Kotimaa

Nuoret naiset kokevat seksuaalista ahdistelua ja väkivaltaa aiempaa useammin, kertoo kysely – Sisäministeri: ”Pitäisi löytää tapa kysyä, miten teillä riidellään”

Alle viidesosa seksuaalisen ahdistelun ja väkivallan tapauksista ilmoitetaan poliisille, selviää keskiviikkona julkaistusta kyselytutkimuksesta.

Nuoret naiset kokevat seksuaalista ahdistelua ja väkivaltaa aiempaa useammin. Tieto käy ilmi keskiviikkona julkaistusta Poliisiammattikorkeakoulun poliisibarometritutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta on hieman yleisempää kuin 2010-luvun alussa.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) kommentoi tutkimustuloksia keskiviikkona barometrin julkistustilaisuudessa.

”Me emme voi elää tyytyväisenä tällaisessa tilanteessa, jossa meillä on maailman turvallisin maa, mutta Euroopan toiseksi turvattomimmat parisuhteet. Siihen täytyy pystyä tarttumaan”, Mykkänen sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mykkäsen mukaan seksuaalirikoksiin ja lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen avainasemassa ovat terveydenhuolto ja sosiaalityö.

”Vähän niin kuin meiltä jokaiselta kysytään neuvolan lomakkeissa, että montako alkoholiannosta käytät viikossa, niin pitäisi löytää tapa kysyä, että miten teillä riidellään.”

Tutkimuksen mukaan nuorista, alle 30-vuotiaista naisista noin 76 prosenttia kokee, että heitä ei ole koskaan heidän elämänsä aikana seksuaalisesti ahdisteltu tai että he eivät ole koskaan kohdanneet seksuaalista väkivaltaa. Vuonna 2010 sama luku oli noin 87 prosenttia.

Yli 60-vuotiaiden naisten tilanne ei ole muuttunut yhtä paljon: heistä 89–94 prosenttia vastasi vuosien 2012–2018 tutkimuksissa, että he eivät ole koskaan kohdanneet seksuaalista väkivaltaa tai kokeneet seksuaalista ahdistelua.

Kyselyraportin mukaan on mahdollista, että seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta on lisääntynyt, tai että samanlainen tapahtuma koetaan sellaiseksi aiempaa useammin. Myös ikäryhmien välillä voi olla eroja siinä, millainen toiminta tulkitaan seksuaaliseksi ahdisteluksi.

Seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta ilmoitetaan poliisille edelleen harvoin. Tutkimuksen mukaan noin 17 prosenttia seksuaalisen ahdistelun ja väkivallan tapauksista ilmoitetaan poliisille.

Osuus on selvästi pienempi kuin muiden rikostyyppien vastaavat osuudet.

Kolmannes niistä, jotka eivät ilmoittaneet kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta tai väkivallasta poliisille, jättivät asian ilmoittamatta, koska he pitivät asiaa yksityisenä. Viidesosa ajatteli, ettei rikos ollut kyllin vakava.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen uskoo, että poliisissa tarvitaan toimia ilmoituskynnyksen madaltamiseksi.

”Tietysti jutut pitää tutkia mahdollisimman hyvin, jotta kansalaiselle tulee tunne siitä, että poliisi välittää ja kuuntelee häntä, ja siitä, että poliisi tekee kaikkensa rikosasian selvittämiseksi”, Kolehmainen sanoi barometrin julkistustilaisuudessa.

Poliisiammattikorkeakoulun poliisibarometritutkimuksen aineisto kerättiin marraskuun 2017 ja tammikuun 2018 välillä.

Tutkimukseen haastateltiin 1 096:ta manner-Suomessa asuvaa 15–79-vuotiasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Seksuaalirikokset
  • Poliisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuva: Viiden maan presidentit eläytyivät tunteella Islanti-peliin – järkytys paistaa Sauli Niinistönkin kasvoilta

    2. 2

      Isännöitsijä uhkasi: ”Joko koirat lähtevät tai te” – Voiko koiran haukunta todella viedä kodin alta?

    3. 3

      Useita ihmisiä loukkaantunut kerrostalon räjähdyksessä Saksan Wuppertalissa

    4. 4

      Li Andersson HS:n mielipidepalstalla: Hyvinvointivaltiota uhkaa hyvin pärjäävien ymmärryksen puute

    5. 5

      Ruotsi ja Saksa ajautuivat kuumaan käsirysyyn loppuvihellyksen jälkeen – ”He hieroivat tappiota kasvoihimme”

    6. 6

      Tutkija James Hansen varoitti ilmastonmuutoksesta ensimmäisenä 30 vuotta sitten – nyt hän haukkuu monesti myönteisessä valossa esiintyneet valtionjohtajat tehottomiksi huijareiksi

    7. 7

      FBI kertoo raportissaan, kuinka joukkoampujia voisi tunnistaa jo etukäteen

    8. 8

      Vaimo oli pitkällä raskaana, kun Pekka Ruuska karkasi biisintekoon Pariisiin – Rafaelin enkeli syntyi suuresta tuskasta ja muutti lopulta koko elämän

    9. 9

      Kuvat näyttävät, miten hääpukumuoti on muuttunut vuosien varrella – 1980-luvun puvut ovat hapantuneet pahimmin: ”Kankaatkin tuntuvat vähän noloilta”

      Tilaajille
    10. 10

      Vatsaonteloon kerääntynyt rasva paisuttaa vyötäröä ja on terveys­uhka – HS kokosi täsmä­ohjeet, joilla rasva alkaa häipyä viikoissa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vatsaonteloon kerääntynyt rasva paisuttaa vyötäröä ja on terveys­uhka – HS kokosi täsmä­ohjeet, joilla rasva alkaa häipyä viikoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Oudot pamaukset ovat hämmentäneet Munkkiniemessä – Äänet kuuluvat Suomen syvimmästä reiästä

    3. 3

      Vaimo oli pitkällä raskaana, kun Pekka Ruuska karkasi biisintekoon Pariisiin – Rafaelin enkeli syntyi suuresta tuskasta ja muutti lopulta koko elämän

    4. 4

      Li Andersson HS:n mielipidepalstalla: Hyvinvointivaltiota uhkaa hyvin pärjäävien ymmärryksen puute

    5. 5

      ”Kuin suihku­kone ajaisi lattian alla” – Suomen syvimmästä reiästä kantautuvat äänet herättävät asukkaita keskellä yötä, energia­yhtiö vakuuttaa toimivansa ”värinä­rajojen sisällä”

    6. 6

      Kuvat näyttävät, miten hääpukumuoti on muuttunut vuosien varrella – 1980-luvun puvut ovat hapantuneet pahimmin: ”Kankaatkin tuntuvat vähän noloilta”

      Tilaajille
    7. 7

      Himoksen juhannuksessa myrskysi kuin viimeistä päivää, ja hävityksen keskellä raikasi paluun tehnyt Tiktak – reportaasi rankkasateen pieksemiltä festareilta

    8. 8

      Verkkokeskustelut paljastavat suomalaisten lääkkeiden käytöstä puolia, joita lääkäri ei kuule – 19 miljoonaa Suomi24:n viestiä odottaa tutkijoiden syyniä

    9. 9

      Yhdysvaltojen rajalla vallitsee kaaos: kukaan ei osaa saattaa erotettuja siirtolais­perheitä yhteen – ”Meidän on sanottava, että emme tiedä, missä lapsesi on”

    10. 10

      Trump ilmoitti Pohjois-Korean aiheuttavan ”poikkeuksellisen uhan” Yhdysvalloille – vain viikko aiemmin presidentti vakuutti ydinaseuhan olevan ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on 1800-luvulla rakennettu huvila ja siellä asuu 79-vuotias anarkisti

    2. 2

      Yli 7 000 suomalaisnaista vastasi HS:n orgasmikyselyyn – Tutkija löysi aineistosta mullistavan selityksen sille, miksi naiset eivät tule

      Tilaajille
    3. 3

      Kuuluuko astioista poistaa Iittala-tarra vai ei? Marjatta Sarpaneva vastaa – ja kertoo myös, millainen mies oli myyttinen sankari­muotoilija Timo Sarpaneva

    4. 4

      Juha Partanen julisti 30 vuotta Israelin sanaa, kunnes matka Palestiinaan muutti kaiken – ”Sanon sen nätisti: mä olen puhunut pötyä”

      Tilaajille
    5. 5

      Vatsaonteloon kerääntynyt rasva paisuttaa vyötäröä ja on terveys­uhka – HS kokosi täsmä­ohjeet, joilla rasva alkaa häipyä viikoissa

      Tilaajille
    6. 6

      Vuosi, joka muutti kaiken – Näe ja koe historian hullu vuosi 1968 HS:n erikoisartikkelissa

    7. 7

      Lasikatto, joka oli liian paksu – HR-johtaja Mikala Larsen tarjosi lahjakkaalle naiselle huippu­pestiä ja järkyttyi kuultuaan vastauksen

      Tilaajille
    8. 8

      Helikopterivanhempien lapset pärjäävät muita huonommin koulussa ja sosiaalisissa taidoissa, paljasti tutkimus

    9. 9

      Suomen pienin kunta on katoamassa – ”Rahat loppuu, ihmiset loppuu, koulussa ei ole enää oppilaita”

    10. 10

      Juhana Vartiainen jakeli sosiaalisessa mediassa päättömältä kuulostavaa tarinaa siitä, ettei töitä oteta vastaan – Lauseesta ”Jos tämä on totta...” syntyi hassuttelun kultakaivos

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Useita ihmisiä loukkaantunut kerrostalon räjähdyksessä Saksan Wuppertalissa
    3. FBI kertoo raportissaan, kuinka joukkoampujia voisi tunnistaa jo etukäteen
    4. Tutkija James Hansen varoitti ilmastonmuutoksesta ensimmäisenä 30 vuotta sitten – nyt hän haukkuu monesti myönteisessä valossa esiintyneet valtionjohtajat tehottomiksi huijareiksi
    5. Tunti sitten
    6. Etiopian pääministerin puhe­tilaisuudessa räjähti, kaksi kuoli ja yli 150 loukkaantui – Poliisipäällikkö pidätettiin turvallisuus­puutteiden takia
    7. Yksi laukaus lisäajalla muutti lähes kaiken – Saksan täpärä pelastuminen pani F-lohkon asetelmat uusiksi
    8. Kuva: Viiden maan presidentit eläytyivät tunteella Islanti-peliin – järkytys paistaa Sauli Niinistönkin kasvoilta
    9. Juhannusfestivaalit ylsivät kävijätavoitteisiinsa epävakaasta säästä huolimatta – Tahkon juhannusfestarilla tehtiin jopa ennätys
    10. Riita siirtolaisista ajoi Saksan ja Italian törmäys­kurssille – vaadittiin huolestunut puhelu Merkeliltä, jotta Italian pää­ministeri suostui sunnuntain hätä­kokoukseen
    11. Kortiton huumekuski kaahasi ja ohitteli moottoripyörällä juhannuksena Jämsässä – Nopeus 175 kilometriä tunnissa
    12. Video näyttää millaista on yli 100-vuotiaan ”kummitushuvilan” sisällä – keskellä Helsinkiä sijaitseva huvila on ärsyttänyt kaupunkia jo 20 vuotta
    13. Näytä lisää