Kotimaa    |   Kommentti

Janitskin-käräjien kaaos vaaransi oikeuden­käynnin julkisuuden – Edes kaikki toimittajat eivät mahtuneet saliin

Julkisuus on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisistä takeista.

MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin oikeudenkäynnin sekavat järjestelyt synnyttivät keskiviikkona Helsingin käräjäoikeuden käytävälle täydellisen kaaoksen.

Saliin oli pyrkimässä runsaasti sekä toimittajia että muuta yleisöä. Suuri osa muusta yleisöstä oli Janitskinin tukiporukkaa. Myös Janitskinin vanhemmat olivat paikalla.

Kaikki halukkaat eivät kuitenkaan mahtuneet seuraamaan istuntoa. Asianosaisten, poliisien ja vartijoiden lisäksi saliin mahtui 12 muuta ihmistä.

Aamupäivällä etusija annettiin median edustajille. Sali oli kuitenkin niin pieni, etteivät edes kaikki toimittajat mahtuneet sisälle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Iltapäivällä etusijajärjestystä ei enää ollut, todennäköisesti Janitskinin tukijoukon protestoinnin takia.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat ei iltapäivällä mahtunut saliin.

Miksi istunto sitten pidettiin näin pienessä salissa?

Laamanni Tuomas Nurmen mukaan istunnon kiinnostavuus oli käräjäoikeuden tiedossa, ja järjestelyjä oli pohdittu etukäteen. Päätäntävalta on lain mukaan kuitenkin istunnon puheenjohtajalla.

Nurmen kieli keskellä suuta antamasta lausunnosta on aistittavissa, että syystä tai toisesta puheenjohtaja ei ole ollut halukas siirtämään istuntoa isompaan saliin.

Ratkaisu osoittaa käsittämättömän heikkoa tilannetajua.

Julkisuus on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisistä takeista. Vaikka puheenjohtaja voi lain mukaan rajoittaa yleisön määrää tungoksen välttämiseksi, yleistä kiinnostusta herättävän oikeudenkäynnin sijoittaminen minisaliin osoittaa harkintakyvyn puutetta.

Toimittajille annetulla etusijalla on myös perusteet. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan todennut, että oikeudenkäynnin julkisuus toteutuu pääasiassa median kautta.

Voidaanko sitten MV-lehteen kirjoittelevat Janitskinin huutojoukot tulkita median edustajiksi?

Tuskin, jos kuunteli Janitskinin puolustuksen argumentointia. Puolustuksen mukaan MV-lehti on ollut yhden miehen harrastustoiminnasta alkanutta puuhastelua, jossa on vaikea noudattaa Journalistin ohjeita.

MV-lehdellä ei myöskään ole päätoimittajaa eli vastaavaa toimittajaa, vaikka laki vaatii täysin yksiselitteisesti vastaavan toimittajan nimeämistä myös verkkojulkaisulta.

MV-lehti siis katsoo, ettei sillä ole mitään sananvapauden käyttämiseen liittyviä vastuita. Tässä tilanteessa se tuskin voi vaatia myöskään oikeuksia, joilla pyritään turvaamaan median toimintaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Oikeudenkäynnit
  • Julkisuus
  • Susanna Reinboth

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    2. 2

      Maksan seksistä, koska vaimo ei ole "sillä tuulella" edes kuukausittain

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    4. 4

      Tuloerot saavat tarttumaan pulloon, väittävät tutkijat – aiheuttaako taloudellinen epätasa-arvo todella mielenterveyden ongelmia?

    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    6. 6

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    7. 7

      Kaura­juomien menekki kasvaa, ja maito­yritykset lähtivät kisaan mukaan – suomalaiset suosivat silti ruotsalaista

    8. 8

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    9. 9

      Kaupunki­bulevardeilla on runsaasti vastustajia – ”Varmasti ei löydy vaihtoehtoa, johon kaikki olisivat tyytyväisiä”, sanoo apulais­pormestari Sinnemäki

    10. 10

      Lewis Hamilton sysäsi Mika Salon hornankattilaan – tuomariston paineet olivat Saksassa poikkeavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    2. 2

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    3. 3

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    4. 4

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    5. 5

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    6. 6

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    7. 7

      Helsingin keskustan 1800-luvun puutalot saatetaan purkaa tai siirtää muualle – Kampin ja Hietalahden alueella on käynnissä hurja kiinteistöruletti

    8. 8

      Saksan GP:n tulokset pysyvät alkuperäisessä muodossaan – Lewis Hamilton voitti, Valtteri Bottas oli toinen: ”En päässyt ohi, ja sitten käskettiin minimoimaan riskit”

    9. 9

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    10. 10

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    5. 5

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    6. 6

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    7. 7

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    10. 10

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää