Kotimaa

”Poliisista Eriksson, päivää” – Valepoliisi yritti pelastaa ystävänsä potkuilta ja sai sakkoja

Nelikymppinen mies esitteli itsensä poliisiksi ystävänsä esimiehille.

Poliisina Lohjalla esiintynyt 44-vuotias mies on saanut sakkoja virkavallan anastamisesta. Turun hovioikeus tuomitsi miehen maksamaan 80 päiväsakkoa, eli miehen tuloilla maksettavaa kertyy 2 160 euroa.

Rikoksen taustalla oli miehen halu avustaa virolaista ystäväpariskuntaansa. Pariskunta oli ollut pidätettynä, ja poliisi oli naisen suostumuksen mukaisesti ilmoittanut pidätyksestä tämän työnantajalle.

Vapautumisen jälkeen työnantaja halusi keskustella naisen kanssa poissaolopäivistä. Pariskunta epäili naisen saavan potkut, joten he kertoivat työnantajan tapaamisehdotuksesta suomalaiselle tuttavalleen. Tämä alkoi pontevasti järjestellä asioita.

Suomalaismies soitti työnantajalle, ja palaveri sovittiin ABC-huoltamolle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mies puhui kolmen ihmisen kanssa. Näistä yhden kanssa hän keskusteli ainakin kaksi kertaa. Todistajat kertoivat hovioikeudessa yhtäpitävästi, että mies oli kertonut olevansa Eriksson poliisista. Yksi muisti, että valepoliisi oli sanonut olevansa rikospoliisista.

ABC-tapaamisessa oli paikalla kahden työnantajan edustajan lisäksi pariskunta ja valepoliisi.

Valepoliisi oli vakuuttanut tapaamisessa, ettei naista epäilty mistään vaan hän oli rikosjutussa todistaja. Nainen oli pidätetty pelkästään sen takia, ettei hän pääsisi vaikuttamaan muihin todistajiin.

Esimiehet olivat ihmetelleet poliisi Erikssonin outoa käytöstä.

Tapaamisen jälkeen toinen heistä oli tarkastanut numeron ja huomannut, että se kuuluu aivan toiselle ihmiselle. Tarkastussoitto poliisilaitokselle varmisti, ettei siellä ollut ketään Erikssonia. Poliisi kehotti tekemään rikosilmoituksen.

Valepoliisi kiisti esittäytyneensä poliisiksi tai edes Erikssoniksi. Hän vakuutti esiintyneensä omalla nimellään naisen avustajana.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi syytteen näytön puuttumisen takia.

Tämä johtui siitä, että syyttäjä oli kutsunut todistajaksi vain yhden niistä ihmisistä, jotka olivat puhuneet valepoliisin kanssa puhelimessa. Oikeudenkäynnissä selvisi, että ABC-tapaamisessa mies ei enää esittäytynyt poliisiksi, vaikka yhden todistajan mukaan hän sanoi edelleen nimekseen Eriksson.

Syyttäjä paikkasi tilanteen hovioikeudessa ja kutsui todistajiksi kaikki kolme ihmistä, jotka olivat puhuneet miehen kanssa puhelimessa.

Heidän samansuuntaiset kertomuksesta vakuuttivat hovioikeuden. Se katsoi syytteen tulleen näytetyksi ja tuomitsi miehelle sakot.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • Susanna Reinboth

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trumpin asianajaja Giuliani: ”Totuus ei ole totuus”

    2. 2

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    3. 3

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    4. 4

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    5. 5

      Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”

    6. 6

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    7. 7

      Kuvakooste: Weekend Festival päättyi tanssiin ilta-auringossa

    8. 8

      Helsingin keskustaan ilmestyneistä kumpareista tuli somehitti ja lasten suosikki – ”Jännä kalteva pinta houkuttelee pyllähtämään”

    9. 9

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    10. 10

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    3. 3

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    5. 5

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    6. 6

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    7. 7

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    8. 8

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    9. 9

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    10. 10

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    2. 2

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    3. 3

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    7. 7

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    8. 8

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    9. 9

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    11. Näytä lisää