Kotimaa

Viranomaiset takavarikoivat sodanaikaisia miinoja, kranaatteja ja taistelukaasua yksityisasunnosta Ivalossa

Poliisi otti ivalolaisesta yksityisasunnosta haltuun sodanaikaisia räjähteitä, kuten miinoja ja kranaatteja sekä aseiden osia.

Poliisi ja Puolustusvoimat ottivat haltuun sodanaikaisia räjähteitä ja aseiden osia yksityisasunnosta Ivalossa maanantaina.

Operaatio alkoi iltapäivällä ja kesti myöhäisiltaan saakka. Kotietsinnän yhteydessä löydettiin esimerkiksi miinoja ja kranaatteja sekä neljä saksalaista taistelukaasua sisältävää rasiaa. Rasiat olivat edelleen ehjiä ja voivat poliisin mukaan sisältää esimerkiksi kyynelkaasua tai sariinia.

Sodanaikaiset ammukset ja räjähteet voivat olla edelleen hengenvaarallisia, poliisi muistuttaa.

Poliisi kertoo, että asuntoa ympäröivä asutus valmistauduttiin evakuoimaan operaation ajaksi, mutta eristämiseen ei lopulta ollutkaan tarvetta. Puolustusvoimat hävittää takavarikoidut räjähteet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Asunnon omistajaa epäillään tällä hetkellä räjähde- ja ampuma-aserikoksesta.

Lapin maaperässä ja vesistöissä on yhä paljon sodanaikaisia ammuksia ja räjähteitä. Poliisi ja Puolustusvoimat muistuttavat, ettei löydettyihin ammuksiin ja räjähteisiin saa koskea eikä niitä saa yrittää liikuttaa.

”Kaikista ammus- ja räjähdelöydöistä tulee ilmoittaa heti poliisille tai Puolustusvoimille”, poliisin tiedotteessa sanotaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ampuma-aserikokset
  • Rikokset
  • Lappi
  • Räjähteet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    2. 2

      Kohudokumentaristi Michael Mooren presidentti Trumpia mätkivä uutuuselokuva ei innostanut yleisöä USA:ssa

    3. 3

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    4. 4

      Meksikon rajamuurin rakentaminen alkoi Texasissa – kuuden kilometrin pätkä maksaa 22 miljoonaa dollaria, ja rakennettavaa jää vielä noin 3 000 kilometriä

    5. 5

      Barack Obama puhuu torstaina Helsingissä ja lentää sen jälkeen heti pois – Bisnes­tapahtumaan tulossa massiiviset turvatoimet

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Huippusuositun Tatu ja Patu -sarjan tekijät jättäisivät nykyään yhden kirjansa tekemättä ja paljastavat, miksi hahmot saattavatkin olla naisia

    8. 8

      Amfetamiinia käyttänyt moottoripyörävaras pakeni poliisia yli 200 kilometrin tuntinopeutta Haapavedellä

    9. 9

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    10. 10

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    2. 2

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    3. 3

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    4. 4

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    5. 5

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    6. 6

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    7. 7

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    8. 8

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    9. 9

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    10. 10

      Kiihtelysvaaran 250-vuotias kirkko tuhoutui tulipalossa, poliisi epäilee rikosta – ”Menetys on valtava, vastaavaa emme saa tilalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää