Kotimaa

Uusien autojen hinnat muuttuivat lauantaina – vähäpäästöiset mallit halpenivat

”Jos päästöt ovat yli 200 grammaa, niin kyllä se jo omaatuntoa kolkuttelee”, pohtii ostaja.

Autoliikkeissä opeteltiin lauantaina uusia taulukkohintoja, jotka tulivat voimaan samaan aikaan, kun kaupoilla oli perinteinen syyskuun alun näyttelyviikonloppu.

Lauantaina tapahtui iso muutos uusien autojen hinnoittelussa, kun voimaan tulivat kaksi hintoihin vaikuttavaa asiaa. Ensinnäkin päästöjen mittaustapa muuttui, ja toiseksi tämän vaikutusta kompensoimaan muuttui hivenen myös autoverotaulukko.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ostajan kannalta muutos ei ole kovin valtava, mutta se jälleen ohjaa osaltaan ostamaan vähempipäästöisiä autoja. Jonkin verran yleistäen: uusien, vähäpäästöisten autojen hinnat laskivat muutaman satasen verran lauantaina. Vastaavasti enemmän saastuttavien autojen hinnat nousivat satasilla tai jopa tonneilla.

Autoliikkeet ovatkin tällä viikolla ahkerasti päivittäneet hinnastojaan vastaamaan uusia hintoja, ja tämä työ jatkuu vielä pidemmälle syksyyn. Uusia hintoja ei vielä useassa kaupassa ollut tarjota. Asia ilmeni, kun HS vieraili muutamissa tamperelaisissa autokaupoissa lauantaina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Aika hintaneutraali asia tämä tulee olemaan kuluttajalle. Isompien ja tehokkaampien autojen hinnat tulevat olemaan selvästi isommat”, sanoo automyyjä Jermu Peltonen autotalo Laakkoselta, joka myy muun muassa Volkswagenia.

Onko perusauton muutaman satasen hintaerolla sitten merkitystä uuden auton ostajalle?

”Ei se isossa kuvassa näyttele kuin prosentin osaa. Kun inflaatio nousee, autojen hinnat nousevat muutenkin. Pienipäästöisiä autoja kannattaa silti suosia edelleen”, Peltonen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ostajan kannattaa nyt tuntea kaksi termiä: WLTP ja NEDC, jotka viittaavat päästömittaustapaan. WLTP on se uudempi, parempi ja se, jonka pohjalta hinnat nyt lasketaan.

Osa automyyjistä ilmoittaa vain uudet WLTP-hinnat, osa antaa vertailukohdaksi myös entiset NEDC-hinnat. Vertailu voi olla paikoin vaikeata, sillä mallistot varusteluvaihtoehtoineen saattavat muutenkin olla uusiutumassa jo 2019-malleihin. Myös vanhoja NEDC-hintoja saattaa tulla eteen vielä syksyn kuluessa.

Otetaan muutama esimerkki. Mercedes-Benzien pienempien mallien eli Suomessakin tehdyn A-sarjan hinnat laskivat vähintään useita satasia tai yli tuhatkin euroa. MB:n A 180 -malli manuaalivaihteistolla maksaa nyt 28 340, kun se ennen maksoi 29 872 euroa. Eroa on ostajan eduksi yli 1 500 euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Isompien C-sarjan ja E-sarjan hinnoissa vaihtelua on jo enemmän. Erot puoleen tai toiseen ovat satasia tai muutamissa tapauksissa tonnin molemmin puolin.

Ja jotta uuden hinnoittelumallin tavoitteet kävisivät hyvin selväksi, voi tutkia, paljonko Mersun ylimmän segmentin hinnat muuttuvat. G-sarjan maasturi maksaa nyt lähes 19 000 euroa enemmän kuin aiemmin. Samoin tehtaan tehokkaat AMG-erikoismallit maksavat nyt useita tonneja enemmän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomalaisten suosikkiauton Toyotan malliston hinnastossa näkee niin ikään joko plus- tai miinusmerkkisiä muutoksia, jotka ovat muutaman satasen luokkaa. Esimerkiksi Auris 1.8 Hybrid Active Edition maksaa nyt 28 756 euroa, kun se ennen oli 29 128 euroa. Sen päästöt ovat 99 grammaa. Isoihin Land Cruiser -maastureihin taas tuli pääosin useita tonneja lisää hintaa. Niiden päästöt ovat 250 gramman luokkaa.

Nissan-kauppiaalla puolestaan on vinkki ostajalle.

”Nyt voi hyödyntää vielä vanhat, halvemmat hinnat. Niitä myydään niin kauan kuin autoja riittää”, sanoo osastovastaava Tero Lahti Autokeskuksesta.

”Sitten hinnat nousevat. Esimerkiksi Qashqain tapauksessa se on tuhannen ja kahden välillä.”


Uuden auton ostajalle uusi hinnoittelu toimii jonkinlaisena periaatteellisena ja psykologisena kannustimena, pohtii ostaja.

”Ei se 500 euroon kaadu kenelläkään, mutta jos hinta alenee, voi päätellä, että auto ainakin on pienipäästöinen. Ja sillä pienipäästöisyydellä on merkitystä”, sanoo Petri Ylönen, joka tutki uutta Ford Focusta entisen Ford Mondeon tilalle.

”Jos päästöt ovat yli 200 grammaa, niin kyllä se jo omaatuntoa kolkuttelee.”

Vaimo Sanna Ylönen on samaa mieltä.

”Kyllä meidän pitää miettiä autokaupoillakin, mitä jätämme lapsille ja lastenlapsille. Ei voi enää elää vain leveästi, vaan pitää olla tietoinen, mikä vaikutus päästöillä on ympäristöön. Sitä mekin tulimme nyt tutkimaan. Voisi uusi auto olla hybridikin, kun ajatellaan sitä tulevaisuutta”, hän sanoo.

Fakta

Uusi WLTP, vanha NEDC


  WLTP on uusi kulutusmittaustapa ( Worldwide Harmonised Light Vehicle Test Procedure). Se kuvaa aiempaa tarkemmin todellista kulutusta.

  NEDC ( New European Driving Cycle) on vanha, käytöstä poistuva kulutusmittaustapa, jota kritisoitiin sen mahdollistamien porsaanreikien vuoksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autot
  • autoverotus
  • Päästöt
  • Hiilidioksidipäästöt
  • Autokauppa
  • Tampere

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    2. 2

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    3. 3

      Isä ei ollutkaan isä – Leena osallistui sukututkimukseen, mutta kun dna-testin tulos selvisi, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    4. 4

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    5. 5

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    6. 6

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    7. 7

      Venäjällä monet tutkijatkin uskovat, että maailman lämpenemisen sijaan edessä on jääkausi – ja Putin horisee kosmisista muutoksista Linnunradassa

    8. 8

      Baddingin kopioksi paljastunut biisi ei ole ainoa: Leevi and the Leavingsin kappale kuulostaa ihan venäläissävellykseltä – ”Kyllähän ne ovat aika lähellä toisiaan”

    9. 9

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    10. 10

      Latvala voitti Australian MM-rallin, Ogier varmisti maailmanmestaruuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    5. 5

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Maailma, jonka pimeällä puolella sataa metallia – Tällaisia ovat avaruuden karmivimmat planeetat

      Tilaajille
    8. 8

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    9. 9

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    10. 10

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää