri Jari Sinkkosen näkemykset peli­riippuvuudesta: ”On aivan kohtuutonta verrata pelaavaa lasta alkoholistiin”

    6. 6

      Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä astui esiin kauris jouluvalot päässään

    7. 7

      Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

      Tilaajille
    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Saksa huolestui muslimi­maahanmuuttajien juutalais­vastaisuudesta – keskitysleiri­sanoituksista tunnetun hip hop -duon palkitseminen nosti myrskyn

    10. 10

      1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    3. 3

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    10. 10

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Yhtäkkiä hän oli maan suurin” – 28-vuotiaana kuollut Avicii nousi vaivihkaa Ruotsin menestyneimpien artistien joukkoon, mutta hänestä tiedetään poikkeuksellisen vähän
    3. Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan
    4. Tunti sitten
    5. Laulaja Demian Seesjärvi pohti itsemurhaa kunnes muuttui sopraanosta baritoniksi – mitä tapahtuu kuoroille, kun tiukat sukupuolirajat naisten ja miesten välillä madaltuvat?
    6. Espanjalainen rikollisliiga ansaitsi lähes kaksi miljoonaa euroa myymällä vanhoja autonrenkaita – 200 000 hävitettäväksi tarkoitettua rengasta päätyi kehitysmaihin
    7. Lupaava nuori taidemaalari Viljami Heinonen luo painajaismaisia tulevaisuudenvisioita, joiden kuvasto on tuttu uutisista ja kauhuelokuvista
    8. Heti ulos Britanniasta, jossa asuit 50 vuotta – Karibialta lapsena saapuneiden kohtelu kuohuttaa Britanniassa
    9. Jari Sillanpää haluaisi olla Ricky Martin, mutta hän on George Michael – tähden stigma eivät ole huumeet vaan iskelmälaulajuus
    10. Kirkkonummella kolari, STT:n mukaan henkilöauton kuljettaja kuoli
    11. Studiokeskustelu: Mistä Suomen politiikkaa myllertävässä Liike Nytissä on kyse? HS:n toimittajat analysoivat
    12. Nämä näyttelyt Lontoossa kannattaa tänä keväänä ja kesänä nähdä
    13. Näytä lisää