Kotimaa

Hämeenlinnasta en miestä halua, ajatteli Iida Salminen baariin lähtiessään, mutta yöllä hän oli jo rakastunut – HS:n lukijat kertovat, kuinka ihastus alkaa

Elimistö käy ihastuessa ylikierroksilla, ja tuntuu kuin maha ja sydän vaihtaisivat paikkaa. Iida Salminen ja Matti Tilvis ihastuivat salamana ja viettivät joululoman mittaiset treffit.

Hämeenlinnasta en kyllä miestä halua, Iida Salminen ajatteli ja lähti tyytyväisenä joulupäivänä ystäviensä kanssa ulos. Salminen oli joulun pyhät vanhempiensa mökillä ja oli ystävien näkemisestä innoissaan.

Alkuillasta Salmisen kaveria tuli tervehtimään vanha tuttu, tämän isonen rippileiriltä. Mies tuli baaritiskillä Salmisen viereen, hymyili ihanasti ja vaikutti elämäniloiselta.

”Se oli selvää kauraa. Juteltiin koko ilta ja yö.”

Ihanasti hymyillyt Matti Tilvis oli ollut kaverinsa tupareissa ja jatkoi samassa porukassa yökerhoon. Vanhan tutun ystävä kiinnitti huomion.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Totta kai Iida oli kaunis, mutta hänestä myös huokui, kuinka iloinen ihminen hän on. Pystyin heti olemaan oma itseni”, Tilvis sanoo.

Yöllä Salmisen äiti sai tyttäreltään tekstiviestin. ”Omg, olen rakastunut.”

Jos ihastuneena potkaisee varpaansa portaaseen, ei tunne yhtä suurta kipua kuin tavallisesti. Niin pöhköksi ihastuminen voi ihmisen tehdä.

HS kysyi lukijoilta, miten he ovat ihastuneet ja miltä ihastuminen tuntuu. Kyselyyn vastannut nainen ihastui taksikuskiin matkalla Keravalta Helsingin Messukeskukseen. Miesvastaaja oli puolestaan ehtinyt golfkentällä vasta kolmannelle väylälle, kun eräs nainen vei jalat alta.

Ihastumisen masinoivat aivot, mutta myös muualla elimistössä tapahtuu muutoksia, joita voidaan mitata. Hormonitasot heittävät, kämmenet hikoavat ja sydän tykyttää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen rinnastaisi ihastumisen aivan rakastumisen alkuvaiheeseen. Tutkijat ovat aivokuvantamistutkimuksissa ja veren hormonimäärityksistä selvittäneet, mitä rakastuminen vaatii.

”Rakastuminen on ehkä sitten pidemmälle kehittynyttä ihastumista”, määrittelee Partonen.

Ihastuminen on tunnetila, joka syntyy fyysisestä ja psyykkisestä kiinnostuksesta toiseen. Yleensä kiinnostus on seksuaalista ja tuottaa mielihyvää, lisää Väestöliiton psykologi Anna Salmi.

Oikeastaan ihastuminen on alkuun vain viehätystä, usein varsin pinnallista sellaista.

”Viehättäväksi kokemiseen ei useinkaan tarvita sanoja, vaan se voi perustua siihen, että näkee toisen ja viehättyy jostakin ulkoisesta piirteestä. Se on oikeastaan se, mistä tämä ilmiö lähtee liikkeelle”, Partonen sanoo.

Ihastua voi pelkkään Tinder-profiilin valokuvaan, mutta myös eleet, ilmeet ja muu sanaton viestintä koukuttavat.

Kuin olisi kotiin tullut tai tuntenut toisen aina. Tuttuus koetaan viehättävänä, ja siksi siihen myös ihastutaan. Ehkä siksi sanotaan, että moni löytää äitinsä tai isänsä kaltaisen kumppanin, Salmi pohtii.

”Ihastumiseen liittyy myös läheisyys. On todennäköistä, että ihastumme ihmiseen, jota tapaamme usein. Saatat jäädä pohtimaan, kukas on tuo tyyppi, joka käy aina samassa lähikaupassa. Viehätymme ihmisistä, jotka ovat jollain tapaa samankaltaisia kuin me itse”, Salmi sanoo.

Samankaltaisuus voi olla jaettuja kiinnostuksenkohteita, yhteinen arvomaailma tai samanlainen koulutustausta.

Mutta pelkkä viehätys ei vielä riitä. Tarvitaan myös autonomisen eli ihmisen tahdosta riippumattoman hermoston toiminnan muutos, jota Partonen nimittää sympaattiseksi aktivaatioksi.

”Sympaattinen puoli tahdon ulottumattomissa olevasta hermostosta aktivoituu voimakkaasti. Silloin syke kiihtyy, hengitys tihenee ja verenpaine nousee.”

Ihastumisen tunne vahvistuu, jos tällainen jännitys jaetaan viehättäväksi koetun ihmisen kanssa.

”Ei liian vaarallinen, mutta sopivasti jännittävä, jotta pulssi nousee”, Partonen sanoo.

Ihastuminen saa elimistön kemiallisesti sekaisin. Hermovälittäjäaineita, kuten adrenaliinia, dopamiinia, oksitosiinia ja serotoniinia, virtaa vilkkaasti.

Kyselyyn vastanneet kuvailivat ihastumisen tunnetta kevytpäisyytenä ja huonovointisuutena. Tuntuu siltä, kuin maha ja sydän vaihtaisivat yhtäkkiä paikkaa. Hymyilyttää koko ajan, tai jää huomaamattaan vain tuijottamaan. Ihastuminen on huojumista.

Matti Tilvikselle ei ollut ennen käynyt näin. Salmiseen ihastuminen oli nopea tapahtuma pääkopassa. Olo oli euforinen, ja ajatukset olivat sekaisin. Hän oli ällikällä lyöty ja halusi pitää huolta, että kaikki menee putkeen.

Oli Tilvis Salmisenkin mielessä koko ajan.

”Se on hyvin kokonaisvaltainen tunne, sitä on vaikea selittää. Typerätkin jutut hymyilyttävät. Olen sellainen, että kun ihastun, ihastun täysillä”, Salminen sanoo.

Huomio kiinnittyy siihen yhteen ainoaan. Aivan kuin asettaisi silmilleen putkilasit, joiden päässä näkyy ympäröivän maailman sijaan vain ihastuksen kohde.

”Ihastumisen tunteen voimistuminen vaatii, että ajatukset täyttyvät toisesta henkilöstä. Vähän kuin pelaisi peliä, jossa siirrytään tasolta seuraavalle ja lopulta maaliin. Pelin aikana huomio ei herkästi herpaannu”, Partonen kertoo.

Sitten iskee stressi. Elimistö tuottaa tavallista enemmän stressihormoni kortisolia, mikä valpastuttaa. Ihastumisen tunteen halutaan vahvistuvan ja suhteen tiivistyvän, mitä saattaa alkaa stressata.

Ihastumista ei turhaan verrata riippuvuuteen, sillä toisen ajattelu ja haluaminen on pakonomaista. Se täyttää mielen. Mitähän se nyt tekee? Mitä jos se ei laitakaan viestiä? Miksei se ole ottanut yhteyttä?

Stressi voi laittaa vatsankin kuralle.

”Tietyt hormonit aiheuttavat sen, että keho on ylivireystilassa”, psykologi Salmi sanoo.

Salmisen mielestä oli helppo olla luomatta Tilviksestä mielikuvia, kun toista ei tuntenut lainkaan. Silti oli epävarma turhaan ja pelkäsi asioita, joille ei ollut perusteita.

”Oli poikkeavaa, että Matti uskalsi heti puhua minulle ja minä hänelle. Pystyi sanomaan, että apua, tykkään sinusta ihan hirveästi ja vähän jopa jännittää, miten voi tykätä näin nopeasti”, Salminen sanoo.

Samat aivojen välittäjäaineet vauhdittavat ihastumista ja rakastumista, eikä aina ole aivan selvää, miten nopeasti ja missä järjestyksessä muutokset elimistössä tapahtuvat.

Elimistön kemialliset muutokset alkavat viehätyksen heräämisestä. Kun ne jatkuvat ja voimistuvat, tunnetilat syvenevät.

Tapaninpäivänä Salmisen ja Tilviksen tapaamisen jälkeisenä aamuna Tilvis heitti Salmisen tämän perheen mökille. Autoja ei ollut pihassa, joten Tilvis tuli sisään juomaan vettä.

”Äiti olikin kotona, ja samassa paikalle pölähti sukulaisia syömään. Matti istutettiin ruokapöytään. Ajattelin, että se lähtee alta aikayksikön, kun joutuu tällaiseen pyöritykseen alle vuorokausi tapaamisen jälkeen”, Salminen kertoo.

Salamaihastuminen kesti, ja loppuloman Salminen vietti Tilviksen luona. Kun yliopiston kevätlukukausi alkoi, Salminen palasi opiskelukaupunkiinsa Vaasaan.

Rampattiin kahden kaupungin väliä ja nähtiin tiiviisti viikonloppuisin. Kuukausi tapaamisesta pari lähti Italian-matkalle.

”Ensi-ihastumisen tunne oli mahtava ja kaipuu kova, ja tunteet syvenivät viimeistään Italiassa”, Tilvis sanoo.

Raja ihastumisen ja rakastumisen välillä on Partosen mukaan psykologinen. Se kumpuaa siitä, mitä ihminen itse kokee.

”Tunnetila voi syntyä hirveän nopeasti, ja on vaikea erotella, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua, kun joku sanoo jo olevansa rakastunut. Missä välissä se ihastuminen sitten oli?”

Vaikka haluaisi, ihastumiseen ei oikeastaan voi vaikuttaa, sillä sympaattisen hermoston toiminta ei ole tahdosta kiinni. Omalla käytöksellään voi tietysti laittaa hanttiin.

HS:n kyselyyn vastanneista suuri osa oli sitä mieltä, ettei ihastuminen katso vuodenaikaa. Tietyn vuodenajan valinneista useimmat kertoivat ihastuvansa herkimmin keväällä tai kesällä.

Teoriassa ihastuminen on silloin muita vuodenaikoja todennäköisempää. Vuorokauden valoisa aika kasvaa, mikä saa aivot lisäämään serotoniinin ja dopamiinin tuotantoa.

Pelkästään parin hormonin piikkiin kevään ja kesän suurempaa ihastumistodennäköisyyttä ei välttämättä voi laittaa. Useimmilla on kesällä kuitenkin lomaa, vähemmän velvoitteita sekä enemmän aikaa liikkua ja tavata uusia ihmisiä.

Mitä sitten, jos ei saa vastakaikua? Kuinka nopeasti ihastus hiipuu?

Ihastumisen ja rakastumisen nostamien hormonipitoisuuksien on tutkittu hävinneen puolessatoista vuodessa umpirakastumisesta.

”Tämä kertonee siitä, että voi mennä monta viikkoa tai kuukauttakin, että elimistö lopettaa ylikierroksilla pyörimisen ja stressaamisen”, tutkimusprofessori Partonen sanoo.

Ihastumisen kemia ei heti katoa, vaikka toinen torjuisi. Salmi huomauttaa, että ihastumisen kariutuessa suree romuttuneita mielikuvia ja odotuksia.

”Ihastumiseen liittyy paljon ajatuksia siitä, millainen toinen on ja millaista olisi olla hänen kanssaan. Jos näistä odotuksista joutuu luopumaan, saattaa surra sitä, ettei se ollutkaan sellaista kuin ajatteli.”

On saatava murehtia, vatvoa ja pyöritellä. Miettiä, miksei se tykännyt minusta ja voisikohan se vielä kuitenkin muuttaa mielensä ja soittaa.

Näin lukijat kertovat ihastumisesta:

”Ensin perinteinen Tinder-match ja keskustelua muutama viikko. Sen jälkeen ensitapaaminen, kävelylle koleaan kevätsäähän. Jännitin hullun lailla, kun kävelin sadevaatteisiin sonnustautuneena kohti keskustaa, jossa sovimme tapaavamme. Kyttäsin epätoivoisesti puhelintani. Saapuukohan hän? Punaisessa anorakissaan hän käveli kohti, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui, että jalat menevät alta. Kävelimme kolmen tunnin kävelyn ympäri kaupunkia, kylmyyttä en tuntenut. Ihastuin välittömästi.”

Nainen, 23

”Ihastuminen tuntuu oksettavalta. Aivot lopettavat toimintansa, ja haluaa kikatella. Ylianalysoi jokaisen lauseen, katseen, kosketuksen. Vaikka pyrkii rationaalisuuteen, haluaa leijailla ja unohtaa velvollisuudet.”

Nainen, 29

”Olen kestoihastunut opiskelukaveriini, ja tunne on molemminpuolinen. Aina kun näemme, hakeudumme toistemme seuraan. Jos parisuhteeni loppuisi, juoksisin hänen luokseen. Pidemmän päälle en usko, että sietäisimme toisiamme. On silti ihana ajatella, mitä jos.”

Nainen, 37

”Matkustin Helsingistä Vantaalle kesätöihin Espoon kautta. Bussissa 510 oli söpö nuori kuski, jota vilkuilin peilistä. En uskaltanut mennä juttelemaan, vaikka huomasin hänenkin vilkuilevan takaisin. Yhtenä aamuna istuin kuskin taakse neljän penkin paikalle. Kun huomasin hänen katsovan peilistä, näytin hänelle kylttiä, jossa luki ÖPÖS TOO. Hän näki oikean viestin peilin kautta. Lopulta hän viittoi puhelinta ja kirjoittamista, ja ällistyin. Kirjoitin numeron kylttiin. Valitettavasti en koskaan nähnyt kuskia uudelleen, mutta jäljelle jäi ihana bussi-ihastustarina.”

Nainen, 28

”Kun näin vaimoni 1983 ravintolassa, oli kuin hänet olisi valaistu. Menin samaan pöytään, ja hän hymyili ja kertoi ajatelleensa: no niin, nyt se tuli! Muistutin Moglia Viidakkokirjassa, kun hän näki tytön joella.”

Mies, 57

”Ihastun harvoin, mutta se on virkistävä tunne. Koko ajan hieman kutkuttaa ja hengästyttää. Jos tapaan ihastuksen kohteen yllättäen vaikka kaupassa, menen häpsingille ja pudottelen käsissäni olevia tavaroita lattialle. Ihastuminen on vienyt usein ruokahalun pidemmäksi aikaa. Näin aikuisena tietää ja tunnistaa, että ihastumisen kohde ei välttämättä ole kumppaniksi oikeanlainen. Itse tunteesta on mukava nauttia.”

Nainen, 40

”Ihastuminen tuntuu melkeinpä epämiellyttävältä. Sydämen sykkeinä, rytmihäiriöinä, liian korkeana pulssina ja kevyenä päänä. Ruokahalu on kadonnut, olo on huono ja pahoinvoiva. On vaikea saada unta, mutta virtaa tuntuu olevan silti rutkasti. Keskittymiskyky on täysin nollassa. Ajatukset harhailevat, mikä on kamalalla tavalla ihanaa ja ihanalla tavalla kamalaa. Toisaalta haluaisi että tunne loppuu mahdollisimman pian, mutta toisaalta ei haluaisi ikinä päästää siitä irti.”

Nainen, 26

”Se on tunne, joka tuntuu joka solussa värinänä. Lähtee rintakehältä ja leviää koko kroppaan saavuttaen ensimmäisenä sormet. Tuntuu kuin joka solu aukeaisi.

Nainen, 44

”Vuosia sitten ihastuin vanhempaan opiskelijaan. Ajattelin lähestyä häntä damsel in distress -konseptin kautta eksyttämällä itseni metsään, jotta hän voisi sankarimaisesti pelastaa minut. Harmi vaan, että jokin urheilupeli tuli samaan aikaan, joten sain vastaukseksi ”koita selvitä kotiin”. Kotiin pääsemiseen meni neljä tuntia. Lopulta sain hänet ihastumaan itseeni, mutta koskaan sen jälkeen en ole yrittänyt olla heikko tai hädässä.”

Nainen, 29

”Parhaita ovat sellaiset, joissa molemmat tietävät, ettei tästä tule koskaan mitään, mutta silti päätetään vain nauttia kemiasta ja hetken huvista. Flirtti lentää esimerkiksi ruokalassa, ja päivän jälkeen saatetaan heittää toinen kotiin tavallista innokkaammin. Tai ajoitetaan tauot yhtä aikaa ja juodaan kahvit niin, että nauretaan maha kipeänä toisen jutuille, niin kuin vain kaksi ihastunutta voi nauraa.”

Nainen, 18

”Olin rakastunut rinnakkaisluokan tyttöön. Rakkaudentunnustus kirjaston eteisessä ei saanut vastakaikua, oli kiire jonnekin. Ultra Bran ’Täytyy mennä tanssitunnille’ tapahtui kirpeästi mutta kauniisti.

Mies, 54

”Yliopiston vuosijuhlissa minut sijoitettiin istumaan niin, että avecinani oli kutsuvieras toisesta yliopistosta. Tutustuimme illan aikana ja vietimme yön yhdessä. Tarinamme päättyi sillikseen, jonka jälkeen hän lähti kotikaupunkiinsa, mutta en koskaan unohda etenkään sitä hiprakan täyteistä kolmeminuuttista, kun tanssimme Neon 2:n Kemiaa-kappaleen tahtiin parhaisiimme pukeutuneina. Joimme makeaa boolia ja nauroimme kliseisille sanoituksille.”

Nainen, 22

Fakta

Ihastuminen on kemiallista


 Ihastuessa aivoissa tapahtuu muutoksia, jotka lisäävät hyvää oloa ja nostetta luovia kemikaaleja.

 Dopamiini tuottaa mielihyvää. Se kaventaa huomiokykyä. Ihastumisen tunteen voimistuminen vaatii, että ajatukset täyttyvät toisesta henkilöstä.

 Endorfiinit tuottavat riemua ja vahvistavat huomiokyvyn kaventumista entisestään. Ne ovat kehon omia morfiinin kaltaisia hyvän olon hormoneita.

 Myös serotoniinista tulee hyvä olo. Se tekee sosiaalisesti aktiiviseksi ja lisää empatiakykyä. Vieraatkin kasvot viehättävät herkemmin ja uskaltaa tutustua uusiin ihmisiin.

 Onko ystäväsi epäillyt ihastuksesi motiiveja, mutta huomaat katselevasi häntä ruusunpunaisten lasien läpi? Syypää on oksitosiini. Se häivyttää tarvetta arvostella toista. Se on lähestymis- ja turvallisuushormoni, joka vähentää pelkoa ja tuo itsevarmuutta.

 Adrenaliini nostaa fyysistä viritystilaa sekä lisää halua ja kaipausta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Parisuhde
  • Rakkaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    2. 2

      Kuiva ja kuuma kesä paljasti arkeologeille ennennäkemättömiä merkkejä Britannian esihistoriasta – ilmakuvista löytyi myös roomalaisten maatila

    3. 3

      Lehti: Michael Schumacher jättää pitkäaikaisen kotinsa Sveitsissä ja muuttaa Mallorcalle – ”Kaikki on valmista toivottamaan hänet tervetulleeksi”

    4. 4

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    5. 5

      Nainen putosi maahan viidennestä kerroksesta Mäkelänkadulla Helsingissä

    6. 6

      Mies putosi mereen Hakaniemen sillalta

    7. 7

      Uusi lääke näyttäisi tepsivän ylipainoon – ”Mullistus”, uskoo valmistetta tutkinut suomalaisprofessori

      Tilaajille
    8. 8

      Jos suolisto voi huonosti, se näkyy jopa kasvoissa – Lääkäri kertoo, miten ihon saa voimaan paremmin

      Tilaajille
    9. 9

      Jopa miljoona suomalaista kärsii nivelrikosta – Tutkija neuvoo, miten polvikivun kanssa pärjää ja milloin kannattaa hakeutua lääkäriin

    10. 10

      Madonna muutti musiikkimaailman – 60 vuotta täyttävä pop-ikoni räjäytti naisenergian 1980-luvulla, eikä häntä ole saatu vieläkään vaiennettua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    3. 3

      Uusi lääke näyttäisi tepsivän ylipainoon – ”Mullistus”, uskoo valmistetta tutkinut suomalaisprofessori

      Tilaajille
    4. 4

      Lehti: Michael Schumacher jättää pitkäaikaisen kotinsa Sveitsissä ja muuttaa Mallorcalle – ”Kaikki on valmista toivottamaan hänet tervetulleeksi”

    5. 5

      Valtiolla uusi rahareikä: Yrittäjien eläkkeisiin uppoaa jo satoja miljoonia euroja, koska heidän omat maksunsa eivät riitä

    6. 6

      Suomi on maailman turvallisin maa, jossa elävät Euroopan toiseksi vaarallisimmat perheet

    7. 7

      Monet autoilijat eivät osaa väistämissääntöjä – Olen ollut kymmeniä kertoja hengenvaarassa

    8. 8

      Jos suolisto voi huonosti, se näkyy jopa kasvoissa – Lääkäri kertoo, miten ihon saa voimaan paremmin

      Tilaajille
    9. 9

      Taloyhtiötä johtaa yhden perheen dynastia – Onko se edes laillista?

    10. 10

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhdekouluttaja panttasi seksiä, petti ja lopulta jätti – Nyt hän kertoo, mikä tuhoaa ja pelastaa suhteen ja miksi moni pettyy kumppaniinsa tajuamatta syytä

      Tilaajille
    2. 2

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    3. 3

      Ari rakastui naimisissa olevaan Lilliin, vaikka niin ei aluksi pitänyt käydä – Nyt kolme aikuista asuu saman katon alla ja sanoo, että polyamoria helpottaa lapsiperhe-elämää

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia mielen­terveyteen ja yllättyivät runsaasti liikkuvien tuloksista

    5. 5

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    6. 6

      Moni parisuhde tyssää siihen, ettei ihminen ole valmis kehittymään – Rakkauteen pitäisi suhtautua kuin työuraan

    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Kesä­tissuttelu on suurempi vaara kuin moni ymmärtää – lääkäri Tuikku Asikainen joi ”normaalisti”, mutta vasta lopetettuaan hän tajusi olleensa väärässä

      Tilaajille
    10. 10

      Flow’n perjantain pääesiintyjät olivat surkuhupaisia – Lauryn Hill tuhosi klassikkolevynsä ja Patti Smithin aikuisrock olisi sopinut paremmin olutfestivaalin oheisohjelmaksi

    11. Näytä lisää