Kotimaa

Matkapuhelimia hajoaa eniten heinäkuussa – vakuutus ei korvaa, jos puhelimen vie saunaan tai sillä avaa kaljapullon

Suomalaisten puhelimia hajoaa selvästi eniten kesäkuukausina, jolloin liikutaan paljon ulkona ja vietetään vilkasta vapaa-aikaa. Piikin korvaushakemuksiin aiheuttavat viikonloppujen festivaalit, jolloin puhelimia kadotetaan ja varastetaan paljon.

Juuri nyt omasta matkapuhelimesta kannattaa pitää erityisen hyvää huolta.

Vakuutusyhtiöiden tilastojen perusteella heinäkuussa matkapuhelimia hajoaa tai katoaa selvästi muita kuukausia enemmän. Ifin mukaan erityisen riskialtis päivä puhelimille on heinäkuinen lauantai, jolloin kännyköitä saattaa rikkoutua tuplasti esimerkiksi tammikuun päivään verrattuna.

Vahingot tapahtuvat usein ulkona, kun taas talvella puhelimet rikkoutuvat tyypillisimmin sisätiloissa.

”En suosittele ketään jäämään sisälle kesällä. Kotonakin voi sattua vahinkoja”, sanoo Ifin korvauskeskusjohtaja Juha Virtanen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Matkapuhelinvahinkojen määrä on kasvanut viime vuosina.

Johtaja Kristian Hiljander OP:n vahinkovakuutuspalveluista arvioi asian johtuvan siitä, että ihmisillä on koko ajan enemmän ja arvokkaampia puhelimia.

”Puhelimen merkitys on kasvanut ihmisten elämässä. Kun puhelimien kanssa toimitaan ja touhutaan, niille sattuu vahinkoja.”

Ifin Juha Virtanen on samoilla linjoilla. Puhelimesta on tullut arkinen kulutusväline, jota käytetään paljon muuhunkin kuin soittamiseen.

”Vielä kymmenen vuotta sitten matkapuhelimia varjeltiin. Enää puhelinta ei jätetä keittiön tason päälle odottamaan seuraavaa puhelua, vaan se kulkee koko ajan mukana samalla tavalla kuin kotiavaimet. Tämä luonnollisesti lisää riskiä erilaisille vahingoille.”

Fennian palvelujohtaja Laura Miettunen kertoo, että korvaushakemusten määrä on noussut samaa tahtia älypuhelinten yleistymisen kanssa.

Myydyimmät puhelinmerkit ovat tällä hetkellä Huawei, Samsung ja Apple. Fenniasta eniten korvauksia ollaan haettu Applen tuotteista.

Miettunen uskoo, että syy johtuu Applen puhelimien kalliista hinnoista.

”Fennialla omavastuu on tyypillisimmin 200 euroa. Jos vahingon määrä on tätä pienempi, ei vakuutuksesta jää korvattavaa. Puhelimen ollessa arvokas siitä haetaan myös herkemmin korvauksia.”

Ylivoimaisesti yleisin matkapuhelimelle sattuva vahinko on kännykän näytön rikkoutuminen. Puhelin saattaa tipahtaa helposti kädestä tai taskusta, jolloin sen lasinen näyttö särkyy maahan osuessaan.

Miettusen mukaan nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että mitä isompi puhelimen näyttö on, sitä helpommin se menee rikki.

Hän suosittelee kaikkia ostamaan omaan puhelimeen panssarilasin ja suojakuoret.

Ifin korvauskeskusjohtajan Juha Virtasen sanoo, että joissakin malleissa puhelimet ovat todella liukkaita, jolloin ne lipeävät kädestä helposti. Ennen puhelimet olivat kestävämpiä, jolloin myös niiden käyttöikä oli myös pidempi.

”Nykyään jo nuorillekin lapsille ostetaan kalliita älypuhelimia. Puhelin kulkee mukana leikeissä, eikä aina osata ajatella, että kyseessä on arvokas laite.”

Vakuutusyhtiöissä ollaan huomattu, että puhelimet hajoavat useimmiten inhimillisten vahinkojen ja arkisen elämän seurauksena.

Joskus puhelin saattaa olla niin lähellä pöydän reunaa, että värinähälytys pudottaa sen lattialle.

Työpaikalla puhelinta saatetaan kantaa palaveriin kannettavan tietokoneen päällä kahvikuppi toisessa kädessä. Tällöin puhelin saattaa helposti luiskahtaa lattialle ja mennä rikki.

Vahinkoja sattuu Virtasen mukaan paljon nimenomaan kesällä, kun puhelimet kulkevat mukana ulkona ja ovat enemmän esillä.

”Kännyköitä tippuu helposti maahan esimerkiksi shortsien taskuista pyöräillessä tai terassin pöydältä. Talvella ollaan enemmän kotona ja ihmisillä on paljon vaatteita päällä, jolloin puhelimetkin ovat paremmin suojassa.”

Fennialle korvaushakemuksissa tulee vuoden aikana kaksi piikkiä: yksi joulun jälkeen ja toinen kesällä.

Miettunen arvelee, että kesällä myös jo aikaisemmin rikkoutuneita puhelimia viedään vihdoin huoltoon, kun aikaa on enemmän.

Virtanen on huomannut, että usein puhelimen lasi menee kerran rikki ennen kuin siihen tajutaan ostaa suojaava panssarilasi.

”Hyvä uutinen on se, että puhelimien näyttöjen korjaaminen on tullut entistä halvemmaksi. Nykyään näyttöjä pystytään korjaamaan alle sadalla eurolla, ja työ voidaan tehdä nopeasti tunnin varoitusajalla ja asiakkaan odottaessa liikkeessä.”

Matkapuhelinvahingot lisääntyvät huomattavasti varsinkin kesän festareiden ja muiden suurien yleisötapahtumien aikana.

Virtanen mainitsee erityisesti tulevan viikonlopun Ruisrockin tyypillisenä piikkinä, jonka jälkeen matkapuhelinkorvauksia haetaan paljon.

”Ruisrockin kävijät ovat tyypillisesti sen ikäisiä, että heillä on puhelimet ja sosiaaliset mediat aktiivisesti käytössä. Puhelimella otetaan videoita samalla, kun kiivetään keikoilla toisten selkään ja tanssitaan tai hypitään.”

Virtanen mainitsee myös, että alkoholi voi myötävaikuttaa kännyköiden hajoamista ja katoamista. Humalassa tarkkaavaisuus ei ole aina huipussaan, ja puhelin saatetaan helposti unohtaa jonnekin.

Näytön särkymisen jälkeen seuraavaksi yleisin syy puhelimen hajoamiselle on kastumisvahinko.

Puhelin ei mene päällisin puolin rikki, mutta saa kosteutta sisäänsä ja alkaa oireilla joskus vasta pitkänkin ajan kuluttua.

Virtasen mukaan tyypillisimmin kosteusvaurio sattuu, kun puhelin tipahtaa taskusta vessanpönttöön tai pöydältä tiskialtaaseen.

Miettunen kuvailee puhelimien kastumisvahinkoja selväksi kesäilmiöksi. Kesällä vaaratilanteita puhelimille aiheutuu esimerkiksi veneillessä tai muuten vesialueilla liikkuessa.

”Kesäaikaan puhelimet saattavat tipahtaa helposti veteen, kun omaa lasta kuvataan rantavedessä tai selfieitä otetaan uima-altaan reunalla”, lisää myös Virtanen.

Virtasen mukaan joskus kalliita puhelimia pystytään pelastamaan kosteusvaurioilta laittamalla kastunut puhelin nopeasti ilmatiiviiseen pussiin ja lähettämään korjattavaksi.

Ensiavuksi suositellaan myös laittamaan puhelin riisiin, joka imee kosteutta itseensä.

Kesän lomasesonkina matkapuhelimia myös varastetaan muuta vuotta enemmän. Ifin Virtasen mukaan varsinkin ulkomaan matkoilta ilmoitetaan paljon puhelimia varastetuksi.

Aina vahinkoilmoituksen tekijä ei ole kuitenkaan varma, onko puhelin varastettu vai kadonnut muuten.

Ulkomailla taskuvarkauksia tehdään paljon varsinkin nähtävyyksien lähellä ja metrossa. Virtasen mukaan myös vilkkaat kadut sekä kävelykatujen kahvilat ja ravintolat ovat yleinen iskupaikka varkaille.

”Suomalaiset ovat luottavaista kansaa, ja puhelimia pidetään usein pöydällä ruokaillessa. Siitä jonkun pitkäkyntisen on helppo napata puhelin mukaan ohi kävellessään tai pyöräillessään.”

Virtasen mukaan joskus puhelimia revitään jopa suoraan turistien käsistä. Hän on saanut useamman ilmoituksen varkaudesta, jossa pahaa-aavistamaton matkailija on pyritty saamaan hämmentävään tilanteeseen.

”Varkaat saattavat heittää pähkinöitä tai siemeniä ulkona seisovan ihmisen eteen. Paikalle tulee äkisti paljon lintuja, jolloin moni menee usein paniikkiin ja oma huomio siirtyy muualle.”

Varkauksilta ei voi välttyä myöskään kotimaassa.

Vakuutusyhtiöiden mukaan täällä puhelimia varastetaan usein varsinkin suurten yleisötapahtumien yhteydessä.

Virtanen kertoo, että jotkut lähtevät festivaaleille nimenomaan varasteluaikeissa. Puoliammattilaisen on hänen mukaansa helppo pihistää puhelin ihmismassassa tanssivan ja hyppivän ihmisen takataskusta tai laukusta.

Vakuutusyhtiö If korvaa vuoden jokaisena päivänä noin 50 matkapuhelimen rikkoutumisen.

OP korvaa vuosittain 30 000 matkapuhelinvahinkoa.

OP:n Hiljander kertoo, että rikkoutuneista matkapuhelimista korvataan lähestulkoon kaikki. Myös Ifiltä kerrotaan, että suurin osa puhelimien korvaushakemuksista korvataan.

Fennian Miettunen toteaa, että rikkoutumisvahingot pääsääntöisesti korvataan vakuutuksesta. Jos rikkoutunut puhelin on mahdollista korjata, niin se korjataan. Muuten korvaussumman saa Fennialta useimmiten rahana.

Puhelimia korvataan tyypillisesti kotivakuutuksesta ja matkatavaravakuutuksesta. Omavastuu on kuitenkin esimerkiksi Ifillä suurempi kotivakuutuksessa kuin matkatavaravakuutuksessa, joten matkalle lähtiessä erillisen matkatavaravakuutuksen ottamista kannattaa harkita.

Vakuutusyhtiöiden ehtona korvauksen maksamiselle on se, että vahingon on täytynyt syntyä äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tilanteesta. Juttuun haastateltujen vakuutusyhtiöiden edustajien mukaan käytännössä monet tapauksista ovat juuri tällaisia.

”Jos puhelimen kanssa mennään saunan lauteille, niin kyseessä ei ole äkillinen ja ennalta arvaamaton tilanne”, sanoo Virtanen.

Hän sanoo, että jokaisella on myös velvollisuus suojella omaa omaisuuttaan.

”Jos puhelimella avaa esimerkiksi kaljapulloa, niin myöskään silloin vakuutus ei korvaa sen hajoamista”, Virtanen toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matkapuhelimet
  • Vakuutukset
  • Anni Hakama

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

    3. 3

      Helsinkiin rakennetaan historian kallein sairaala – Tällainen yhdeksännumeroisen summan nielevästä rakennuksesta tulee

    4. 4

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    5. 5

      Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Sienaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä

    6. 6

      ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

    7. 7

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    8. 8

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    9. 9

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    10. 10

      Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    4. 4

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    5. 5

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    6. 6

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    8. 8

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Hämmentävä 80 000 ihmisen joukkohuokaus yllätti nyrkkeilyn mestaruusottelussa – samoin tyrmäystä seurannut ilo
    3. Eduskunta kuuli Suojelupoliisia ja sotilastiedustelua turvatilassa Airiston Helmen tutkinnasta – ”Kansalaiset voivat olla hyvin luottavaisia”
    4. Bisnestapahtuma Nordic Business Forum alkoi Helsingissä – suora lähetys jatkuu
    5. Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla
    6. Kiira Korpi vastaa kohuun HS-haastattelussa: ”Välillä tuntuu, että apua, mitä olen mennyt tekemään”
    7. Järvenpääläiset vaihtaneet innokkaasti yksityisille terveysasemille – Valinnanvapauskokeilun jatkorahoituksesta ei ole tietoa
    8. Läksyt puhuttavat Englannissa – jalkapallolegenda Gary Lineker vaati läksyjen poistamista ”ajanhukkana”, kollega Ian Wright vastasi röhönaurulla
    9. Airiston Helmen venäläisellä omistajalla on Maltan kansalaisuus, jonka voi ostaa 650 000 eurolla – EU-komissaari on huolissaan juuri Maltan kautta EU-passin saaneista venäläisistä
    10. Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Sienaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä
    11. Mies putosi hotellista ja kuoli Manchesterissa, toinen löytyi kuolleena saman hotellin huoneesta
    12. Näytä lisää