Koirien lukumäärä on kasvanut Suomessa, kertoo Tilastokeskus. Nyt Suomessa on kaikkiaan noin 700 000 koiraa. Tilastokeskuksen arvion mukaan koirien määrä olisi neljässä vuodessa kasvanut peräti 11 prosenttia.
Määrä on nyt suurempi kuin esimerkiksi Helsingin asukasluku. Helsingissä asui vuodenvaihteessa noin 643 000 ihmistä.