Kotimaa

Poliisi aloitti tutkinnan varusmiesten toiminnasta Ilmasota 2018 -harjoituksessa – ottivat kiinni ulkopuolisia siviilejä

Toukokuussa Jämsässä tapahtuneesta välikohtauksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Puolustusvoimat teki tapauksesta itse tutkintapyynnön poliisille, mutta tarkemmista yksityiskohdista ollaan vaitonaisia.

Sisä-Suomen poliisi on aloittanut tutkinnan erikoisesta tapauksesta, jossa sotaharjoitukseen osallistuneet Karjalan lennoston varusmiehet ottivat kiinni kaksi harjoitusalueella ollutta siviiliä. Puolustusvoimat teki tapauksesta itse tutkintapyynnön poliisille.

Välikohtaus tapahtui 24. toukokuuta Jämsän Hallissa Ilmasotakoulun johtamassa Ilmasota 2018 -harjoituksessa. Siitä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari Sisä-Suomen poliisista vahvistaa asian HS:lle. Poliisi sai Puolustusvoimien tutkintapyynnön maanantaina 11. kesäkuuta.

”Asiassa tullaan kuulemaan paikalla olleita sotamiehiä ja sotamiesten esimiehiä. Tutkinnassa selvitetään johtosuhteet ja harjoitukseen liittyvät ohjeistukset ja määräykset”, Välisaari kertoo HS:lle lähettämässään viestissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilta-Sanomien mukaan tapahtumat saivat alkunsa, kun varusmiehet pysäyttivät harjoitusalueella ajaneen auton, jossa istui kaksi siviilipukuista miestä.

IS:n lähteiden mukaan varusmiehet olisivat saaneet esimiehiltään käskyn ottaa miehet kiinni, minkä jälkeen näitä olisi pidetty kiinniotettuina useita tunteja.

Se, miksi siviilit olivat harjoitusalueella, ei ole tiedossa. Asevalmistaja Patrialta kerrotaan Ilta-Sanomien mukaan, että kiinni otetut miehet olivat Patrialle työskentelevän, kiinteistöhuoltoon liittyvän alihankkijan henkilöstöä. Patria valmistaa Jämsän Hallissa muun muassa lentokoneiden osia.

Ilta-Sanomien mukaan asiaa on alustavasti tutkittu vapaudenriistona, mutta rikoskomisario Välisaaren mukaan rikosnimikkeet tarkentuvat vasta myöhemmin.

Myös Karjalan lennoston komentaja, eversti Timo Herranen on vaitonainen tapauksen yksityiskohdista.

”Meillä on omien selvitystemme perusteella käsitys tapahtumista. Tutkinta on poliisin käsissä, enkä tiedä sen yksityiskohdista”, Herranen kommentoi HS:lle.

”[Siviilit] pysäytettiin ja otettiin kiinni kulunvalvontapisteellä, joka sijaitsi harjoitusalueella.”

Herranen kertoo kuulleensa asiasta harjoituksen jälkeen ja tehneensä siitä tutkintapyynnön Ilmavoimien esikuntaan. Esikunta puolestaan otti yhteyttä poliisiin, koska tapaus kohdistui siviileihin.

Herrasen mukaan mahdollisista seuraamuksista päätetään, kun tutkinta on valmis. Hän ei kommentoi sitä, onko esimerkiksi sisäisiä ohjeistuksia muutettu tapauksen johdosta.

”Olemme tarkastaneet omat menettelymme asiaan liittyen”, Herranen muotoilee.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puolustusvoimat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Täällä Trump yöpyi Helsingissä – harvinaiset kuvat varjellusta Valtion vierastalosta

    3. 3

      Putinin hampaisiin Helsingin huippu­kokouksessa joutunut yhdysvaltalainen sijoittaja HS:lle: ”Olemme löytäneet Putinin hallinnon akilleen­kantapään”

    4. 4

      Kiistelty laki määrittää Israelin juutalaisten kansallis­valtioksi – EU huolestui, Turkilta jyrkkä lausunto

    5. 5

      Säähän luvassa käänne koko maassa: Ukkosia, rankkasateita ja jopa kaupunki­tulvia

    6. 6

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    7. 7

      Me tarvitsemme hyvää pornoa

    8. 8

      Facebookin Zuckerberg joutui holokaustikommenttinsa takia arvosteluryöpyn kohteeksi ja päätyi selittämään lausuntoaan

    9. 9

      Kerrostaloasunto tuhoutui tulipalossa Espoon Kivenlahdessa, syttymissyy epäselvä

    10. 10

      Trump sanoi ”aggressiivisten montenegrolaisten” voivan aloittaa maailman­sodan – ”Yhdysvaltain historian oudoin presidentti”, sanoo parlamentin ex-johtaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Kuka näitä lavuaareja oikein suunnittelee? Liisa Marsion upouuden kodin allas on niin pieni, ettei edes käsien peseminen onnistu

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Kuumista öistä tulee viikon­loppuna vielä ”trooppisempia” – Näillä keinoilla saat unta tukalassa asunnossa

    5. 5

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      Täällä Trump yöpyi Helsingissä – harvinaiset kuvat varjellusta Valtion vierastalosta

    7. 7

      Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

    8. 8

      Epäilty rattijuoppo pakeni poliisia ja kolaroi, kolme ihmistä kuoli Mänty­harjussa – Tuhoisat takaa-ajot ovat hyvin harvinaisia, sanoo poliisi­ylitarkastaja

    9. 9

      Trump sanoi ”aggressiivisten montenegrolaisten” voivan aloittaa maailman­sodan – ”Yhdysvaltain historian oudoin presidentti”, sanoo parlamentin ex-johtaja

    10. 10

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    3. 3

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    4. 4

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää