Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

Lokakuussa 2012 Irakin kurdi Rafa tuomittiin ehdottomaan vankeuteen 16-vuotiaan Sannan raiskauksesta. Heinäkuussa 2017 Sanna ilmiantoi itsensä poliisille. Hän oli valehdellut.

Oikeudenkäynnin aikaan tuomioistuimella oli edessään visainen pulma: kaksi täysin erilaista kertomusta, ja kummankin kertomuksen tueksi oli näyttöä.

| Päivitetty

Kaipaatko hyvää kesäluettavaa? HS julkaisee uudelleen parhaita lukemistojuttujaan. Tämä juttu on julkaistu alun perin toukokuussa 2018.

Kun Sanna lähestyi poliisilaitosta 18. heinäkuuta 2017, jännitys tuntui vatsassa asti. Tuulinen sää oli kasaamassa kuuropilviä kesäiselle taivaalle, mutta Sanna ei kiinnittänyt siihen huomiota. Hänellä oli tärkeää asiaa poliisille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat