Kotimaa    |   Kolumni

Pakotteet tarjoavat Iranin hallinnon kovalle linjalle aseet käteen

Laajamittaiset kauppasaarrot ja maiden eristämiset eivät yleensä toimi hyvin, kirjoittaa Jaakko Hämeen-Anttila kolumnissaan.

Pitkällisten neuvottelujen jälkeen vuonna 2015 Iran ja johtavat länsimaat laativat sopimuksen, jossa Iran sitoutui olemaan kehittämättä ydinaseita ja sai vastineeksi helpotuksia sitä vastaan suunnattuihin talouspakotteisiin, jotka olivat lamauttaneet maan taloutta vuosikymmeniä. Ovi positiiviseen kehitykseen Iranissa ja maan asteittaiseen avautumiseen oli raollaan.

Iranin ja muun maailman suhde ei suinkaan korjautunut yhdellä iskulla, eikä Barack Obamankaan Yhdysvallat noudattanut täysin sopimusta. Silti Donald Trumpin päätös irtautua sopimuksesta ja kohdistaa uusia talouspakotteita Irania vastaan on paha isku Iranin ja sen myötä koko alueen kehitykselle.

Talouspakotteet heikentävät Iranin taloutta ja luovat yhteiskunnallisia ongelmia: esimerkiksi lentokoneiden varaosatoimitusten kieltäminen on ennenkin aiheuttanut lukuisia siviili-ilmailuonnettomuuksia, kun koneet pysyvät ilmassa – jos pysyvät – paikallisesti tuotettujen varaosakopioiden voimalla.

Pakotteet tarjoavat myös Iranin hallinnon kovalle linjalle aseet käteen: kun seuraava matkustajalentokone putoaa, on syytäkin syyttää ulkomaailmaa, joka kieltäytyy toimittamasta luotettavia varaosia. Sen myötä on sitten helppo syyttää ulkomaailmaa kaikista muistakin talouden ja yhteiskunnan ongelmista.

Vastaavasti maltillisten on vaikea rakentaa toimivia suhteita maihin, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä. Iranin sisäisessä valtataistelussa kova linja voi pian kiittää Donald Trumpia menestyksestään.

Laajamittaiset kauppasaarrot ja maiden eristämiset tuntuvat yleensäkin toimivan sangen huonosti. Pohjois-Korea nääntyy talouspakotteiden alla, mutta Kimien dynastia vain tiukentaa otettaan vuosikymmenestä toiseen, eikä Putininkaan asema tunnu Venäjällä juuri horjuvan. Päinvastoin, kaikissa näissä maissa vallanpitäjien on helppo luoda asetelma, jossa toisella puolella on paha ulkomaailma, toisella kansa ja vallanpitäjä.

Kurjuus ja epätoivo tukevat harvoin maltillista politiikkaa, mutta populistien on helppo käyttää niitä omiin tarkoitusperiinsä.

Olipa kauppasaartojen toimivuus muualla millainen vain, Iranissa ne eivät tähänkään asti ole toimineet vaan pönkittäneet kovan linjan valtaa ja vaikeuttaneet uudistusmielisten toimintaa: on vaikea selittää äänestäjille, miksi täytyy etsiä niiden valtioiden hyväksyntää, jotka tekevät parhaansa estääkseen Irania toimimasta normaalin valtion tavoin.

Euroopan unioni on onneksi pitäytynyt erossa Yhdysvaltojen politiikasta ja ainakin näin aluksi kieltäytynyt rikkomasta vuoden 2015 sopimusta. Euroopan ja muiden maiden tilanne on kuitenkin ongelmallinen, koska Yhdysvallat uhkaa pakotteilla niitä yrityksiä, jotka käyvät kauppaa Iranin kanssa, koettaen näin pakottaa myös muiden maiden yritykset ulos Iranista.

Iranin ja koko Lähi-idän puolesta voi vain toivoa, että EU pystyy osoittamaan, ettei se ole Yhdysvaltojen talutushihnassa vaan pystyy tekemään omia ratkaisujaan. Donald Trumpin aikakaudella ei soisi länsimaiden kiltisti ryhmittyvän Yhdysvaltojen taakse tukemaan sen politiikkaa kyselemättä.

Kirjoittaja on arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori, joka tarkastelee Suomea ja maailmaa Edinburghista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    2. 2

      Yllättävä tulos HS:n asumismenovertailussa: Kerrostalossa asuminen maksaa vuodessa lähes 1 400 euroa omakotitaloasumista enemmän

    3. 3

      Minä olen juuri se koodari, joka pudotetaan viimeisellä rekrykierroksella, kun palkasta yritetään neuvotella

    4. 4

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi ay-liike voi Suomessa uhmata vaaleilla valittuja päättäjiä? Selitys löytyy vuosikymmenten takaa

    6. 6

      Koripalloilija Fiifi Aidoo oli yksinäinen poika, joka tappeli kiusaajiaan vastaan, kunnes eräänä päivänä ovisilmästä näkyi outo nainen

    7. 7

      Kimi Räikkönen nousi eturiviin Lewis Hamiltonin peikoksi – ”Ainakaan minulla ei ole paljon hävittävää”

    8. 8

      Iso kiista yhden pellon vuoksi – Vantaalainen maanomistaja raivasi metsään viljelymaata, kun poliitikot tyrmäsivät vanhan pellon kunnostuksen

    9. 9

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    10. 10

      Janne Utriainen elää perheineen luontaistaloudessa ja tekee kaiken omin käsin – Mutta kohta kädet eivät toimi, ja siksi Olaf-sonnin on kuoltava

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kurvin massiivinen ”neuvosto­rumilus” muuttuu 11-kerroksiseksi hotelliksi – Remontissa paljastui piilotettu hissi

    4. 4

      Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan

    5. 5

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    6. 6

      Vuoden luontokuvan napannut seinäjokinen Taru Rantala on ensimmäinen kisan voittanut nainen – kuvakoosteessa kaikkien sarjojen voittajat

    7. 7

      Ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi – HS kokosi kulutustapoja, joista syntyy 100 kiloa päästöjä

    8. 8

      Yllättävä tulos HS:n asumismenovertailussa: Kerrostalossa asuminen maksaa vuodessa lähes 1 400 euroa omakotitaloasumista enemmän

    9. 9

      8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla

    10. 10

      Minä olen juuri se koodari, joka pudotetaan viimeisellä rekrykierroksella, kun palkasta yritetään neuvotella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    4. 4

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    5. 5

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    9. 9

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    10. 10

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    11. Näytä lisää