Kotimaa

Auringonlasku voi näkyä poikkeuksellisen punaisena – Taustalla Pohjois-Amerikan metsäpalojen savut

Keskisessä Suomessa saattoi maanantaina näkyä haloilmiöitä sekä poikkeuksellisen punainen auringonlasku.

Otitko kuvan punaisesta auringonlaskusta? Lähetä kuvasi HS:lle numeroon 17181 tai osoitteeseen hspic@hs.fi

Suomeen on kulkeutunut metsäpalojen savua Pohjois-Amerikasta. Ilmiö on niin harvinainen, että Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala ei muista sellaista sattuneen aiemmin.

Yleensä Suomeen tulee metsäpalojen savua Venäjältä.

Ilmatieteen laitos havaitsi Pohjois-Amerikan metsäpalojen savut satelliittikuvassa Suomen yllä maanantaina aamupäivällä. Vielä sunnuntaina niitä ei näkynyt.

Laitoksen Twitterissä julkaiseman kuvan mukaan keskisen Suomen yllä on kuvan mukaan kapean harmahtavan nauhan pää, ja toinen pää on vielä Ruotsin yllä. Suomen pään odotetaan liikkuvan maanantaina keskisestä Suomesta pohjoiseen, arviolta Oulun korkeudelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Liikkuessaan nauha voi heikentyä. Toistaiseksi on epäselvää, mitä sille tapahtuu tiistaina. Se voi liikkua edelleen mutta Suomeen voi myös saapua uusi annos savua.

Savujen myötä aurinko voi näillä alueilla näyttää laskiessaan tavallista punaisemmalta. Päiväsaikaan voi myös näkyä haloilmiöitä eli värillisiä tai valkoisia valorenkaita, kaaria tai keskittymiä.

Haloilmiöt syntyvät, kun auringon valo heijastuu tai taittuu ilmakehässä leijuvista jääkiteistä. Niitä nähdään Suomessa etenkin talvella, mutta havaintoja tehdään myös kesällä. Ursan Taivaanvahtiin on ilmoitettu viime päiviltä useampia halohavaintoja.

”Punaisena laskeva aurinko liittyy täällä pohjoisessa yleensä helteiseen ilmamassaan”, Mustala kertoo. Viileällä säällä laskiessaan aurinko näyttää kirkkaalta.

”Etelämpänä punaisia auringonlaskuja syntyy myös ilmassa olevan pölyn myötä. Etelä-Euroopassa voi olla ilmassa pölyä esimerkiksi Ukrainasta tai Saharasta”, Mustala sanoo.

Pohjois-Amerikassa riehuu parhaillaan satoja metsäpaloja. Niitä on ollut sekä Kanadan että Yhdysvaltojen länsiosissa ja Nova Scotian saarella Kanadan itärannikolla.

Yhdysvalloissa raportoitiin sunnuntaina useista suurista metsäpaloista. Kanadassa on palanut tänä vuonna jo 1,5 miljoonaa hehtaaria metsää, ja viime viikolla paloja raportoitiin olleen yli 500. Vain puolet niistä oli hallinnassa..

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Metsäpalot
  • Sää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Kaksi Husin erikoislääkäriä sai syytteet kuolemantuottamuksesta – syyte kuolemasta on lääkärien keskuudessa hyvin harvinainen

    3. 3

      Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?

    4. 4

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    5. 5

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    6. 6

      Venäjän Medvedev krp:n operaatiosta: Suomen sisäinen asia, Venäjä valmis auttamaan

    7. 7

      Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

    8. 8

      Venetsia aikoo sakottaa alkoholi­juomia kantavia turisteja, vaikka pullot olisivat suljettuina kassissa

    9. 9

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    10. 10

      Suomalaiset saavat jälleen yhden amerikkalaisen pika­ruoka­brändin ihailtavakseen – Kauanko kiihtyvä pika­ruoka- ja kahvila­buumi voi vielä jatkua?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    4. 4

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    5. 5

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    6. 6

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    7. 7

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    8. 8

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    9. 9

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    10. 10

      ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää