Kotimaa

Älä myrkytä itseäsi pilaantuneella ruoalla – Marttaliiton ja Eviran asiantuntijat kertovat parhaat neuvot ruokien säilytykseen helteellä

Elintarvikkeiden asianmukaiseen säilyvyyteen kannattaa Marttaliiton kotitalousneuvojan ja Eviran ylitarkastajan mukaan kiinnittää helteellä erityisen paljon huomiota.

Moni lomaileva perheenjäsen heräilee tänäkin aamuna eri aikaan, mutta aamiaistuotteita ei kannata jättää pöytään odottamaan koko aamuksi.

Aamiaistarvikkeet voi siirtää esimerkiksi tarjottimelle, josta ne on helppo nostaa samalla kertaa jääkaappiin ja sieltä taas takaisin.

Vaihtoehtoisesti uuninpellistä, kylmäkalleista ja keittiöliinasta voi tehdä tarjottimen, jonka päällä murkinat säilyvät kesäkuumallakin tavallista pidempään.

Näin neuvoo Marttaliiton kotitalousasiantuntija Outi Mehto, joka listasi HS:n pyynnöstä erilaisia tilanteita, joita jokainen voi kohdata kesähelteellä omassa keittiössään. Samalla hän esitti ratkaisuja näihin kinkkisiin kesäpulmiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

1. Älä osta kerralla liikaa hedelmiä ja vihanneksia

Suomi saa tällä hetkellä ihmisestä riippuen joko nauttia tai kärsiä pitkään jatkuneesta ja ennusteiden mukaan myös pitkään jatkuvasta helleputkesta. Ulkoilman kuumuus on lämmittänyt monen asunnonkin 25–30-asteiseksi.

Kuumuus näkyy varsinkin keittiössä, jossa elintarvikkeiden säilyttämisen kanssa kannattaa Mehdon mukaan olla näin kuumalla ilmalla erityisen huolellinen.

”Mikrobien, bakteerien ja hiivojen optimilämpötila on 20–45 astetta, joten niille tällainen 30 astetta on oikein mukava olotila”, hän toteaa.

Hedelmät ja vihannekset kypsyvät lämmössä tavallista nopeammin. Liiallisen kypsymisen seurauksena kasvikset saattavat myös mädäntyä kompostikelpoisiksi ennätysvauhtia.

Mehto sanoo, että kasviksia voi edelleen säilyttää pöydällä normaalisti, mutta niitä ei kannata ostaa nytkään enempää kuin mitä jaksaa syödä.

Hän ei suosittele myöskään jättämään vihanneksia kokonaan ostamatta niiden mädäntymisen pelossa.

”Vihannekset ja hedelmät ovat juuri nyt todella hyviä ja niitä on tarjolla paljon. Ne eivät myöskään ole yhtä herkkiä pilaantumiselle kuin jotkut muut elintarvikkeet.”

2. Suosi hyvin säilyviä elintarvikkeita – myös kuivatuotteet kärsivät

Marttaliiton Mehto sanoo, että nyt kannattaakin valita erityisesti tuotteita, jotka eivät pilaannu kovin helposti.

”Hedelmien nopeasta kypsymisestä voi olla meille iloakin, esimerkiksi avokadot saa näillä ilmoilla kypsytettyä ennätyksellisen nopeasti.”

Mehto muistuttaa, että jos huomaa yhden hedelmän tai vihanneksen olevan pilaantunut muiden joukossa, se kannattaa heittää heti pois. Yksi pilaantunut omena tai mandariini edistää muiden lähellä olevien hedelmien pilaantumista.

Hedelmät ja vihannekset kannattaa Mehdon mukaan myös säilyttää kokonaisina, sillä pilkotut kasvikset pilaantuvat herkemmin.

Tuoreiden ruokien lisäksi myös kuivatuotteet saattavat kärsiä kuumasta ja kosteasti ilmasta.

”Moni ei tule heti ajatelleeksi, että kosteus saa esimerkiksi sokerin paakkuuntumaan, vaikka se ei sitä tai muita kuivatuotteita suoranaisesti pilaisikaan syömäkelvottomaksi”, sanoo Mehto.

Hän suosittelee pakkaamaan kuivakaapin antimet tiiviisti erilaisiin purkkeihin ja rasioihin, joita kosteus ei läpäise.

3. Ota kylmälaukku ja kylmäkallet säännölliseen käyttöön

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Elina Leinonen arvelee, että helteiden takia nousseella lämmöllä ei ole automaattisesti dramaattista vaikutusta elintarvikkeiden pilaantumiseen kotikeittiössä.

”Ruoka ei osaa katsoa kalenterista, mikä vuodenaika on. Olosuhteet ja ruuan käsittelytapa ovat asioita, jotka vaikuttavat elintarvikkeiden pilaantumiseen niin kesällä kuin talvellakin”, hän sanoo.

Leinonen uskoo, että ihmisten erilainen käyttäytyminen kesäisin saattaa näkyä myös elintarvikkeiden tavallista huonompana säilyvyytenä.

”Kesällä ihmiset matkustelevat ruokien kanssa paikasta toiseen ja juhlissa ruokaa saatetaan pitää pitkiä aikoja ulkona, jolloin ruuat saattavat pilaantua tavallista herkemmin”, hän sanoo.

Matkustaessa ruuan kanssa esimerkiksi mökille Leinonen suosittelee käyttämään kylmälaukkua. Mökkimatkan ollessa erityisen pitkä hän kehottaa miettimään, voisiko ruuat ostaa vasta lähempänä määränpäätä.

Omalla pihalla tai parvekkeella syödessä Leinonen suosittelee nostamaan ruokia kerralla vähemmän tarjolle, jotta elintarvikkeet eivät seisoisi turhaan liian pitkiä aikoja ulkona lämpimässä.

Hyvinä perussääntöinä Leinonen muistuttaa pesemään käsiä säännöllisesti myös kesäisin sekä pitämään kylmät ruuat kylminä ja kuumat kuumina.

”Tällaisilla perussäännöillä pääsee aika pitkälle, ja kun yrittää vielä pitää ne mielessä retkillä ja muualla ulkona liikkuessa.”

4. Katso kauppojen esimerkkiä ruokien säilytyksestä

Myös Marttaliiton Mehto uskoo, että elintarvikkeet säilyvät myös kesäaikaan hyvänä, kun niitä säilyttää siellä, missä niitä kuuluukin säilyttää.

Hän vinkkaa, että kaupasta voi helposti käydä katsomassa, mikä tuote kuuluu kylmään ja mikä taas pärjää huoneenlämmössä.

Joitakin poikkeuksia elintarvikkeiden säilymisen suhteen kannattaa hänen mielestään kuitenkin tehdä kuumimpaan kesäaikaan, kuten juuri nyt.

”Osa säilyttää maustekastikkeet, kuten ketsupit ja sinapit, aina pöydällä, mutta tällaisilla helteillä nekin kannattaa siirtää kylmään. Saman olen itse tehnyt esimerkiksi myös kananmunille”, kertoo Mehto.

Joskus helle saattaa vinkeistä huolimatta aiheuttaa harmeja keittiössä myös erityisen tärkeinä hetkinä.

”Tuttavani kertoi, että ammattilaisen tekemä hääkakku oli helteen takia romahtanut juuri ennen juhlia. Suosittelen siis matalia kakkuja tulevien viikkojen juhliin”, sanoo Mehto.

5. Seuraa jääkaappisi toimintaa

Edes jääkaappi ei enää välttämättä tarjoa näin helteisellä ilmalla suojaa kaikille elintarvikkeille.

Mehto suosittelee vetämään jääkaappia hieman irti seinästä ja imuroimaan pölyt laitteen ympäriltä, jotta laite ei käyttäisi turhaan energiaa muuhun kuin ruokien kylmentämiseen.

”Kylmälaitteita tulee auttaa jaksamaan ja toimimaan kunnolla. Hellekesät ovat usein niitä, jolloin jääkaapit sammahtavat kovan energiankulutuksen takia.”

Jääkaapin lämpötilaa kannattaa Mehdon mukaan muutenkin tarkkailla. Jääkaapin tulisi olla 4–6 asteen lämpöinen, jotta elintarvikkeet säilyisivät siellä parhaalla mahdollisella tavalla.

”Väittäisin, että että aika monen jääkaappi on tällä hetkellä lämpimämpi kuin yleensä”, arvioi Mehto.

Hän vinkkaa, että jääkaapin tarkan lämpötilan saa selville vesilasitestillä, jossa laitetaan vesilasi ja siinä oleva lämpömittari jääkappiin.

”Testi kannattaa tehdä eri puolille jääkaappia, sillä lämpötila vaihtelee eri puolilla jääkaappia. Jääkaapin kylmimmässä kohdassa kannattaa säilyttää helposti pilaantuvat tuotteet, kuten kala”, sanoo Mehto.

”Moni ajattelee, että vakuumipakattu ja suolattu kala säilyy lämpimässä tavallista kalaa paremmin, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Se vaatii yhtälailla viileän säilytyspaikan”, hän lisää.

Jos helposti pilaantuva elintarvike on altistunut lämmölle jo matkalla kaupasta kotiin, edes ideaaliviileä jääkaappikaan ei enää pelasta tilannetta.

”Näkisin sen vaivan, että kuljettaisin näillä ilmoilla lyhyemmilläkin kauppareissuilla mukana kylmäkassia ja kylmäkalleja”, sanoo Mehto.

Erityisesti Mehto varoittaa tällaisilla ilmoilla pitämään lämpimät kattilat poissa jääkaapista. Lämpimiä keittopatoja ei saisi hänen mielestään myöskään jättää pöydälle jäähtymään, koska näin kuumalla ilmalla astia ei jäähdy tarpeeksi nopeasti.

”Kattilan voi jäähdyttää nopeasti laittamalla sen kylmään vesihauteeseen esimerkiksi omaan tiskialtaaseen”, vinkkaa Mehto.

Toinen ruuan jäähdytystapa on siirtää se pienempiin rasioihin, jolloin lämpö pääsee haihtumaan nopeammin.

”Nopea viilennys on tärkeää, sillä itiöitä muodostavat bakteerit voivat lisääntyä, jos ruokaa pidetään pitkään lämpimänä kuumennuksen jälkeen”, sanoo myös Eviran Leinonen.

6. Pakkaa matkaevääksi hyvin säilyviä ruokia

Kokkaamisen lisäksi myös eväitä valmistaessa kannattaa huomioida eri tuotteiden mahdollinen pilaantuminen ja ruokamyrkytyksen mahdollisuus.

”Nyt ei kannata ottaa niitä kaikista pilaantuvimpia majoneesikolmioleipiä evääksi. Monen evääksi soveltuvan ruuan voi pakastaa ensin, jolloin se sulaa matkan aikana syömiskelpoiseksi”, sanoo Mehto, joka suosittelee kokeilemaan kesäevääksi esimerkiksi erilaisia smoothieita.

Eviran Leinonen muistuttaa puolestaan pitämään esimerkiksi grillatessa raa'an kalan ja lihan erillään kypsistä ruuista, sillä raaka liha saattaa sisältää tautia aiheuttavia bakteereja.

”Grillauspihdit kannattaa pestä tai kuumentaa grillihiilissä raa'an ja kypsän pihvin käsittelemisen välissä, jotta bakteerit eivät siirry sellaisenaan syötävään ruokaan. Raakoja ja kypsiä pihvejä ei kannata myöskään säilyttää samalla lautasella.”

7. Tyhjennä bioastia päivittäin ja pyyhi keittiön pinnat

Nopeasti pilaantuva ruoka sekä kuumuus ja kosteus houkuttelevat paikalle lisääntyvien bakteerien lisäksi usein myös banaanikärpäsiä, jotka ovat saattaneet vallata monen biojäteastian.

Marttaliiton Mehto suosittelee viemään biojäteastian ulos päivittäin, ettei se houkuttele lisää hyönteisiä tai aiheuta helteellä turhia hajuhaittoja keittiöön.

Hän muistuttaa pyyhkimään keittiön pinnat nopeasti ruuan valmistuksen jälkeen, sillä tahma houkuttaa kärpäset paikalle ja antaa niille ravintoa.

”Ihmisen silmä ei välttämättä havaitse, jos vähän mehua roiskahtaa jonnekin. Kärpäset kuitenkin havaitsevat tämän nopeasti”, toteaa Mehto.

Jos kärpäset ovat jo ehtineet asettua taloksi, ne voi koittaa eliminoida omasta keittiöstään tekemällä banaanikärpäsansan nesteestä, väkiviinaetikasta, sokerista ja tipasta astianpesuainetta.

”Tänä resepti houkuttaa kärpäset paikalle, ja se onkin niiden viimeinen ateria”, sanoo Mehto.

Banaanikärpästen lisääntymistä voi koittaa hillitä pitämällä biopussi mahdollisimman hygieenisenä. Esimerkiksi asettamalla sanomalehden tai talouspaperiarkin biopussin ja astian väliin pahimman kosteuden saa pysymään kurissa.

Biojäteastian voi myös suoraan korvata pienemmillä pusseilla tai rasioilla pahimman banaanikärpäsajan aikana.

”Itselläni on keittiössä pieni astia, johon laitan kuorijätteet, teen niistä nyytin ja vien suoraan ulos näillä helteillä. Tietysti se vaatii vähän viitsimistä”, sanoo Mehto.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elintarvikkeet
  • Koti
  • Helle
  • Anni Hakama

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nytkö jätti-irtisanomiset alkoivat? OP käynnistää kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut

    2. 2

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    3. 3

      Porvarit ja ruotsidemokraatit äänestivät vasemmiston ulos vallasta Ruotsissa – Löfvenistä voi silti vielä tulla pääministeri

    4. 4

      Poliisioperaatio Lauttasaaressa: Pitkäpiippuisen aseen ja kookkaan Ruotsin lipun kanssa liikkunut mies otettiin kiinni metroasemalla

    5. 5

      Kadulla kävelleiden miesten toisiinsa osuminen johti täydelliseen hermojen menetykseen Aleksis Kiven kadulla – Kovemman kolhun saanut seurasi toista osapuolta rappukäytävään ja yritti tappaa

    6. 6

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    9. 9

      Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten

    10. 10

      Ruotsidemokraatit ratkaisivat Ruotsin hallituspelin ensimmäisen erän oikeiston eduksi ja kokivat sitten nöyryyttävän tappion – Ryhmänjohtaja: ”Nyt raja on tullut vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    3. 3

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    4. 4

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    5. 5

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    6. 6

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    7. 7

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    8. 8

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    9. 9

      Ruotsidemokraatit ratkaisivat Ruotsin hallituspelin ensimmäisen erän oikeiston eduksi ja kokivat sitten nöyryyttävän tappion – Ryhmänjohtaja: ”Nyt raja on tullut vastaan”

    10. 10

      Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää