Kotimaa

Sata vuotta sitten Suomessa alkoi levitä outo sairaus, joka vei hautaan kymmeniätuhansia ihmisiä

Kesä 1918 ei tuonut helpotusta sodan ja nälän näännyttämille suomalaisille. Tulikin kolmas vitsaus, espanjantaudiksi kutsuttu maailmanlaajuinen influenssa, jota pidetään historian tuhoisimpana epidemiana. Se tappoi enemmän ihmisiä kuin ensimmäinen maailmansota tai musta surma 1300-luvulla. Suomessa kuolleita oli noin 25 000.

”Kuten tunnettua, on täällä tämän kuun aikana raivonnut muuallakin Euroopassa tuhoa tehnyt ankaranlainen nuhakuume, jota tavallisessa kielenkäytössä kutsutaan ’Espanjan taudiksi”, Helsingin Sanomat kertoi 24. heinäkuuta 1918.

”Alussa oli tauti verrattain lievää ja useimmat sairaaloissa hoidetut tapaukset ovatkin olleet lieviä, mutta sittemmin on sattunut vaarallisiakin tapauksia, joista monet ovat päätyneet kuolemaan.”

Tapaukset olivat alkusoittoa. Espanjantaudiksi kutsuttu A-influenssavirus pyyhkäisi yli Suomen yhteensä neljä kertaa, sairastutti noin 30 prosenttia kansasta ja tappoi jopa yli 25 000 ihmistä kolmen miljoonan kansasta. Pahimmillaan kuolema vei nuoren ja terveen ihmisen parissa päivässä.

Kesällä 1918 tauti näyttää vähäiseltä, mutta tilanne pahenee nopeasti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Elokuun alussa HS arvioi, että epidemia on huipussaan Ruotsissa ja Tanskassa. Kaksi viikkoa myöhemmin Tanska siirtää koulujen alkua epidemian takia.

Syyskuussa tauti leviää Ranskassa ja ”tuottaa kuoleman useille henkilöille”. Lokakuussa HS kertoo, että Norjan Trondheimissa on tuhansia sairastumisia, ja ”eri puolilla Norjaa on sattunut lukuisia kuolemantapauksia”.

Niin käy myös kotimaassa. ”Espanjantauti raivoaa kaikkialla Itä-Suomessa. Kaukolassa se on levinnyt jo joka kylään ja kuolevaisuus on erittäin suuri”, HS raportoi 19. lokakuuta.

Antreassa, Karjalankannaksen toisessa pitäjässä, haudattiin saman viikon sunnuntaina kerralla 30 ihmistä ja ”neljän hautaus lykättiin keskiviikkoon”, HS jatkoi muutaman päivän kuluttua.

Taudin aiheuttanut A-influenssavirus muuntui kesän jälkeen, arvioi espanjantaudista Suomessa väitellyt Eila Linnanmäki. Siitä tuli ärhäkämpi.

Marraskuun alussa sekä Tampereella että Turussa todettiin lähes 400 uutta tautitapausta viikossa. HS kertoi, että kaikki 16-henkisen perheen jäsenet sairastuivat pahasti Pomarkun kunnassa. Laviassa taas oli kyliä, joihin piti lähettää hoitajia muista kylistä, koska kaikki asukkaat olivat niin sairaita.

Kankaanpäässä taas piti keskeyttää käräjät, koska kaikki oikeuden jäsenet sairastuivat.

Epidemia palasi keväällä 1919. Puolet joidenkin Helsingin kansakoulujen oppilaista sairastui huhtikuun alussa, ja yhden viikon aikana kaupungissa kuoli 110 ihmistä.

”Edellisellä viikolla kuolemia oli 52. Kuolevuusprosentti on siis huomattavasti suurentunut”, HS päätteli.

Kaupungissa kirjattiin huhtikuussa noin 5 700 uutta sairastumista. Marian sairaala täyttyi, ja Kivelän sairaalaan avattiin oma osasto espanjantautiin sairastuneille.

Palokunnan ambulanssivaunut ovat alituisesti käytössä, kun niillä viedään väkeä hoitoon, HS kertoi. Apteekeissa taas on ”tavaton tungos”.

Tauti palasi vielä kaksi kertaa. Kolmas aalto syksyllä 1919 näyttää olleen lievempi: HS kertoo koulujen sulkemisesta Helsingissä mutta ei mainitse kuolemia.

Neljäs aalto alkoi vuodenvaihteessa. ”Muutamilla seuduilla on täydellinen epidemia”, HS kertoi alkuvuonna 1920.

”Kahdessa viikossa Helsingissä todettiin 2 305 sairastumista, Turussa 121, Tampereella 626, Viipurissa 520 ja Kuopiossa 475.

Tilanne oli pahin Lapissa. Suurinta tuhoa tauti teki Inarissa:

”Kuolleisuus on kauhistuttava”, HS otsikoi Inarin tilanteesta kertovan uutisensa 13. helmikuuta 1920.

”Muutamista Inarin taloista tauti on vienyt kaiken väen. Nyt tuntuu tauti siirtyvän Sodankylän puolelle, ja Sompion kylästä on kuollut tähän mennessä 14 henkeä.”

Inarissa tilanne paheni helmikuun edetessä. ”Kaameita tietoja Inarista”, HS otsikoi helmikuun lopulla.

Inarin apteekkari oli kirjoittanut HS:lle. Hän kertoi ihmisistä, jotka lähtivät hakemaan apua kirkonkylältä, mutta kuolivat kesken matkan.

13-vuotias poika hiihti 40 kilometriä Menesjärven kylästä kirkonkylään hakemaan ruokaa. Ruokaa viemään lähetetty pojan serkku löysi talon, jonka emäntä ja kaksi lasta olivat navetassa kuolleina. He olivat hakeutuneet sinne, koska eivät jaksaneet enää lämmittää taloa.

Akujärven kylästä mies vei kirkonkylän sairaalaan veljensä, kookkaan ja rotevan miehen. Ikinä en ole sairaana ollut, mies sanoi perillä – ja kuoli seuraavana päivänä. Saattajakin kuoli kotimatkalla.

Yhden viikon aikana Inarissa kuoli lähes 80 ihmistä. Joukkohautauksia oli useana sunnuntaina: ensin 22, sitten 60 ja sitten peräti 90 vainajaa, Linnanmäki raportoi.

Kaikkiaan 190 ihmistä kuoli, yhdeksän prosenttia inarilaisista. 120 lasta menetti vanhempansa ja joutui kunnan hoidettavaksi. Kunnan talous meni niin sekaisin, että vararikko uhkasi. Ainoa keino on anoa hallitukselta puolen miljoonan markan lainaa, HS kertoi seuraavana syksynä.

Suurta tuhoa tuottanut sairaus oli sisällissotaan vertautuva kriisi, Linnanmäki sanoo. Se jäi kuitenkin sodan varjoon.

Sairautta ei myöskään osattu ottaa vakavasti, vaikka sen tuhoisuus oli havaittu.

”Espanjantauti oli melko vähän näkyvissä”, Linnanmäki kuvailee väitöskirjassaan.

”Suomessa ei kerrottu kadulla makaavista kuolevista kuten esimerkiksi USA:n suurkaupungeissa. Kauhukertomusten sijaan sanomalehdet julkaisivat pilakuvia ja pakinoita. Näinhän influenssaa oli ennenkin totuttu esittämään, kiusallisena mutta ei vaarallisena.”

Influenssan vaaroja ei taideta tiedostaa oikein vieläkään. 69 ihmistä joutui viime talvena tehohoitoon influenssan takia. Puolet heistä oli iäkkäitä.

65 vuotta täyttäneet saavat influenssarokotteen ilmaiseksi, mutta vain joka toinen ottaa sen. Rokotus olisi todennäköisesti lieventänyt tautia niin, että tehohoitoa ei olisi tarvittu.

Kohtalokas epidemia voi puhjeta uudelleen

Voiko espanjantaudin kaltainen tuhoisa epidemia puhjeta uudelleen?

”Periaatteessa voi”, sanoo virologian professori Heikki Hyöty Tampereen yliopistosta.

”Uutta virusta ei ole näköpiirissä nyt, mutta paine on jatkuva.”

Influenssaa aiheuttavat virukset ovat jatkuvasti liikkeellä. Nyt ne sairastuttavat ihmisiä eteläisellä pallonpuoliskolla.

Virukset muuntautuvat tehokkaasti ja uusia viruksia syntyy. Joskus vanha virus palaa, niin kuin kävi viime vuosikymmenen vaihteessa:

”Sikainfluenssan aiheutti samanlainen H1N1-virus kuin espanjantaudin”, Hyöty kertoo.

”Virus kiersi väestössä useana vuonna ja eteni sikoihin ja hävisi. Sitten se nousi uudelleen esiin.”

Vanha vaikutus kuitenkin näkyi:

”Influenssa on yleensä vaarallisin vanhuksille, mutta sikainfluenssa iskikin nuorempiin kovemmin”, Hyöty kuvailee.

”Iäkkäimmillä oli vielä jäljellä ristisuojaa.”

Jos uusi kohtalokas virus syntyy, se tapahtuu todennäköisesti Kaukoidässä. Ihmiset ja kotieläimet elävät siellä lähellä toisiaan ja voivat vaihtaa viruksia keskenään.

Kiinassa on sairastunut ja kuollut viime vuosina ihmisiä useaan eri lintuinfluenssavirukseen.

”Ankan influenssaviruksia siirtyy ihmiseen silloin tällöin, mutta toistaiseksi ei ole syntynyt laajaa lintuinfluenssaepidemiaa, joka kulkisi läpi ihmiskunnan sikainfluenssan tavoin”, Hyöty sanoo.

Uusi influenssatyyppi syntyy, kun eläin saa yhtä aikaa ihmisen influenssaviruksen ja oman influenssaviruksensa ja virukset vaihtavat perimää. Jos se vielä muuntuu niin, että tauti tarttuu ihmisestä toiseen, seuraukset voivat olla tuhoisia.

Viruksia ja niiden aiheuttamia sairauksia seurataan tiiviisti. Suomi on mukana useissa kansainvälisissä varoitusjärjestelmissä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.

Järjestelmiä seurataan päivittäin. THL:llä on myös kansallinen influenssaseuranta. Ja jos sairaanhoitopiirit ja laboratoriot löytävät jotakin uutta, THL saa siitä tiedon.

Jos uudentyyppinen virus ilmaantuu, THL alkaa etsiä testiä, jolla se voitaisiin todeta, Savolainen-Kopra kertoo. Samalla mietitään torjuntatoimia.

Näin toimittiin vuosikymmenen vaihteessa, kun ensimmäiset tiedot sikainfluenssasta tulivat.

”Aloimme rakentaa testiä. Se valmistui viikossa, nopeammin kuin WHO:n laboratorioverkoston jakama testi. Nyt tieto ja testit kulkisivat vielä nopeammin.”

Uusia viruksia tuntuu ilmaantuvan aiempaa tiheämmin. Sars-viruksesta on vuosikymmen, ja sen jälkeen on koettu muun muassa Mers-virus, Zikavirus ja useampi Ebola-epidemia.

Syy voi olla se, että viruksia löydetään ja tunnistetaan nykyään nopeasti, Savolainen-Kopra sanoo.

Myös ilmaston lämpeneminen ja ihmisten matkustelu vaikuttavat. ”Mitä enemmän ja kauemmas matkaillaan, sitä enemmän taudit leviävät.”

Lähteitä:

Eila Linnanmäki: Espanjantauti Suomessa

Hannu Tapiovaara: Influenssapandemia 1918

Ari-Pekka Peltonen: ”Espanjantautia Hämeenlinnassa”, Suomen historian pro gradu, Itä-Suomen yliopisto

Arno Forsius: Espanjantauti Lahdessa

Espanjantauti oli tuttu vieras Suodenniemelläkin

Fakta

Keuhkokuume vei parissa päivässä


 Espanjantauti oli poikkeuksellisen voimakas influenssaepidemia, joka iski etenkin nuoriin aikuisiin.

 Ihmisiä kuoli rajuun keuhkokuumeeseen jopa parissa päivässä.

 Kuolleisuus kaksin-, jopa kolminkertaistui. Tilastot ovat puutteellisia, mutta tauti tappoi Eila Linnanmäen mukaan kaikkiaan 19 000–27 000 suomalaista. Suomessa oli 1918 runsaat kolme miljoonaa asukasta.

 Terveydenhuolto reagoi tautiin hitaasti, Linnanmäki arvioi. Lääkäreitä ja hoitajia oli vähän ja sairaalat pieniä. Apua hakeneita jouduttiin passittamaan takaisin kotiin pitkienkin matkojen päähän.

 Espanjantauti teki tuhoa myös punavankileireillä. Suomen sotasurmat -projektiin osallistunut Pentti Mäkelä arvioi, että espanjantauti tappoi 4 500 punavankia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Influenssa
  • Epidemia
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp: Turun saaristossa huomiota herättävä operaatio epäillyn talousrikoksen takia – suomalaisen osakeyhtiön epäillään pesseen rahaa usean miljoonan euron edestä

    2. 2

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    5. 5

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    6. 6

      Poikkeuksellisen lämmin yö ennakoi Mauri-myrskyä, joka riepottelee lähes koko Suomea lauantaina – Knud laantui nopeasti Ruotsissa

    7. 7

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    8. 8

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    9. 9

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    4. 4

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    5. 5

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    6. 6

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    7. 7

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    8. 8

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    9. 9

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    10. 10

      Keskusta ja kokoomus antoivat tukensa Timo Soinille – merkittävin asia äänestyksessä oli politiikan uskottavuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää