Kotimaa |HS seuraa

Presidentti Niinistö piti harvinaisen luennon Tampereella: ”Yhteiskunnan romahtaminen on pahinta, mitä kansa­kunnalle voi tapahtua”

Niinistö puhui eheytymisestä ja yhtenäisyydestä, missä Suomi on hänen mukaansa onnistunut.

Nyt Niinistö poistuu seurueensa kanssa. Tämä live-seuranta päättyy. Kiitokset kaikille, jotka seurasitte. Over and out.

Vielä loppupuheet.

Seuraa kysymys punaisten demonisoinnista. Niinistö toteaa että historia on voittajien kertomaa. Sekin on vaikuttanut tapauksiin, mutta varmasti on myös niin että eri instituutiot ovat olleet esimerkiksi valkoisten puolella. Tilaisuus päättyy. OIkein hyvää kevättä, Niinistö sanoo ja poistuu lavalta.

Meillä pitää olla yhteys toisiimme, Niinistö toteaa. Pitää jättää hyvä esimerkki.

Opiskelija pohtii syyllisyyskysymystä vuodelta 1918. Miten voi katsoa hyväksyvästi niitä tekoja?

Me olemme uudessa tilanteessa, kun on syrjäytyneet nuoret, Niinistö aloittaa. Hän ei näe että esimerkiksi maahanmuutto jakaisi Suomea.

Lukiolainen kysyy: miten SUomi on jakautunut tänä vuonna?

On tehtävä töitä että mahdollisimman harva kokisi ettei ole osallinen tässä yhteiskunnassa.

Niinistö puhuu oikeudesta ja velvollisuudesta. Jos kansalainen kokee että häntä kohdellaan oikein, hän tuntee olevansa osallinen yhteiskunnassa. Hän sanoo olevansa huolissaan nuorten syrjäytymisestä.

MIstä pitää olla huolissaan nyky-Suomessa, kysyy opiskelija.

On sellainen tunne että nyt on tullut mutkia matkaan, hän kertoo tapaamisesta. Kaikkien kannalta olisi hyvä jos dialogi jatkuu myös suurvaltojen kesken.

Niinistö kertoo Putinin kertoneen hänelle keskustelustaan Trumpin kanssa. Putin kertoi, että presidentit keskustelivat tapaamisesta. Mutta tämän jälkeen tulivat diplomaattien karkotukset.

Kysymys opiskelijalta Putinin ja Trumpin tapaamisesta.

Tämä vaatii aikaa ja sukupolvien vaihtumista. Näin tulee käymään ennemmin tai myöhemmin, jolloin sisällissotaa muistellaan ennen kaikkea historiallisena tapahtumana.

Seuraava kysymys punapaitaiselta mieheltä. MIes kysyy olisiko aika ryhtyä muistelemaan sisällissotaa kuten muitakin historian tapahtumia kuten nuijasotaa?

Niinistö: on muitakin autoja kuin se menetetty. Uhrit ovat turhia.

Tamperelainen mies aloittaa: Lehdistö kirjoittaa rattijuopoista jotka aiheuttavat mm. syyttömiä uhreja. MIksi oikeuslaitos ei takavarikoi rattijuopon autoa, hän kysyy pitkän alustuksen jälkeen.

Käsiä nousee heti.

Puhe loppuu 13.33. Valtavat aplodit. Nyt on yleisön vuoro kysyä.

Tämä yli 90 päivää vanha arkistoartikkeli kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maahanmuuttajien rikoksia selitetään usein kulttuurilla tai mielenterveysongelmilla, mutta syy voikin löytyä miehisyyden pönkittämisestä tai heikosta koulutuksesta

      Tilaajille
    2. 2

      Suomesta, osa 43: Markus Jokela on kuvannut yli 30 vuotta suomalaisten lauantai-iltoja, tuulipukuja, Kanarian-matkoja, papiljotteja ja pitsansyöntiä

    3. 3

      HS vieraili Vienan Kemijoen viimeisessä karjalaiskylässä: Se on henkitoreissaan, vaikka pian valmistuva vesivoimala ei sitä hukutakaan

      Tilaajille
    4. 4

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    5. 5

      Puolisoni työ sekoittaa perhe-elämän ja lomat – Lapsetkin ovat oppineet, että aina kun puhelin soi, isän pitää tehdä töitä

    6. 6

      Mukava mies on joskus tasa-arvon tulppana, vahingossa tosin

    7. 7

      Kun Neuvostoliiton pommikoneet ilmestyivät Helsingin kattojen ylle, vain 16-vuotias Tauno Hammar päätti toimia – ”En osannut pelätä”

    8. 8

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    9. 9

      Ulkopuolisilla ei ollut 120 vuoteen mitään asiaa Suomen kulta­kauden taideaarteeseen – Tältä Järnefeltin ainutlaatuisessa jugendhuvilassa näyttää nyt

    10. 10

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    6. 6

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    7. 7

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    8. 8

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    9. 9

      Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä

    10. 10

      Ihmiset sanovat arvostavansa puhdasta ruokaa, mutta tutkija Helena Siipi ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    4. 4

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    5. 5

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    6. 6

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    10. 10

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    11. Näytä lisää