Kotimaa

Repoveden romahtaneen riippusillan heikkoutta ei voinut havaita paljaalla silmällä – Nyt kaikki Metsähallituksen 38 riippusiltaa tarkistetaan pikavauhdilla

Sunnuntaina romahtaneen Lapinsalmen riippusillan vaurioitunut kiinnitysankkuri oli betonin sisässä eikä siinä ollutta ongelmaa voinut nähdä.

Repoveden kansallispuistossa sunnuntaina sattuneen sillan romahtamisen syy oli kiinnitysankkurin pettäminen, kertoo Metsähallituksen kenttäpäällikkö Auvo Sapattinen. Kiinnitysankkurissa ollutta ongelmaa ei Sapattisen mukaan voinut nähdä päälle päin, koska se on kokonaan betonin sisällä.

Yhdeksän ihmistä oli vaarassa pudota kymmenen metrin korkeudessa olleelta Lapinsalmen riippusillalta, kun silta oli vähällä romahtaa sunnuntaina. Kaikki sillalla olleet selvisivät kuitenkin tapauksesta pienillä ruhjeilla. Lapinsalmen riippusilta on suosittu nähtävyys Repoveden kansallispuistossa Kaakkois-Suomessa.

Sapattisen mukaan nyt käynnistetään selvitys siitä, mitä rikkinäiselle sillalle tehdään. Sillan kunnostamisen sijaan on todennäköisempää, että tilalle rakennetaan kokonaan uusi silta. Tilalle saattaa tulla uusi riippusilta tai jopa kaarisilta, mutta nopeasti sitä ei saada aikaiseksi ja rahaa kuluu, Sapattinen epäilee.

”Ei se ole ihan halpa juttu. Yhdellä sadalla tuhannella, tuskin kahdellakaan saadaan”, Sapattinen laskeskelee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Metsähallituksella on tällä hetkellä 38 riippusiltaa. Ne kaikki käydään läpi säännöllisesti tarkistusaikataulussa, mutta nyt kaikki sillat käydään läpi nopealla aikataululla tapahtuneen vuoksi, kertoo erikoissuunnittelija Matti Mäntynen Metsähallituksesta.

Metsähallituksen on myös tarkoitus käydä läpi ohjeistusta siltojen ylittämiseen ja varmistaa, että kaikkien siltojen yhteydestä löytyy ohjeet siihen, kuinka monta ihmistä sillan voi ylittää yhtä aikaa.

Metsähallituksen luontoon.fi-sivuilla olevan ohjeistuksen mukaan sillalla saisi olla vain yksi ihminen kerrallaan. Paikan päällä olevassa kyltissä kuitenkin neuvotaan pitämään sillalla kulkijoiden välillä kymmenen metriä, jolloin 50 metrin sillalle mahtuu useampi ihminen kerralla.

Poliisi selvittää tällä hetkellä, aloittaako se tutkintaa riippusillan romahtamisesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnettomuudet
  • Kansallispuistot
  • Metsähallitus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp: Turun saaristossa huomiota herättävä operaatio epäillyn talousrikoksen takia – tällä alueella poliisi tekee etsintöjä

    2. 2

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    6. 6

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    7. 7

      Nykylasten normaali on jotain, mitä ne nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    8. 8

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    9. 9

      Hitler viihtyi sotavuosienkin aikana natsien lomaparatiisissa Baijerin alpeilla

    10. 10

      Poikkeuksellisen lämmin yö ennakoi Mauri-myrskyä, joka riepottelee lähes koko Suomea lauantaina – ”Kyllä tässä palokunnalle riittää töitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    3. 3

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    4. 4

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    5. 5

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    7. 7

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    8. 8

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    9. 9

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    10. 10

      Krp: Turun saaristossa huomiota herättävä operaatio epäillyn talousrikoksen takia – tällä alueella poliisi tekee etsintöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää