Kotimaa

Pentti Makkonen kiipesi ensimmäisenä sisään turmabussiin, joka oli suistunut liki kymmenen metriä sillalta kuiluun – Nyt paloesimies kertoo, mikä pelastajia onnettomuuspaikalla odotti

”Oman uran aikana kohdalle ei ole sattunut näin suurta potilasmäärää kerralla, ja että linja-auto tippuu näin korkealta ja junaradalle”, Pentti Makkonen kertoo.

Paloesimies Pentti Makkonen oli ensimmäinen pelastustoimen ammattilainen, joka kiipesi sisään turmalinja-autoon. Hätäkeskus oli saanut hälytyksen perjantaina kello 14.47: linja-auto on syöksynyt rautatielle sen yli kulkevalta moottoritien rampilta Kuopion Kolmisopessa.

Makkonen työskentelee Kuopion paloaseman esimiehenä, joten hänen tehtävänään oli johtaa ensimmäisenä isolla paloautolla paikalle ehtinyttä pelastusryhmää. Ryhmän tehtävänä oli tehdä tiedustelu linja-autoon: mitä siellä oli tapahtunut, paljonko on uhreja ja potilaita.

Pelastajat olivat paikalla nopeasti, sillä onnettomuuspaikka Kolmisopen rampilla sijaitsee vain viiden kilometrin päässä Volttikadun paloasemasta.

HS:n yhteenveto onnettomuudesta löytyy täältä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Onnettomuuspaikalla linja-auto makasi kyljellään. Auton perä oli kiskoilla ja keula kallion päällä.

”Tilanne näytti haastavalle. Haastavammaksi sitä teki se, että auto oli keskeltä ilmassa ja ikkunoita oli mennyt rikki. Siinä oli keskikohdalla pari metriä tyhjä ilmaa alla”, Makkonen kertoo.

Myös junaradalla työskentely toi omat vaaransa, sillä junaradan lankoja oli vaurioitunut. Pelastustyöntekijät eivät saaneet mennä radalle ilman VR:n lupaa ja tietoa siitä, että virta rataosuudelta on katkaistu. Tieto virtakatkosta tuli kuitenkin heti alussa ja pelastajat pääsivät paikalle nopeasti.

”Linja-autosta oli tuulilasi pois ja parhaimmassa kunnossa olleet rupesivat tulemaan ulkona meitä vastaan”, Makkonen kertoo.

”Alkutilanne oli sekava, kun ei oikein tiedetty, kuka oli onnettomuusautossa ollutta porukkaa, kuka paikalle auttamaan tullutta porukkaa.”

Makkosen mukaan linja-auton sisällä oli reilusti toistakymmentä matkustajaa pelastajien mennessä sisään. Iäkkäämpiä ihmisiä, miehiä ja naisia.

Linja-auton etuosassa olleet pääsivät itse kävelemällä ja taluttamalla tuulilasin kautta ulos autosta.

”Huonompikuntoiset meidän piti kantaa pois kauhapaarien avulla. Osa potilaista oli jäänyt kiinni penkkien väliin. Takana olevat potilaat olivat pahemmin kiinni ja heitä piti pelastusvälineillä irrottaa”, Makkonen kertoo.

”Autossa oli toisaalta sekava tilanne, toisaalta rauhallinen tilanne. Ihmiset pyysivät apua, mutta odottivat kuitenkin omaa vuoroaan.”

Linja-autossa työskenteli kerrallaan neljä viisi pelastajaa. Linja-auton ulkopuolella seuraavat pelastusyksiköt siirsivät loukkaantuneita eteenpäin.

Onnettomuuskohdalla radan molemmin puolin on jyrkkä kallio, joten ambulanssit eivät päässeet radan varteen hakemaan loukkaantuneita. Pelastuslaitos perusti viereisen autoliikkeen pihaan kokoontumispisteen, johon ambulanssit tulivat.

”Potilaita piti kantaa käsipelissä pois radalta ambulansseille”, Makkonen kertoo.

Linja-autoturma oli Makkoselle monella tapaa erityinen työtilanne.

”Yleensä meillä liikenneonnettomuudet ovat yhden ja kahden auton peltikolareita. Oman uran aikana kohdalle ei ole sattunut näin suurta potilasmäärää kerralla, ja että linja-auto tippuu näin korkealta ja junaradalle. Ja että auto on niin vaikeassa asennossa. Haastava tilanne.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnettomuudet
  • Kuopio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    3. 3

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    4. 4

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    5. 5

      Itäsuomalaiset miehet tulevat Viipuriin viihtymään ja vähät välittävät hiv-epidemiasta – ”En ole ikinä käynyt hiv-testissä, enkä mene”, sanoo Venäjällä seksipalveluja käyttävä Markku

      Tilaajille
    6. 6

      Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

    7. 7

      ”Miljoona suomalaista pitää kouluttaa uudelleen” – Mutta kuka keksi hurjan luvun, joka vakiintui politiikan hokemaksi?

    8. 8

      En haluaisi olla myrkyllinen mies, ja siksi tutkin itseni naistenlehden testissä

    9. 9

      Jorma Ollila vastaa Siilasmaan kuvailemiin ongelmiin yhtiön johtamisessa – Väitteet ovat hänen mukaansa kärjistettyjä tai vääriä

      Tilaajille
    10. 10

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää