Kotimaa

Alle viidenkympin vauhtia köröttelevät ”kevytautot” saattavat tulla maanteille jo ensi vuonna

Uudistus on saanut kannatusta. Mopoautojen kauppa kärsisi, mutta ne säilyisivät kevytautojen rinnalla.

Hiljaista vauhtia ajavien kevytautojen tulo Suomen maanteille näyttää entistä mahdollisemmalta.

Kevytauto olisi uudentyyppinen ajoneuvo, joka on muunnettu tavallisesta henkilöautosta rajoittamalla sen nopeus 45 kilometriin tunnissa. Sellaiset siis käytännössä korvaisivat nykyiset mopoautot. Niissä olisi nykyauton turvallisuus, mutta mopoauton nopeus. Niitä on kutsuttu myös ”henkilöautotraktoreiksi”.

Uusi ajoneuvoluokka edellyttää lakimuutosta, ja ministeriö on nyt saanut asiasta lausunnot eri tahoilta. Enemmistö lausunnonantajista kannattaa ehdotusta kevytautoista.

Ehdotusta kannatti 26 lausunnon­antajaa ja vastusti 13, ministeriö kertoo. Kymmenessä lausunnossa ei nimenomaisesti kannatettu tai vastustettu ehdotusta, vaan niissä otettiin kantaa yksittäisiin kohtiin tai arvioitiin yleisesti ehdotuksen hyviä ja huonoja puolia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kannattajia olivat muun muassa Poliisihallitus, sisäministeriö, Suomen Autokoululiitto, Suomen Autoalan Keskusliitto ja Trafi. Ehdotusta vastustivat esimerkiksi Suomen Mopoauto oy, ympäristöministeriö sekä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL.

Ehdotuksen tavoite on parantaa nuorten liikenneturvallisuutta, ja tätä luonnollisesti kannatettiin lausunnoissa. Erityisesti lausunnoissa katsottiin, että kevytautojen aktiivinen ja passiivinen turvallisuus on parempi kuin mopoautoissa.

Esitystä vastustaneet sen sijaan katsoivat ehdotuksen heikentävän liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta sekä olevan Suomen ympäristötavoitteiden vastainen. Kevytautojen katsottiin olevan painavamman rakenteensa ja nopeamman kiihtyvyytensä vuoksi mopoautoja vaarallisempia erityisesti kevyelle liikenteelle.

Myös sitä pohdittiin, että ehdotus saattaisi vähentää nuorten kiinnostusta käyttää joukkoliikennettä. Toisaalta moni näki myös niin, että kevytautot parantavat nuorten liikkumismahdollisuuksia maaseudulla ja kaupunkiseutujen reuna-alueilla, joissa julkisen liikenteen palveluita on huonommin tarjolla

Seuraavaksi lakiluonnosten valmistelua jatketaan virkamiestyönä ministeriössä. Esitys on tarkoitus saada eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä.

”Suhteellisen odotetusti lausunnot jakautuivat, ei tullut suuria yllätyksiä”, sanoo johtava asiantuntija Erik Asplund ministeriöstä.

Jos Suomeen syntyy uusi kevytautoluokka, se todennäköisesti vähentäisi mopoautojen suosiota ja kauppaa. Asplundin mukaan mopoauto säilyisi kuitenkin vaihtoehtona kevytauton rinnalla. Ministeriössä lasketaan, että laki tulisi voimaan jo marraskuussa 2019.

Kevytauto syntyisi niin, että niissä käytettäisiin raskaasta kalustosta tuttua nopeudenrajoitintekniikkaa. Moni lausunnonantaja piti kuitenkin merkittävänä riskinä, että nopeuden rajoittamista voidaan kiertää. Siksi ne pyysivätkin kiinnittämään huomiota valvontaan ja seuraamusten vaikuttavuuteen.

Esimerkiksi Poliisihallituksen lausunnossa todettiin valvonnassa havaitun, että rajoittimien kiertämisen tekniset toteutustavat kehittyvät jatkuvasti, mikä vaikeuttaa valvontaa.

Monessa lausunnossa myös todettiin, että henkilöauton luvaton ”virittäminen” olisi suurempi riski kuin vastaava luvaton sormeilu mopoautolle, sillä kevytautot kulkisivat viritettyinä huomattavasti kovempaa vauhtia. Moni kannattikin vuosittaista katsastusta.

Muutama lausunnonantaja ehdotti, että kevytautojen nopeus voisi olla 45:n sijasta esimerkiksi 60 tai jopa 80, mikä sujuvoittaisi muuta liikennettä. Valtiovarainministeriö puolestaan kannatti ehdotuksen mukaisesti sitä, että niitä verotettaisiin kuten normaaleja henkilöautojakin.

Fakta

Huoli turvasta


  Keskustelu mopoautojen turvallisuudesta nousi taas esiin, kun Sastamalassa kaksi mopoautoillutta nuorta kuoli miehen ajettua tahallaan heitä päin.

  Onnettomuustietoinstituutin raportin mukaan mopoautot joutuvat liikennevahinkoihin noin tuhat kertaa vuodessa, noin joka kymmenes mopoauto siis joutuu liikennevahinkoon, mutta ne ovat usein lieviä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mopoautot
  • Liikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mika lähti Finnairilta, ja siitä alkoi tie huume­kauppiaaksi – Jari Sillanpään hovi­hankkija rakasti huippu­hotelleja ja kärähti lapsi­pornosta

      Tilaajille
    2. 2

      Miljardööri Mark Cuban pohtii Trumpin haastamista, fanittaa Lauri Markkasta, istuu valtavan käteiskasan päällä – ja vastaa nopeasti sähköposteihin

    3. 3

      Vesi on seuraava öljy, väitetään, mutta rikastuuko Suomi järvillään? Tutkija: ”Vettä ei voi jättää vapaiden markkinoiden varaan”

    4. 4

      Finnairin lentokapteeni puhalsi 1,5 promillen lukeman Helsinki-Vantaalla

    5. 5

      Luottotiedot menivät, enkä saa asuntoa enää mistään

    6. 6

      Joona Sotala, 20, on e-urheilun maailman kärkeä – Armeija on silti suoritettava, vaikka se voisi keskeyttää lupaavan uran

    7. 7

      Egyptistä löytyi maailman vanhin juusto – ja samalla vanhin bakteeri, joka aiheuttaa vaarallista luomistautia

    8. 8

      Lehti: Trumpin neuvonantajan mies toivoo, ettei olisi ikinä esitellyt vaimoaan Trumpille

    9. 9

      Poliisipomojen tietolähdetoimintajutun esitutkintapöytäkirja on noloa luettavaa – vastuunkantajia on vaikeaa löytää

    10. 10

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    2. 2

      Finnairin lentokapteeni puhalsi 1,5 promillen lukeman Helsinki-Vantaalla

    3. 3

      Lehti: Trumpin neuvonantajan mies toivoo, ettei olisi ikinä esitellyt vaimoaan Trumpille

    4. 4

      Halpa kuukausierä, korko nolla – autoja myydään nyt kuin kännykkäliittymiä, mutta se ei tarkoita, että kauppa olisi ostajalle edullinen

    5. 5

      SVT: Ruotsalainen musliminainen ei suostunut kättelemään miestä työhaastattelussa, eikä saanut työtä – yritykselle sakot työsyrjinnästä

    6. 6

      ”Moraali ei ole sellainen kiva juttu, josta tulee hyvä olo” – Filosofi kirjoitti Negatiivisen ajattelijan oppaan vastalauseena self helpin yltiö­positiiviselle pöhinälle

      Tilaajille
    7. 7

      ”Onhan se mies iso kävelevä paradoksi” – Kari Hotakainen kirjoitti Kimi Räikkösestä kirjan, jonka kokonainen luku on omistettu 16 päivän ryyppy­putkelle

    8. 8

      Jussi Luomasen työpaikan nimi venyi niin pitkäksi, ettei hän käytä sitä juuri itsekään – Kielen­huoltaja moittii titteli­hirviöitä

    9. 9

      Yli 40 ihmistä tuupertui yli­annostuksen takia huippu­yliopiston viereisessä puistossa Yhdysvalloissa

    10. 10

      ”Kaava oli tämä: hyväksikäytä, kiistä, salaa” – Yhdysvalloissa julkaistu raportti kertoo järkyttäviä tietoja 301 pedofiilipapista, joiden uhriksi joutui yli tuhat lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia mielen­terveyteen ja yllättyivät runsaasti liikkuvien tuloksista

    4. 4

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    7. 7

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    8. 8

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    9. 9

      Flow’n perjantain pääesiintyjät olivat surkuhupaisia – Lauryn Hill tuhosi klassikkolevynsä ja Patti Smithin aikuisrock olisi sopinut paremmin olutfestivaalin oheisohjelmaksi

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää