Kotimaa

Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”

Opintojen viivästymiseen annetaan värikkäitä selityksiä, jotka eivät aina mene Kelassa läpi.

Tuhansien korkeakouluopiskelijoiden opintotuki katkeaa joka vuosi, koska opinnot eivät etene.

Kela muistuttaa nyt viime lukuvuonna liian vähän edenneitä maksamaan opintotukeaan takaisin elokuun loppuun mennessä. Muuten vaarana on tuen katkeaminen.

Selvityspyyntöjä on Kelan etuuspäällikön Piia Kuusiston mukaan lähtenyt viime vuosina joka syksy lähemmäs 13 000.


Pyyntöihin opiskelijat vastaavat joskus värikkäästikin. Selittelyt eivät Kelassa kuitenkaan aina mene läpi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Joku vetoaa aikaa vieviin luottamustehtäviin, toinen vapaaehtoistyöhön järjestössä. Yksi selittää keskittyneensä urheiluun ja toinen kertoo antaneensa aikaa harrastukselleen.

”Nämä eivät ole lainmukaisia syitä, emmekä voi niitä hyväksyä”, Kuusisto painottaa.

Läheskään kaikki eivät vastaa selvityspyyntöön lainkaan. Kirjeen saaneista yliopisto-opiskelijoista 75 prosenttia ja ammattikorkeakoululaisista 70 prosenttia lähettää vastauksen.

”Jos ei selvitä asiaa ja on saanut liian vähän opintopisteitä, tuki lakkautetaan armottomasti tammikuun alusta.”

Lieventäväksi asianhaaraksi katsotaan, jos opiskelija vastaa selvityspyyntöön ja kertoo, että hänellä itsellään tai lähiomaisella on ollut sairautta, eivätkä opinnot ole sen takia edistyneet.

Joskus myös gradun teko voi aiheuttaa viivästystä. Iso pistepotti on tulossa, mutta se ei vielä näy rekisterissä.

Jos selvitystä ei tule myöhemminkään tai todetaan, että etuutta on käytetty väärin niin, ettei opiskelijalla ole ollut aikomustakaan opiskella, opiskelijalta voidaan periä maksettu tuki takaisin.

Noin 90 prosenttia annetuista selvityksistä hyväksytään Kelassa. Osa tosin saa päätöksen määräaikaisesta tuesta, jonka ehtona on, että opinnot edistyvät vastedes kuten kuuluu.

Perussääntö Kuusiston mukaan on, että opinnoissa pitää edistyä, jos tukea nostaa.

Jos opiskelija on nostanut tukea lukuvuoden aikana yhdeksältä kuukaudelta, opintopisteitä pitää olla vähintään 45.

Jos suorituksia on sitä vähemmän, liikaa nostetut tuet pitää palauttaa.

Palauttaminen ei kuitenkaan auta, jos suoritukset ovat jääneet alle kahdenkymmenen pisteen. Silloin selvityspyyntö kolahtaa luukkuun.

Yliopistoissa opiskelevista runsaat 40 prosenttia suorittaa lukuvuoden aikana vähintään 55 opintopistettä. Loput jäävät sen alle.

Viime vuosina opintotukeaan on vapaaehtoisesti palauttanut noin 25 000 opiskelijaa vuoden aikana. Suurin osa sen tähden, että palkkatienestit ovat ylittäneet lain mukaisen vuositulorajan.

Nykyisen säännön mukaan opintotukea saa nostaa enintään 54 kuukauden ajan. Tavallisen, 300 pisteen yliopistotutkinnon suorittamiseen sitä luvataan 48 kuukauden ajaksi, joten käytännössä opiskelijan on valmistuttava alle kuudessa vuodessa.


Kuudessa vuodessa yliopisto-opiskelijoista on kuitenkin viime aikoina valmistunut vain runsas kolmannes, kertoo opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen.

Lähes neljännes on siinä ajassa saanut tehtyä alemman kandidaatin tutkinnon ja toinen neljännes jatkaa yhä opintojaan.

Seitsemässä vuodessa ylemmän korkeakoulututkinnon saa valmiiksi noin puolet aloittaneista.

”Opintotuen muutoksilla ja kiristyksillä on pyritty siihen, että valmistuttaisiin nopeammin. Hyvä kysymys on, onko tämä oikea tapa ja onko tämä vaikuttanut siihen suuntaan”, pohtii Kuusisto.

Opetusneuvos Jukka Haapamäki opetus- ja kulttuuriministeriöstä sanoo, että läpäisyajoissa on nähtävissä viimeisten viiden vuoden aikana hienoista nopeutumista.

Hyvä merkki on Haapamäen mukaan se, että vähintään 55 opintopistettä lukuvuodessa suorittaneiden osuus on kasvanut voimakkaasti kolmen viime vuoden aikana.

”Nyt on mielenkiintoista nähdä, alkaako osuuden kasvu näkyä myös tuoreissa läpäisytilastoissa”, hän sanoo.

Yliopisto-opiskelijoiden opintotuen kokonaisaika lyheni vuosi sitten 64 kuukaudesta 54 kuukauteen.

Opintojen edistymiseen liittyvä työ tehdään tänä syksynä ensimmäistä kertaa pelkästään Kelassa. Korkeakoulujen opintotukilautakunnat lakkautettiin vuodenvaihteessa.

Fakta

Opintotuen maksua rajataan


  Laki asettaa opintotukeen oikeutetuille vuositulorajan sekä opintopisteiden lukuvuosikohtaisen vähimmäisvaatimuksen.

  Jos opiskelija saa lukuvuoden aikana opintotukea yhdeksän kuukauden ajan, hänellä voi olla ansio- tai pääomatuloja 11 973 euron verran.

  Verotuksen takia takaisinperintä laahaa perässä. Tänä vuonna liikaa nostetut opintotuet voi palauttaa ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä.

  Opintojen edistymisessä seuranta on tiukempaa. Alkuvuonna maksettua tukea voi palauttaa kuluvan elokuun loppuun mennessä.

  Opintopisteitä pitää lukuvuoden aikana olla vähintään 20 ja sen lisäksi viisi jokaista nostettua tukikuukautta kohden.

Lähde: Kela

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    3. 3

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    4. 4

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    5. 5

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    6. 6

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    7. 7

      Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

    8. 8

      Trumpin tuomarivalintaa ahdistelusta syyttävä nainen suostuu senaatin kuultavaksi

    9. 9

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    10. 10

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    9. 9

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    10. 10

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Iranin johtaja Khamenei syytti USA:aa ja naapurimaita terrori-iskusta – Ainakin 29 kuoli hyökkäyksessä sotilasparaatia vastaan
    3. Trumpin tuomarivalintaa ahdistelusta syyttävä nainen suostuu senaatin kuultavaksi
    4. 2 tuntia sitten
    5. Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”
    6. HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa
    7. Maaliputkessa kulkeva Teemu Pukki osui jälleen – ratkaisi voiton Norwichille pelin ainoalla maalilla
    8. Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen
    9. Sähkötilojen tekninen vika aiheutti hälytysajoneuvojen ryntäyksen presidentin virka-asunnolle Mäntyniemeen
    10. Honka jäi tasapeliin KuPSin vieraana – ”Loppua kohti otimme homman paremmin haltuun”
    11. Pohjoisessa tuulinen sää jatkuu vielä huomenna, mutta maan etelä- ja keskiosassa tuuli heikkenee – Mauri-myrsky puhalsi Itämerelle jopa 8-metrisiä aaltoja
    12. Managerilegenda Alex Ferguson palasi stadionille ensimmäistä kertaa aivoverenvuodon jälkeen – ManU hävisi ottelun ja sai omalta managerilta haukut asenteesta
    13. Näytä lisää