Kotimaa

Yksi ihminen loukkaantui varjoliitimen maahan­syöksyssä Jämijärvellä – liitimen narut sotkeutuivat kilpa­suorituksen aikana

Varjoliidin putosi kymmenisen metriä maahan. Poliisi tutkii onnettomuutta.

Jämijärven lentokentällä putosi varjoliidin sunnuntaina hieman ennen puoli kolmea iltapäivällä. Satakunnan pelastuslaitokselta lähti paikalle kolme yksikköä, ja lentokentälle saapui myös poliisi.

”Yhden hengen varjoliidin oli pudonnut noin kymmenen metriä alas. Kyseessä oli siis moottoroimaton kulkuväline. Liidintä käyttänyt henkilö loukkaantui lievästi, ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi”, päivystävä palomestari Joni Salo Satakunnan pelastuslaitokselta kertoo.

Liitäjä oli vuonna 1977 syntynyt mies.

Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että liidin putosi liikkeellelähdön jälkeen maahan, koska varjon narut sekosivat repun nesteentäyttölaitteeseen. Varjo kuitenkin kantoi liitäjää jonkin verran putoamisen aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Paikalla oli ollut isompi harrasteporukka, sillä kentällä oli meneillään varjo- ja riippuliitimille järjestetty kilpailu.

Pelastuslaitoksen yksiköt olivat paikalla noin tunnin verran.


    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnettomuudet
  • Ilmailu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    2. 2

      Jos mieheni alkaisi huomautella ylipainosta, suuttuisin varmasti

    3. 3

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    4. 4

      Uskontotutkija: ”Maallistuneet pohjoismaalaiset” ovat todellisuudessa paljon uskonnollisempia kuin kehtaavat myöntää

    5. 5

      Huippukokouspäivä on koittanut: Tänään Trump ja Putin tapaavat Helsingissä – mitä siitä voi oikeasti seurata? Asiantuntijat listasivat hyvät ja huonot lopputulokset

    6. 6

      Osa Helsingistä eristetään maanantaina, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

    7. 7

      Valtionjohtajien turvatoimet ovat omaa luokkaansa: Putin pelkää myrkytystä, Trumpia ympäröi huomaamattomien salaisten agenttien joukko

    8. 8

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    9. 9

      Vain Putin sai heti sateenvarjon, kun rankkasade yllätti MM-finaalin palkintojenjaon – Ranskan ja Kroatian presidentit seisoivat likomärkinä

    10. 10

      Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    2. 2

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    3. 3

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    4. 4

      Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

      Tilaajille
    5. 5

      Kaliforniassa viikko sitten kadonnut nuori nainen löydettiin elossa – selvisi juomalla vettä jäähdyttimen letkun kautta

    6. 6

      Mitä Trumpin suosikki­kanava Fox kertoo Suomesta? ”Suomalaiset menevät naimisiin toisten suomalaisten kanssa, joten heidän yhteis­kuntansa on puhdas”

    7. 7

      Osa Helsingistä eristetään maanantaina, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

    8. 8

      Avoin kirje Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenteille: Ettehän päätä eurooppalaisten asioista Euroopan pään yli

    9. 9

      Alle kouluikäinen isoveli haki Annemari Karjalaisen kotiin pulkassa vetäen – Vasta aikuisena hän oppi, että pitäisi sanoa sijaissisarus ja sijaiskotiin

    10. 10

      Ilosaarirock ei osaa päättää, ollako rockfestari vai palvellako nuorisoa – Zara Larsson oli päälavalla hukassa, mutta pikkulavojen bändit pelastivat loppuunmyydyn lauantain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

    2. 2

      Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

    3. 3

      Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

    4. 4

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    5. 5

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    6. 6

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    7. 7

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    8. 8

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Grafiikka näyttää: Näin sukeltajat saattavat lapsia ulos luolastosta

    11. Näytä lisää