Vuonna 2007 julkaistiin arvio, jonka mukana suomalaiset olisivat asehullua kansaa: tilastollisesti melkeinpä joka toisella siviilillä kerrottiin olevan ampuma-ase. Väkilukuun nähden enemmän pyssyjä olisi ollut vain amerikkalaisilla, jemeniläisillä ja sveitsiläisillä.
Suomalaisilla on maailman neljänneksi eniten aseita, väitettiin vuonna 2007 – nyt hämmennystä herättänyt luku on kumottu
Small Arms Survey -projektin tuoreen arvion mukaan suomalaisten siviilien hallussa on vajaat 1,8 miljoonaa ampuma-asetta. Poliisihallituksen mukaan luku on suuri, mutta uskottava. Tuoreen tutkimuksen kirjoittaja puolestaan myöntää, että aiempi arvio tehtiin puutteellisten tietojen perusteella.
Hirvenmetsästäjä tähyili sumun keskellä saaliin perään ampumatornissa marraskuussa 2013. Metsästys selittää Suomen korkeaa siviiliaseiden määrää, mutta poliisin lukujen mukaan asemäärä on laskussa.