Kotimaa

Imatralais­miehen ilta­päiväkävely sai yllättävän käänteen, kun vastaan lyllersi jäälle eksynyt norppa – Video näyttää pelastus­operaation: ”Heilutti mennessään pyrstöllään, että nähdään kesällä”

Norppa ei pysty tekemään itselleen avantoa jäältä käsin, kertoo iltapäiväkävelyllä harvinaisen hylkeen pelastanut Allan Mylläri. Avantoa vailla olleelle eläimelle soitettiin hätiin naapuri ja naapurin sähkökaira.

Imatralainen Allan Mylläri pelasti väsyneen norpan keskiviikkona iltapäivällä yhdessä vaimonsa ja ystävänsä kanssa.

”Olimme kävelyllä vaimon kanssa ja näimme kauempana jäällä jotain tummaa. Vaimo totesi, että ei tuossa eilen ainakaan kiveä ollut, ja pian se lähtikin liikkumaan.”

Mylläri ja hänen vaimonsa eivät lähestyneet norppaa heti siltä varalta, että sillä olisi ollut pesä lähettyvillä. Täysikasvuinen eläin vaikutti ryytyneeltä.

”Jos sitä itse konttaisi jäällä seitsemän kilometriä, siinä voisi tulla sekä nälkä että väsy.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myllärin mukaan norpan edellinen avanto, josta se on tullut jäälle, oli umpeutunut.

”Norppa pystyy poraamaan jään alta itselleen avannon kynsillään, mutta jään päältä se ei avantoa pysty tekemään. Päättelimme norpan jäljistä, että se oli käynyt rannassa ja veneen allakin.”

Mylläri soitti naapurilleen, jolla on sähkökaira ja pyysi tältä apua. Yhdessä he tekivät norpalle uuden avannon.

”Siinä se odotti vieressä. Norppahan haistaa veden. Sinne se sitten lähti aika rivakasti ja heilutti mennessään pyrstöllään, että nähdään kesällä.”

Allan Mylläri jakoi videon ja kuvia norpan pelastamisesta Facebookissa.

”Tein sen siksi, että tietoisuus suojelusta lisääntyisi ja siksi, että ihmiset tietäisivät mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä. Ja että he osaisivat kulkea enemmän silmät auki.”

Tapauksesta kirjoittivat aiemmin Etelä-Saimaa ja Uutisvuoksi.

Norpista Mylläri tietää selvästi paljon. Ja on niitä tullut kolmen vuosikymmenen aikana nähtyäkin.

”Kesällä niitä näkee, ja joskus kevättalvellakin tulevat luodoille aurinkoa ottamaan. Vaikka sanotaan, että norpat ovat arkoja, niin ovat ne kuitenkin uteliaita ja älykkäitäkin. Joskus kesällä olen koiran kanssa rannalla huomannut että norppa on koirasta kiinnostuneempi kuin ihmisestä”, Mylläri muistelee.

Jäälle eksynyt norppa oli täysikasvuinen. Sen sukupuolta Mylläri ei tarkistanut.

”En halunnut alkaa kääntämään sitä vatsalleen, sellainen voi häiritä eläintä. Merkitystä sukupuolella on lähinnä siksi, että jos kyseessä oli naaras, sillä voi olla kuutti jossain.”

Norppa oli lyllertänyt jäällä huomattavan matkan. Mylläri tutki sen jäljet ja arvioi, että matkaa oli kertynyt jopa seitsemän kilometriä.

”Kuutilta tuo matka olisi varmasti jäänyt kesken.”

Saimaannorppa on edelleen uhanalainen, vaikka kanta on osoittanut elpymisen merkkejä. WWF:n mukaan yksilöitä arvioidaan olevan nyt noin 380, ja niitä elää ainoastaan Saimaalla. Eläin viettää elämästään jopa 80 prosenttia vedessä. Kantaa ovat uhanneet aiemmin pyydystäminen ja kalastajien verkot, joihin vielä 1980-luvulla 70-80 prosenttia kuuteista tarttui ensimmäisenä elinvuotenaan.

Oikaisu 9.3. klo 12.12 Artikkelissa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että norppa poraa jään alta itselleen avannon pyrstöllään. Tähän työhön norppa käyttää kuitenkin eturäpylöidensä kynsiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saimaannorppa
  • Luonnonsuojelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – maan uumenista aletaan pumpata 120-asteista vettä Espoon kaukolämpöverkkoon

    2. 2

      Loistavan veljessarjan sisar sai osakseen pelkkää kurjuutta – Erkkojen mahtisuku vaikeni Hilda-siskosta, joka päätyi kahdesti jätettynä ja mielisairaalan jälkeen köyhien nimettömään nurmihautaan

    3. 3

      Pohjois-Korean sotilas Hyong Myong-jin kertoo, millaista on työskennellä maailman vaarallisimmalla rajalla – ”Sodan uhka on läsnä koko ajan”

    4. 4

      Ole kova, ole tunteeton ja kilpaile ankarasti – nuoren pojan rooli on Suomessa yhä tyly, ja asiantuntijan mukaan aikuisten olisi aika havahtua

      Tilaajille
    5. 5

      Ensin Venäjän hallituksen lehti haukkui Fortumin maan rakoon, nyt se saa vuolasta ylistystä – Mistä U-käännöksessä on kyse?

    6. 6

      ”Join yhden lasin viiniä, toinen jäi puoliväliin, koska halusin kotiin” – viinanhimoon on lääkkeet, mutta niitä käytetään vähän

    7. 7

      Syyttäjä antoi Madsenin puhua oikeudenkäynnissä itsensä pussiin

    8. 8

      Pohjois-Koreasta mieleen jäi se, mitä ei näytetty – ”Pohjois-Koreassa ei ole köyhiä ihmisiä”, meille sanottiin

    9. 9

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    10. 10

      Mikä on ”incel”? Torontossa ihmisten päälle ajanut opiskelija ilmeisesti julistautui liikkeen kannattajaksi, tästä siinä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    2. 2

      Whatsapp kieltää käytön alle 16-vuotiailta EU:n alueella

    3. 3

      Syyttäjä antoi Madsenin puhua oikeudenkäynnissä itsensä pussiin

    4. 4

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    5. 5

      Mikä on ”incel”? Torontossa ihmisten päälle ajanut opiskelija ilmeisesti julistautui liikkeen kannattajaksi, tästä siinä on kyse

    6. 6

      Suomessa vallitseva ilmapiiri ajoi minut osaksi aivovuotoa

    7. 7

      Isovanhempien arkinen läsnäolo ja lämpö ovat aarre, josta moni lapsi jää tänäkin päivänä paitsi

    8. 8

      ”Join yhden lasin viiniä, toinen jäi puoliväliin, koska halusin kotiin” – viinanhimoon on lääkkeet, mutta niitä käytetään vähän

    9. 9

      Mäntsäläläiseen pöheikköön rakennetaan uutta lentokenttää, vaikka lupaa ei vielä ole – virallisesti kyseessä on ”pelto”

    10. 10

      HS:n asiantuntijaraati testasi Suomen suosituimmat kuohuviinit – voittajan saa alle kympillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    3. 3

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    4. 4

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    5. 5

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    6. 6

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    7. 7

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    8. 8

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    9. 9

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    10. 10

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    11. Näytä lisää