Kotimaa

Lastensuojelun työntekijät: Lasten tapaamiseen on liian vähän aikaa – pahimmillaan alle kymmenesosa työajasta lasten kanssa kasvotusten

Lastensuojelun keskusliiton alan työntekijöille teettämän kyselyn vastaajat kannattivat lastensuojeluun sitovaa mitoitusta, joka rajaisi yhden sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan vastuulla olevien lasten määrää.

Lastensuojelun työntekijöille jää liian vähän aikaa lasten kasvokkaiseen tapaamiseen, selviää Lastensuojelun keskusliiton alan työntekijöille teettämästä kyselystä. Neljä viidestä sosiaalityöntekijästä toivoi lasten tapaamiseen lisää työaikaa.

Kyselyyn vastanneista lastensuojelun työntekijöistä 38 prosenttia ilmoitti, että he pystyvät käyttämään työajastaan alle kymmenesosan lasten tapaamiseen. Vähiten mahdollisuuksia tavata lasta oli sijais- ja jälkihuollon aikana.

”On vaikea tehdä aivan tarkkaa yleistystä siitä, kuinka paljon työajasta käytetään kasvokkaisiin tapaamisiin. Kyselyn perusteella aika näyttää jäävän vähäiseksi”, sanoo Lastensuojelun keskusliiton johtava asiantuntija Leena Wilén.

Lastensuojelun keskusliitto ja sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia selvittivät kyselyllä, onko vuonna 2014 voimaan tullut sosiaalihuoltolain uudistus muuttanut lastensuojelun tilannetta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kyselyyn vastasi vajaat 300 lastensuojelun sosiaalityöntekijää, sosiaaliohjaajaa tai perhetyöntekijää. Valtaosa vastaajista työskentelee lastensuojelun avohuollossa. Vastaava kysely toteutettiin vuonna 2013.

Suurin osa vastaajista koki työssään riittämättömyyden tunteita ja liiallisia paineita, jotka johtuivat liian suurten asiakasmäärien lisäksi työn huonosta organisoinnista sekä sosiaalihuollon ja lastensuojelun työnjaon epäselvyyksistä. Jopa 70 prosenttia vastaajista on harkinnut työpaikan tai alan vaihtoa.

”Avovastauksista paistaa työntekijöiden huoli työn vaikuttavuudesta, jos ei ole aikaa paneutua yksittäisen lapsen asiaan, huolellisesti selvittää tuen tarvetta tai seurata tilannetta.”

Lastensuojelulaki painottaa lapsen osallisuutta sekä lastensuojelun työntekijöiden velvollisuutta tavata ja kuulla lasta henkilökohtaisesti. Työntekijät katsoivat, että ajanpuute vähentää lapsen osallisuutta.

”Lapsen pitäisi tuntea, että hän pääsee kertomaan huolistaan ja sosiaalityöntekijä on hänen asioistaan tietoinen. Vastauksissa ilmeni huolta siitä, miten näihin asioihin ehditään tarttua”, Wilén kertoo.

Vastaajien työajasta suurimman siivun varasivat asiakas­suunnitelma­tapaamiset ja niihin liittyvä dokumentointi sekä muu kirjaaminen. Sosiaalityöntekijöillä on kirjaamisvelvollisuus, ja juuri paperityöt vievät siksi runsaasti työaikaa.

Osalla vastaajista yli kolmannes tai jopa lähes puolet työajasta kului päivittäisen asiakastyön tai päätösten valmisteluun liittyviin kirjauksiin.

”Vaikka lapsia on tavattu kasvokkain myös asiakassuunnitelmiin liittyvissä tapaamisissa, ne ovat aika ohut tapa tavata heitä”, Wilén arvioi.

Asiakassuunnitelmiin liittyvät tapaamiset saattavat harvimmillaan onnistua vain kerran vuodessa, tai kun suunnitelmaa tarkastetaan. Lapsi ja sosiaalitekijä näkevät toisiaan harvoin, jos tapaamiset jätetään vain näiden tarkastuksien varaan.

Viime vuonna sekä lastensuojeluilmoitusten että kiireellisten sijoitusten määrä kasvoi edellisvuodesta 15 prosenttia siitä huolimatta, että sosiaalihuoltolain uudistuksella lastensuojelun painopistettä on yritetty kääntää kohti varhaista tukea.

Lastensuojeluilmoituksia tehtiin vajaat 140 000. Kiireellisesti sijoitettiin runsaat 4 000 lasta. Kyselyn perusteella yleiskuva lastensuojelun tilanteesta ei ole viidessä vuodessa juuri muuttunut.

”Työntekijöiden kuormittuneisuutta lisäsi se, ettei vielä ole selvää, mitä hoidetaan sosiaalihuollon puolella ja mikä taas on lastensuojelun ydintä. Asiakkaita on palloillut niiden välillä”, Wilén sanoo.

Valtaosa kyselyyn vastanneista lastensuojelun työntekijöistä kannatti lastensuojeluun sitovaa mitoitusta, joka rajoittaisi yhden työntekijän kontolle jäävää asiakasmäärää. Vastaajien mielestä sosiaalityöntekijän vastuulla saisi olla 21–30 lasta.

Useat vastaajista olivat sitä mieltä, että työvoiman lisääminen ja asiakasmäärien kohtuullistaminen auttaisivat ajanpuutteeseen.

Toisaalta työntekijöille tehdyissä syvähaastatteluissa kävi ilmi, että sosiaalityöntekijöiden kelpoisuuteen tehdä työtään kaivattiin parannusta. Työntekijät vaihtuvat tiuhaan, ja heidän pätevyytensä ja työkokemuksensa alalta vaihtelevat.

”Paljon oli myös näkökantoja, joiden mukaan hyvällä yhteistyöllä sekä johtamisen ja työnjaon kunnostamisella saataisiin paljon aikaan”, Wilén sanoo.

Kyselyn tulokset osoittavat Wilénin mukaan sen, että työ helpottuisi, jos lastensuojelun työntekijät saisivat nykyistä paremmin tukea vaikeissa tilanteissa.

Monet kokivat jäävänsä monimutkaisissa tilanteissa yksin, sillä asioiden ratkaiseminen jäi ennaltaehkäisyn pettäessä lastensuojelun kontolle. Usein apua tarvitaan myös muualta, esimerkiksi terveydenhuollosta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    3. 3

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    4. 4

      Kellojen siirtely on loppumassa – Nyt ministeriö kysyy, mikä aika Suomen pitäisi valita

    5. 5

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    6. 6

      MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin

    7. 7

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    8. 8

      Yksi, kaksi, neljä, kuusi – Kun neli­lapsisen perheen toiset kaksoset syntyivät, Elina Ukkonen vietti seuraavat puoli vuotta lattialla

      Tilaajille
    9. 9

      Vuosi sitten Aleksi Salonen oli jumiutunut kotiinsa ja sanoi kaikkeen ei – Hänen kaltaisiaan ”kadonneita nuoria” on Suomessa tuhansia

    10. 10

      ”Älä murehdi kulta, kyllä me vielä joskus ulos löydetään” – Kalasataman uuden kauppakeskuksen labyrinttimaisuus lietsoi somen vitsiniekat hurmokseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    6. 6

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    9. 9

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää