Kotimaa

Poliisi arveli etukäteen anniskelun vapautumisen lisäävän pahoinpitelyjä – ainakin alkuvaiheessa väkivaltaisuudet ovat kuitenkin vähentyneet

Poliisin mukaan on yhä liian varhaista arvioida, millainen vaikutus alkoholilain uudistuksella on rikoksiin ja hälytystehtäviin.

Ravintoloiden anniskeluaikojen pidentyminen ei ole ainakaan alkuvaiheessa aiheuttanut väkivaltapiikkiä Suomessa. Poliisille on päinvastoin ilmoitettu vähemmän pahoinpitelyrikoksia kuin aiempina vuosina.

Alkoholilain uudistuksen myötä ravintolat ovat voineet maaliskuun loppupuolelta lähtien myydä alkoholia aamuneljään asti ilman, että ne ovat joutuneet anomaan jatkoaikalupaa.

Ravintolat voivat halutessaan pitää oviaan auki myös anniskelun päättymisen jälkeen.

”Anniskeluaikojen pidentyminen ei näytä aiheuttaneen huhtikuussa dramaattisia muutoksia rikosten tai hälytystehtävien määrässä”, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Ari Järvenpää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Anniskelu-uudistuksen jälkeisen ensimmäisen täyden kuukauden eli huhtikuun aikana poliisille ilmoitettiin 2 222 eriasteista pahoinpitelyä ja niiden yritystä koko Suomessa. Pahoinpitelyrikosten määrä väheni useilla sadoilla verrattuna kolmen aiemman vuoden huhtikuihin.

Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin viime vuoden huhtikuussa 2 583 ja toissa vuoden huhtikuussa 2 733. Vuonna 2015 tapauksia oli 2 671.



Poliisi kirjasi huhtikuussa 83 410 hälytystehtävää. Se oli hitusen suurempi määrä kuin viime vuonna, mutta pienempi kuin toissa vuonna.

Poliisihallituksen mukaan on yhä liian varhaista tehdä varmoja johtopäätöksiä alkoholiuudistuksen lopullisista vaikutuksista. Poliisi totesi jo ennen uudistusta, että mahdolliset muutokset eivät näy kertarysäyksellä vaan pitemmän ajan kuluessa.

Poliisihallitus arvioi etukäteen, että alkoholin käytön lisääntyminen ja saatavuuden helpottuminen lisäävät muun muassa hälytystehtäviä, pahoinpitelyjä ja rattijuopumuksia.

”Kun saamme aikanaan myös touko- ja kesäkuun tulokset, alkoholiuudistuksen vaikutuksia voi arvioida paremmin kuin nyt. On mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi lämmin toukokuu näkyy poliisin tilastoissa. Ihmiset voivat käydä enemmän baareissa ja ulkoilmapaikoissa”, poliisitarkastaja Järvenpää sanoo.

Anniskeluravintoloilla on merkittävä vaikutus suomalaiseen väkivaltarikollisuuteen. Helsingin Sanomien tammikuussa julkaiseman selvityksen mukaan Suomen väkivaltaisin ajankohta oli lauantaiaamuyönä kello kolmesta neljään, jolloin ravintolat olivat lopettaneet silloisen lain mukaisesti anniskelun ja asiakkaat olivat poistuneet kaduille.

Alkoholilain maaliskuinen uudistus on lisännyt aamuyön tunneille asti auki olevien ravintoloiden määrää joillakin sadoilla.

Valviran ryhmäpäällikkö Kari Kunnas arvioi, että noin 1 300–1 400 ravintolalla on oikeus anniskella joko uuden ilmoitusmenettelyn tai vanhan lain aikaisen jatkoaikaluvan myötä muita ravintoloita myöhempään.

Ennen uudistusta runsaalla 900 ravintolalla oli jatkoaikalupa myydä alkoholia joko puoli kolmeen tai puoli neljään.

”Muutos on yhä meneillään. Osa vanhan lain aikaisen jatkoaikaluvan haltijoista miettii edelleen, pidentävätkö ne anniskeluaikojaan uuden lain mahdollistamalla tavalla”, Kunnas sanoo.

Fakta

Anniskelu uudistui


 Ravintolat ovat saaneet maaliskuusta lähtien anniskella alkoholia aamuneljään, eivätkä ne joudu enää anomaan jatkoaikalupaa. Anniskeluajan pidentäminen edellyttää kuitenkin ilmoituksen tekemistä aluehallintovirastolle kolme viikkoa etukäteen.

 Ravintolat voivat halutessaan pitää oviaan auki pitempäänkin. Ennen kello neljää ostettuja alkoholijuomia saa juoda ravintoloissa aamuviiteen asti.

 Osa alkoholilain muutoksista tuli voimaan jo tammikuun alussa. Kaupoissa saa nyt myydä enintään 5,5-prosenttisia juomia, kun raja oli aiemmin 4,7 prosenttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alkoholi
  • Anniskelu
  • Väkivaltarikokset
  • Lasse Kerkelä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    2. 2

      15 ihmistä joutui veden varaan Porvoossa – laiturille johtava kävelysilta pyörähti ympäri

    3. 3

      Yksi ihminen kuoli ja viisi loukkaantui liikenneonnettomuudessa Mäntsälässä – Poliisin mukaan henkilöauto ja matkailuauto ajoivat nokkakolarin

    4. 4

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    5. 5

      Sinkkumiesten kaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalais­mies hengailee pakaste­altaalla, koska Seattlessa netti­treffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    6. 6

      Pelottava hämäräheikki yritti tulla ikkunasta asuntoon, eikä Helsingin poliisia kiinnostanut – vai miten se nyt oikein meni?

    7. 7

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    8. 8

      Venäjältä tihkuu tietoja ”sopimuksista”, joita Yhdysvallat ei vahvista – Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen sisällöstä vallitsee yhä epätietoisuus

    9. 9

      Jyväskylän Kalevan kisojen toimitsija totesi seitsenottelijoiden häiritsevän muita lajeja – hopeamitalisti Miia Sillman lataa täyslaidallisen: ”Huonoimmin järjestetyt Kalevan kisat ikinä”

    10. 10

      ”Minun nimeni on John Anglin, pakenin Alcatrazista kesäkuussa 1962” – Salaperäinen kirje Alcatrazin vankilan mahdolliselta karkurilta vuosi julkisuuteen Yhdysvalloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    2. 2

      Sinkkumiesten kaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalais­mies hengailee pakaste­altaalla, koska Seattlessa netti­treffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    3. 3

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    4. 4

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    5. 5

      Muistoesineet katosivat 5-vuotiaana kuolleen Miron haudalta – ”Silmät kyyneltyivät niin, etten ensin edes nähnyt, oliko kaikki viety”, pojan äiti kertoo

    6. 6

      Miten muiden rakkaus on sinulle uhka?

    7. 7

      Amazonin viidakossa elää ”maailman yksinäisin mies” – Brasilian viranomaiset julkaisivat videon miehestä, jolle kukaan ei ole puhunut ainakaan 22 vuoteen

    8. 8

      ”Lohkoketjut lopettavat vale­kapitalismin”, julistaa entinen pankkiiri – Keski­aikaisessa maisemassa Sveitsissä tehdään vallan­kumousta, tai ainakin yritetään

    9. 9

      Venäjältä tihkuu tietoja ”sopimuksista”, joita Yhdysvallat ei vahvista – Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen sisällöstä vallitsee yhä epätietoisuus

    10. 10

      ”Varokaa, sieltä tulee pyöräilijä!” komensivat vanhemmat lapsiaan minua syyllistävään sävyyn – Miksei lapsia opasteta liikenteessä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    10. 10

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. 15 ihmistä joutui veden varaan Porvoossa – laiturille johtava kävelysilta pyörähti ympäri
    3. Tunti sitten
    4. Yksi ihminen kuoli ja viisi loukkaantui liikenneonnettomuudessa Mäntsälässä – Poliisin mukaan henkilöauto ja matkailuauto ajoivat nokkakolarin
    5. 2 tuntia sitten
    6. Ruotsi saattaa joutua katkaisemaan Suomen puolelta alkavan E4-tien metsä­palojen savun takia – Ukkoskuurot ovat sytyttäneet uusia paloja
    7. Märkäpuvut kiellettiin Joroisten SM-triathlonin juhlakisassa – Darby Thomas ja Minna Koistinen kirivät mestareiksi: ”Uinnissa keskeytyksiä tuli normaalia vähemmän”
    8. Yksi ihminen kuoli gyrokopterin pudottua Enontekiössä Kilpis­järven alueella
    9. Honka saa kovan luokan paluumuuttajan – Demba Savage palaa Espooseen: ”Yksi kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistuksista”
    10. Sadekaan ei sammuttanut Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin toista ilmestymistä – Pianisti Iro Haarla kirkasti Lokkilavalla rooliaan omaäänisenä säveltäjänä
    11. 4 tuntia sitten
    12. Pariisissa nähtiin huima nuoralla­tanssispektaakkeli, kun ranskalaisnainen esiintyi 35 metrin korkeudella
    13. Pettymystä nieleskellyt Valtteri Bottas joutuu Saksan GP:ssa Ferrarien puristukseen – Kimi Räikkönen: ”Kolmas ruutu on aika hyvä lähtöpaikka”
    14. Pysäköinninvalvojan auton takalasi hajosi kesken ajon Pohjois-Haagassa – Poliisi tutkii, ammuttiinko autoa ilma-aseella
    15. Näytä lisää