Kotimaa

”Koita nyt saada ne lapset muualle, ei tämä mikään päiväkoti ole” – HS:n lukijat kertovat, millaista on ottaa lapsi mukaan töihin

Äidit suhtautuvat lapsen mukaan ottamiseen töihin hieman isiä sallivammin, kertoo HS:n verkkokysely. Sen mukaan vanhemmat ottavat lapset useimmiten töihin mukaansa siksi, koska he eivät ole löytäneet muutakaan hoitoratkaisua. Jotkut haluavat osoittaa sillä myös työpaikan myönteistä suhtautumista perheellisyyteen.

Lääkäriäidin vastaanotolla, luennoitsijaisän luennolla, opettajavanhempien tunneilla ja vanhempainvarteissa. Kokkareilla, konferenssissa, kaupantekotilaisuudessa, kokouksissa, penkkareissa, teatteriharjoituksissa ja seurakunnan tilaisuudessa.

Muun muassa tällaisissa paikoissa lapset ovat olleet, kun heidän vanhempansa ovat ottaneet heidät mukaansa työpaikalleen tai työtilaisuuksiin, selviää HS:n yli 2 000 vastausta keränneestä verkkokyselystä.

”Lapsi oli mukana erilaisissa tilanteissa, kokouksessa, kokkareilla (alkuilta) ja tutkijatapaamisessa useamman kerran 2–10-vuotiaana. Kollegoilta tuli ainoastaan positiivista palautetta”, kyselyyn vastannut nainen kirjoittaa.

”Pidin puhetta seurakunnan tilaisuudessa ja lapsi ’karkasi’ hoitajalta luokseni puhujapönttöön. Katsoimme, että vähiten huomiota lapsi herättää leikkimällä jaloissani, koska oli verrattain hiljaa. Osallistujat kehuivat puhetta voimalliseksi, koska pönttökin kolahteli”, kyselyyn vastannut mies kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

HS kysyi lukijoilta torstaina, ovatko he ottaneet lapsia mukaan töihin ja millaisia kokemuksia heillä siitä on. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) kertoi saaneensa moitteita, koska oli ottanut hetkeksi hieman alle nelivuotiaan poikansa mukaan työtilaisuuteen.

Lapsi oli käynyt kiepsahtamassa hänen sylissään ja juossut salissa yrittäjäpaneelin aikaan. Saarikko kertoi HS:lle tunteneensa yleisöstä tulleen negatiivisen palautteen takia noloutta ja epäonnistumista vanhempana, mutta toisaalta myös ”yhteiskunnallista suuttumusta”.

”Jos halutaan, että pienten lasten vanhemmat ovat mukana yhteisten asioiden hoidossa ja luottamustoimissa, se edellyttää yhteisen sietokyvyn kasvua siihen, että lapset ovat joskus tervetulleita mukaan”, hän sanoi.



HS:n verkkokyselyn perusteella lapsen ottaminen mukaan työpaikalle tai työtilaisuuteen ei ole Suomessa harvinaista. Valtaosa kyselyn vastaajista oli ottanut lapsensa töihin joskus mukaan. Äideistä näin oli tehnyt 76 prosenttia ja isistä 67 prosenttia.

Äidit näyttivät kyselyssä suhtautuvan lapsen tuomiseen töihin isiä hieman sallivammin. Heistä 80 prosenttia oli sitä mieltä, että lapsen voi ottaa mukaan työpaikalle tai -tilaisuuteen, kun isillä vastaava luku oli 74 prosenttia.

Isistä 20 prosenttia ja äideistä 14 prosenttia ajatteli, ettei lasta voi ottaa töihin. Sekä lapsettomat naiset että lapsettomat miehet suhtautuivat asiaan hieman vanhempia kielteisemmin.

Verkkokyselyyn tuli yhteensä yli 2 100 vastausta. Näistä noin 1 900:ssa vastaaja ilmoitti, että hänellä on lapsi tai lapsia. Kyselyä ei voi verrata tutkimukseen, eikä sen tuloksia voi yleistää. Suurin osa vastasi siihen anonyymisti.

Syyt lasten tuomiseen töihin mukaan ovat kyselyn mukaan arkisia. Esimerkiksi hoitojärjestely on pettänyt, koulu tai päiväkoti on ollut kiinni, vanhemman työpäivä on venynyt ylitöiksi tai lapsella on ollut keskellä päivää lääkäri- tai hammaslääkäriaika.

Toisinaan vanhemmat ovat ottaneet töihin lievästi sairaan tai toipilaan lapsen. Toiset perustelivat lapsen töihin vientiä sillä, että oma perhe- tai työtilanne esimerkiksi yksinhuoltajana tai yrittäjänä niin välillä vaatii.

Pääasiassa tilanteet olivat sujuneet kokemuksistaan kertoneiden vastaajien mukaan hyvin, ja muiden suhtautuminen ollut myönteistä tai neutraalia. Erityisesti vauvat näyttävät saavan myös työpaikoilla osakseen ihastusta.

”Yrittäjä-äitinä otin joskus vauvan mukaan neuvottelutilanteisiin. Ei ongelmia: vauvahan oli mukava jäänsärkijä”, eräs vastaaja kirjoittaa.

”Lapsi sai tavoistaan poiketen hirveät raivarit, jolloin ihana vanhempi mies lähti hytkyttämään vauvaa käytävälle, jotta sain hommani hoidettua. Tästäkään ei tullut ainakaan minulle muuta palautetta kuin vauvan keuhkojen kehumista”, toinen kertoo.

Jotkut arvelivat, että vanhemman sukupuoli saattaa vaikuttaa siihen, miten lapsen mukaanottoon suhtaudutaan. Isien kohdalla asenteiden epäiltiin olevan myönteisempiä.

”Kaikista oli vain kivaa. Mutta minä olenkin mies. Ei ihan tasa-arvoinen tilanne tämä. Lapsi on naisella sopimaton, miehellä vain söpö”, lapsen seminaariin mukaan ottanut miesvastaaja kertoo.

Hän oli itse puhunut seminaarissa samalla, kun sen järjestäjät olivat askarrelleet lapsen kanssa.

Vaikka vanhemmat olivat yleensä järjestäneet töihin mukaan tulleelle lapselle hiljaista puuhattavaa, aina tilanne ei sujunut käsikirjoituksen mukaan.

”Kaksoset ottivat kaiken irti siitä, että äiti joutui johtamaan kokousta. Mutisin hieman nolona, että näiden omien kasvatustyö on vielä vähän kesken, mutta kyllä minä teidän omianne yritän opettaa parhaani mukaan”, yksi vastaajista kirjoittaa.

”Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa tytär mukaan palaveriin, jossa oli minun lisäkseni vain kaksi muuta henkilöä. Isohkon organisaation johtaja yritti palaverissa hillitä lastani kuin koiranpentua. Tämä oli lapselleni kuin bensaa liekkeihin ja villitsi häntä lisää”, toinen kertoo.

Positiivisista kokemuksista huolimatta lasten läsnäolo aiheuttaa työpaikoilla myös ärtymystä, kysely kertoo. Jotkut vastaajat vertasivat suomalaisten asenteita ulkomaisiin. He pitivät Suomea muita maita lapsivihamielisempänä maana, jossa lapset eivät saa näkyä eikä kuulua.

”Eräässä kokouksessa, jossa lapseni (kolme 3–8-vuotiasta) liikuttivat tuoleja, tekivät läksyjä ja pelasivat kuiskien, tuli eräs nainen kovaan ääneen arvostelemaan, että koita nyt saada ne lapset muualle, ei tämä mikään päiväkoti ole”, eräs vastaaja kirjoittaa.

Toinen vastaaja kertoi pitäneensä aina huolta, ettei luennolle mukaan otettu lapsi häiritse muita. Hän poistui heti, jos lapsi alkoi itkeä.

”Istuin aina ulko-ovea lähinnä ja takarivissä niin, että imettämistä ei tarvinnut kenenkään katsoa. Silti sain usein epäsuoraa negatiivista palautetta. Se ihmetytti todella, sillä muuta häiriötä (puhelimia, kuiskimista, ihan tahallista häirintääkin) oli luennoilla aina paljon, ja lapseni ja minä emme takuulla häirinneet luentoa.”

Useille kyselyyn vastanneille vanhemmille lapsen vieminen töihin tarkoittaa äkillistä ja lyhytaikaista tilannetta, poikkeusta tai pakkorakoa. ”Lapsi tarvitsee huomiota ja työn ohessa sen tarjoaminen voi olla hankalaa”, yksi vastaajista selittää perustilanteen.

Monet ajattelivat, että lapsi voi tulla joskus mukaan töihin silloin, jos hän ei ole häiriöksi kenellekään, jos työpaikka ei ole lapselle vaarallinen ja jos asiasta on sovittu työpaikalla esimerkiksi esimiehen kanssa.

Jotkut halusivat omalla toiminnallaan näyttää muille esimerkkiä ja ilmentää työpaikan lapsimyönteistä asennetta.

”Olen erään kaupungin johtava virkamies. Olen ottanut lapsen tai lapset useamman kerran mukaan, jos ainoana vaihtoehtona on ollut, että jätän kokonaan menemättä johonkin ennalta sovittuun tilaisuuteen tai palaveriin. Mielestäni toimin näin esimerkkinä: tämä on perheystävällinen työpaikka ja tehtävänämmehän on tuottaa palveluita kaupungissa asuville perheille, joten lapset ovat tervetulleita”, eräs vastaaja kertoo.

Toiset kokivat työpaikalla vierailusta olevan myös lapselle hyötyä. Lapsi voi oppia siellä ympäröivästä maailmasta ja erilaisissa tilanteissa käyttäytymisestä.

”Tämä auttaa jo lapsena laajentamaan ajatusmaailmaa, sekä omaksumaan erilaisiin tilanteisiin vaadittavia erilaisia käyttäytymismalleja. Näin myös näytetään, että jonain päivänä lapsi on tervetullut osaksi työympäristöä”, yksi vastaajista kirjoittaa.

Näin HS:n kyselyn vastaajat kertovat kokemuksistaan:

”Työpaikka ei ole lasten paikka, mutta jonkin sortin joustoa täytyy joskus olla. Joustaahan tässä myös työntekijä.”

”Useita kertoja joutunut ottamaan lapsen työpaikalle pakon edessä muutamaksi tunniksi. Mennyt aina hyvin ja kollegatkin ovat ymmärtäneet mainiosti.”

”Normi työpäivä. Olen yksinhuoltaja eli aina ei löydy lapsille hoitopaikkaa. Muiden palaute ei kiinnostanut enkä (mahdolliseen) sellaiseen kiinnittänyt huomiota.”

”Päivähoitoa ei saanut järjestettyä, joten otin lapsen mukaan työpaikalle. Sain positiivista palautetta, mutta arvelen, että jotkut eivät pitäneet asiasta. Lapsella oli omaa tekemistä – piirteli ja väritti omia juttujaan, ei aiheuttanut häiriötä. Pomolla ei mitään vastaan, joten mitä väliä, jos joku vetää golfpallon nokkaan?”

”Perustyöpäivä toisen maan lähetystössä. Lapsilla oli loma, itsellä ei. Lapsiin suhtaudutaan useimmissa muissa maissa normaalimmin ja positiivisemmin, kuuluvat osaksi elämää eikä työelämääkään nähdä niin irrallisena muusta elämästä. Lapset saivat vain positiivista huomiota.”

”Lapset seuraavat mukaan palavereihin tai kokouksiin, sillä tavalla he oppivat, miten tuollaisissa paikoissa käyttäydytään. Joskus voi mennä hulinaksi, mutta sellaistahan elämä on. Suurimmalla osalla työssä käyvistä aikuisista joko on lapsia tai niitä toivotaan tulevaisuudessa. Haluan olla näyttämässä esimerkkiä siitä, miten perheen ja työn voi yhdistää myös työpaikalla, eikä se suinkaan jää vain lasten äidin harteille.”

”Lapsista nipottajia on ollut aina. Jos Jeesuskin sanoo, että sallikaa lasten tulla luokseni, niin tuskin työpaikan pomochief on sitä tärkeämpi päällikkö. Toki turvallisuussyistä voi lapsia jättää tuomatta esimerkiksi tehdastiloihin.”

”Jokainen paikka ei voi olla lapsen hoitopaikka ja aikuisten työpaikat ovat sellaisia. Ei lapsia töihin missään tapauksessa, paitsi erikseen sovittuina päivinä! En ymmärrä, miksi äidit kuvittelevat, että lapset voi viedä joka paikkaan. Minne seuraavaksi, veturiin? Leikkaussaliin?”

”Jos vaihtoehtona on jättää tärkeä asia hoitamatta tai tehdä se lapsen kanssa niin ehdottomasti lapsi mukaan. Tilanteessa täytyy kuitenkin aina huomioida muiden ihmisten lisäksi myös se lapsi. Lapselle voi olla tylsää jos joutuu pitkään olemaan hiljaa ja syrjässä.”

”Työtä ei tuoda kotiin eikä kotia työhön, sillä toinen niistä kärsii varmasti. Tiedän sen kokemuksesta.”

”Vaikka Suomessa perheellisen naisen on mahdollista tehdä myös uraa, olisi monin paikoin asenteissa parantamisen varaa. En pidä Suomen ilmapiiriä tällä hetkellä erityisen perhemyönteisenä, lähinnä tuntuu että kaikkea mitataan tuottavuuden kautta.”

”Lapset kuuluvat elämään ja niiden kuvittelisi olevan näkyvämmin esillä tässä yhteiskunnassa! Uskomatonta, että lapsien pitäisi piiloutua koteihin, leikkikentille ja päiväkoteihin.”

”Jos kyseessä on oikea työtehtävien edistäminen, niin lapset pysykööt kotona. Lasten metelöinti ei ole mukavaa, vaikka omat äidit niin luulevatkin.”

Oikaisu 20. elokuuta kello 11.20: Grafiikan lähteessä oli virhe. Lähde on HS:n verkkokysely, ei Kantar TNS, kuten aluksi kerrottiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perhe
  • Työ
  • Työelämä
  • Suvi Vihavainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta

    2. 2

      Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille

    3. 3

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    4. 4

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    5. 5

      Airiston Helmen yhteistyökumppani hämmästelee kohua: ”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”

    6. 6

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    7. 7

      Läjäpäin käteistä muovipusseissa, monimutkaisia omistuskytköksiä, kommandopipoisia poliiseja – HS kokosi olennaisimmat tiedot Turun saariston laajasta poliisioperaatiosta

    8. 8

      Kela: Viranomaisten kuuluu huolehtia ihmisistä – ”On vakava asia, jos lapsiperheellä ei ole riittävästi ruokaa”

    9. 9

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    10. 10

      Nainen löysi kaksipäisen käärmeen kukkapenkistä Yhdysvalloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    4. 4

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    7. 7

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    8. 8

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    9. 9

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    10. 10

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tähtien sota -tuottaja Gary Kurtz on kuollut – ”Ilman häntä ei olisi ollut voimaa”
    3. Läjäpäin käteistä muovipusseissa, monimutkaisia omistuskytköksiä, kommandopipoisia poliiseja – HS kokosi olennaisimmat tiedot Turun saariston laajasta poliisioperaatiosta
    4. HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä
    5. Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille
    6. Airiston Helmen yhteistyökumppani hämmästelee kohua: ”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”
    7. Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta
    8. Tunti sitten
    9. Turunmaan saariston näyttävästä viranomais­operaatiosta lähti viestejä sekä ulkomaille että Suomen eduskuntaan Tilaajille
    10. CNN: Venäjä-tutkintaa johtava USA:n apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein tarjoutui eroamaan
    11. Tii Möltsi kohtasi ketun työpaikkansa ovella Lauttasaaressa – ”Hän vain siinä makoili ja nakerteli kynnysmattoa”
    12. FC Barcelonan pelaaminen Floridassa sai lisää vastatuulta, päätös ottelusta olisi historiallinen
    13. Näytä lisää